torstai 23. tammikuuta 2020

Miten kirjoitan

Nyt olisi blogini toisen toivepostauksen aika.

Valitsin aiheeksi miten kirjoitan – vai kirjoittaako tarina itse itsensä? Kysyjää kiinnosti myös, teenkö paljon taustatyötä. Nämä ovat hyviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä.

Aika pitkältihän se menee juuri niin, että tarina kirjoittaa itse itsensä. Ainut ongelma siinä on se, ettei tarina osaa kirjoittaa itseään suoraan julkaisukelpoiseksi. 😅

Juonellisesti tarinat siis syntyvät lähes itsestään. Toisinaan teen suunnitelmia kuinka tarina etenee, mutta olen huomannut näiden suunnitelmien olevan turhia. Kun istun näppäimistön äärelle, alkavat tarinat vain tulla. Siinä ei tarvitse muuta kuin yrittää ehtiä kirjoittaa riittävän nopeasti, sillä mieli tuottaa tarinaa nopeammin kuin mitä osaan kirjoittaa. Sen vuoksi ensimmäinen raakaversio on täynnä kirjoitusvirheitä. Siinä on paljon korjattavaa niin lauserakenteiden kuin sanamuotojenkin suhteen. Tekstin editointikierroksia on monia, ja myös ammattilaisen apu on tarpeen. Pilkkua viilataan kuukausitolkulla – mutta tässä vaiheessa itse tarina ei enää muutu.

Näin kaaoksen vallassa oli "työpisteeni" noin vuosi sitten.
Minulla ei ollut vielä läppäriä, joten tein kaiken pöytäkoneella…
Lisäksi olin joutunut työpöydän äärestä remonttia pakoon tuvan puolelle.
Noh, tässä kuitenkin sain väännettyä esikoiseni viimein kirjankansiin! 😄

Eli tarinan vankka päärunko syntyy ensin, ja juonen suhteen kertaheitolla lähes muuttumattomaan muotoonsa. Tämä tarinan pääjuoni tuntuu aina tärkeimmältä saada kirjoitettua mahdollisimman nopeasti alusta loppuun, mutta väliin jää sivuhaaroja, jotka kirjoitan vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis.
Tällä hetkellä editoin Qyamian kirjat II käsikirjoitusta, ja sieltä löytyy yhä niin ikään tyhjiä kohtia, joista minulla on melko valmiit mielikuvat mitä niissä tapahtuu – mutta en ole aiemmin niitä vielä kirjoittanut, vaan keskittynyt siihen läpi tarinan kantavaan runkoon.

Monesti minulla on jopa loppu ennen alkua. Ennen kuin ainuttakaan Qyamian kirjojen käsikirjoitusta oli kirjoitettu, tiesin jo kuinka koko tarina tulee viimeisessä osassa päättymään. Tällaisiin vuosia sitten syntyneisiin mielikuviin tulee toki pieniä muutoksia siinä kirjoitusprosessin aikana, mutta se tarinan pääjuoni, pääajatus, idea – se säilyy.
Käytin tuossa jo pariinkin kertaan sanaa "mielikuva". No juuri niin minä kirjoitan, mielikuvien kautta. Mieleni sisällä pyörii ikään kuin elokuva, joka minun vain tarvitsee kirjoittaa ylös. Olen siis nähnyt sen kaiken, josta olen kirjoittanut.

Toisinaan pelottaa, että entä jos nauha ei lähdekään pyörimään… Entä jos näen pelkkää tyhjää, kun täytyisi kirjoittaa jokin puuttuva osa tarinaan. Mutta näin ei ole ainakaan vielä onneksi käynyt. Minun tarvitsee vain asettaa mieleni siihen tilaan, että keskityn näkemään tarinani hahmon siinä ympäristössä, jossa hän sillä hetkellä on – ja sitten vain päästän hänet liikkeelle. Hän kyllä itse tietää mitä tekee.

Olen toki yrittänyt ohjailla tarinoitani ja hahmojani oman mieleni mukaan, mutta olen lopulta huomannut, että turha minun on "laittaa lusikkaa valmiiseen soppaan" – se mitä tarinassa on tapahtuakseen, se tapahtuu. Enkä minä mahda sille mitään!
Eikä se ole ollut kerta eikä kaksi, kun tarinani ovat päässeet yllättämään jopa kirjoittajansakin – eli minut. Esimerkiksi Zequera Kätketty kirjan tarinassa Nanen molemmat suhteet tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Siinä vaiheessa olin kuin ylisuojeleva äiti.
”Vou, vou, voouh… Rauhoituhan nyt Nane… ja mieti! Tätäkö sinä todella haluat? Ihanko oikeasti?”
Mutta Nane oli minun tyttöni. Hän ei tehnyt koskaan mitään hetken mielijohteesta, vaan hän kuunteli sydämensä ääntä – aina.

~ ”Kerro minulle Örkeistä, Nane pyysi yllättäen hyvin hiljaisella äänellä. ~

On myös ollut yllättävää ja mukavaa kuulla lukijoiden ajatuksia/kysymyksiä Qyamian kirjojen jatkon suhteen. Qyamian kirjat II käsikirjoitukseen olenkin tehnyt yhden muutoksen lukijapalautteen pohjalta. Eli tahdon kuunnella ja huomioida lukijoiden mieltymyksiä ja toiveita, sen verran täytyy sentään pystyä valmistakin soppaa hämmentelemään. Mutta tämä muutos on ollut vain lisä tarinaan, ei mitään siitä pois.
Eli se tarinoiden päärunko, joka tulee ikään kuin itsestään, se on ja pysyy. Sen ympärille voi sitten miettiä, mitä sinne tahtoo vielä lisätä.

Taustatyötä teen myös jossain määrin.
Onneksi Qyamian suhteen kyseessä on kuitenkin fantasiamaailma, jossa periaatteessa mikä tahansa on mahdollista. Mutta pyrin silti pysymään uskottavuuden rajoissa. Qyamian auringot, kuut ja Meri aiheuttavat minulle toisinaan päänvaivaa – ja vaikkei lukija näihin kiinnittäisikään huomiota, niin joudun miettimään ja tutkimaan niiden mahdollista käytöstä. Kuinka tämä maailma voisi edes toimia niin, että se olisi jollain tavalla mahdollinen. Onneksi avaruus ja maailmankaikkeus kiinnostavat minua muutenkin.

Sitten on pienempää nippelitietoa. Kuinka vuodat työstetään – minulla ei ole siitä kokemusta, joten googlasin aihetta paljon, vaikka kirjassani aihe esiintyy vain ohimennen. Entä kuinka tehdään käsin kynttilöitä, mistä niitä edes tehdään… Miekan osat, erilaiset puukot, haarniskan osat… Missä lämpötilassa rauta sulaa? Kuinka kauan kestää kävellä jokin tietty matka? Sitä ei uskoisikaan, mitä kaikkea joutuu/pääsee pohtimaan ja selvittelemään kirjoja kirjoittaessaan. 😄

Qyamian Örkit ovat suuria, joten mittasuhteita joudun myös miettimään usein, etenkin jos Örkit ovat tekemisissä eri rotujen/kansojen kanssa, jotka ovat kooltaan heitä pienempiä. Mikä silloin toimii, mikä ei…
Puhumattakaan Lohikäärmeistä, jotka puolestaan ovat Örkkejäkin paljon suurempia, ja Qyamiassa he ovat vieläpä kentaurimaisia. Kahdet keuhkot, kaksi sydäntä – kuinka ne toimivat… Kuinka Lohikäärme hengittää, lentää, nukkuu… Mihin kaikkeen se pystyy sellaisen kehon kanssa ja mihin se ei millään pysty… Paljon mielenkiintoisia aiheita, joihin olen netin syövereistä etsinyt ratkaisuja mm. ihmisen ja eläinten anatomiaa hyödyntäen.

Fantasiamaailmassa mahdotonkin voi olla mahdollista – mutta silti täytyy aina selvittää, että kuinka se mahdoton sitten lopulta onkin mahdollista.

Teille kirjoitellen,



sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Mikä minua inspiroi kirjoittamaan?

Nyt tulee bolgini ensimmäinen toivepostaus! 😊

Muistattekin varmasti blogissani järjestetyn arvonnan. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille – mukaan olisi hyvin mahtunut enemmänkin väkeä (ja toiveita), mutta olen hyvin kiitollinen kaikista niistä aihetoiveista, joita sain. Arvonta suoritettiin loppiaisena 6.1. ja palkinnot on lähetetty voittajille. Onnea kaikille! 🎉
Nyt olisi siis aika lähteä toteuttamaan näitä arvonnan yhteydessä esitettyjä toivepostauksia. Ensimmäisenä vuoroon pääsee tietenkin aihe, jonka esitti arvonnassa pääpalkinnon ("Zequera Kätketty" -kirjan) voittanut osallistuja. Kyseinen aihe on sopivasti hyvää jatkumoa edellisille blogipostauksilleni – kuten muutkin esitetyt aiheet – joten näiden parissa on helppoa ja todella mielekästä lähteä jatkamaan blogia eteenpäin.

Toivepostauksen aiheeksi sain kysymyksen:
Mitkä kirjat ja elokuvat inspiroivat sinua eniten kirjoittamaan?

Olen viime aikoina useammilla eri kanavilla jo puhunutkin jonkin verran siitä, mikä minua inspiroi. Mutta kaikkea en ole sentään tuonut liiaksi esille, joten aloitetaan kirjoista.

Minua eniten inspiroineet kirjat:
Amalia Dillin: Honor Among Orcs
Christie Golden: Warcraft – Durotan

Kun Qyamia oli vasta pelkkä kaukainen kuiskaus, jota en vielä itsekään täysin ymmärtänyt, löysin netin kautta todella mielenkiintoisen kirjasarjan. Ainut harmittava takaisku oli se, että nämä kirjat löytyy ainoastaan englanniksi – ja englanti ei todellakaan ole vahvuuteni. Olen muutoinkin erittäin hidas lukemaan, ja englanniksi lukeminen on vielä sitäkin hitaampaa. Mutta jos "minulle kirjoitettuja kirjoja" löytyy vain englanniksi, niin sitten minä luen englanniksi!
Kyseessä siis Amalia Dillin nimisen newyorkilaisen kirjailijan Orc Saga, johon yhä odotetaan sarjan päätösosaa. Minulle kuitenkin tästä saagasta se tärkein innoittaja on ollut kirjasarjan ensimmäinen osa; Honor Among Orcs. Kun tartuin tuohon kirjaan, niin muistan vain miettineeni, että kun muutkin kirjoittavat örkeistä kirjoja – niin miksen minäkin kirjoittaisi?!
Tuo kirja alkoi merkitä minulle niin paljon, ikään kuin tuoden elämääni jonkin puuttuvan palasen, että kirjoitin lopulta Amalialle örkikkään viestin – johon hän vastasikin. Oli hienoa ymmärtää, että edes jossain, vaikkakin niin kovin kaukana, on joku jota voisin väittää lähes sielunsiskokseni. 💗

"Warcraft: The Beginning" -leffa DVD:nä ja
tietokirja; "Warcraft: Pimeyden portaalin tuolla puolen".
Kun olin Qyamian suhteen jo hyvässä vauhdissa, ilmestyi viimein pitkään odotettu elokuva; Warcraft: The Beginning. Tietenkin menin heti elokuvan ensi-iltaan sitä katsomaan, olihan Azeroth minulle jo muuta kautta tuttu ja olin elokuvaa itsekin ehtinyt malttamattomana tovin odotella. Ja mitäkö pidin? No pidin siitä todella, todella PALJON! Kuten kotisivuillanikin olen kertonut ⇨ kun tuo elokuva pyörähti käyntiin, niin sillä hetkellä tunsin olevani kotona, oman laumani luona…
Elokuvaan perustuen on kirjoitettu myös "tietokirja" sekä kaksi fantasiaromaania, joista eniten pidän ensimmäisestä osasta: Warcraft – Durotan. (Kyseinen kirja näkyy tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa). Se kertoo elokuvassakin pääosassa olevan Durotan nimisen örkin vaiheista ennen elokuvan tapahtumia. "Warcraft – Durotan" on ehdottomasti oma suosikkikirjani kautta aikojen, ja onnekseni se löytyy myös suomeksi käännettynä!

Kuitenkin monet teistä ehkä jo muistavat, että se suurin ja ihan ensimmäinen inspiraationi lähde Qyamia sarjan kirjoittamiseen on pelit. 😏

Pelihahmoni TES Onlinessa – Ilzkaal
Ja peleistä päällimmäisenä The Elder Scrolls -pelisarja, josta lähinnä Skyrim ja TES Online.
Paljon olen toki saanut inspiraatiota myös WoW:ista, mutta rakkauteni Warcraftiin perustuu pitkälti pelin muuhun oheismateriaaliin (sarjakuvat, kirjat, juuri mainittu elokuva ja kaikki siihen liittyvä, nettisivut & fanitaide, pelin cinematic trailerit jne.), vaikka hyvin mielelläni myös pelaan WoW:ia – silloin, kun raaskin siihen peliaikaa ostaa. Eniten pelaankin The Elder Scrolls Onlinea, sillä se ei edellytä pelaajalta jatkuvia kuukausimaksuja, kuten WoW vaatii.
Onlinepeleissä pidän siitä ajatuksesta, että jokaisen pelaajahahmon takana on joku täysin todellinen ihminen. Joten jokaisen pelattavan örkkihahmon takana on joku, jolla on jokin syy pelata juuri örkillä. Ja kuka tahansa heistä saattaa olla samanlainen kuin minä… Kauan kadoksissa ollut örkkisiskoni tai veljeni. 😉


Mainittakoon tähän lopuksi vielä, että myös Bayard Wu nimisen taiteilijan (hän tekee töitä mm. Warcraftin ja Warhammerin parissa) oma projekti – Ms. Orc – on inspiroinut minua valtavasti mm. Zagra -hahmoni suhteen... Voit löytää Bayard Wun galleriasta monia vahvoja kuvia tästä hänen Ms. Orc hahmostaan myös harmaasävyisinä töinä. Ne ovat todella vaikuttavia! (Ensimmäisen kansikuvatarjouksen "Zequera Kätketty" kirjaani pyysin muuten tältä samaiselta taiteilijalta, mutta kuten arvata saattaa, hinta oli liian suolainen omakustannebudjettiini.)

Vaan eiköhän tässä ollut nyt inspiraatiota kerrakseen.

Joten seuraavaan kertaan,




perjantai 3. tammikuuta 2020

Hyvä, paha… Tolkien

Joulukuussa Hyvä, paha kustantamo -blogipostaukseni herätti mm. Twitterissä ilahduttavan paljon mielenkiintoista keskustelua. Kiitos kaikille keskusteluissa mukana olleille – jokainen kommentti oli mielenkiintoinen, ja twiittien myötä myös avautui mukavasti eri kirjailijoiden omia näkemyksiä ja kokemuksia kyseisen postaukseni aiheista. Niinpä luvan kanssa jaankin teille nyt joitain Twitterissä esille nousseita aiheita, sillä keskustelujen myötä olen itsekin saanut uutta näkökulmaa suomalaisen fantasiakirjallisuuden "kustannuspolitiikkaan". Samalla toki vanhat käsitykseni ovat nekin vahvistuneet, jonka myötä olen entistäkin kiitollisempi BoD:n tarjoamiin mahdollisuuksiin saattaa tarinat kaikkien lukijoiden ulottuville.

Vasta nyt alan ymmärtää minkälainen ns. punainen vaate jo olemassa olevat fantasiarodut ovat suomalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Kustantamoiden palautteista tuli selväksi, että Örkeistä on turha yrittää kirjoittaa – ellei kirjoita heistä "salaa". Tämä on herättänyt ihmetystä, mutta myös ymmärrystä.
"Se oli kyllä hyvä vinkki jonka sait, että muutat vain örkkien nimen joksikin muuksi. Voit jatkaa silti kirjoittamista örkeistä, vaikka kukaan muu ei tietäisikään että ”hiitolaiset” tms. ovat täsmälleen sama asia kuin sinun örkkisi", kirjailija Erika Vik tuumi aiheesta twiitissään osuvasti.

Mikäli tosiaan olisin lähtenyt taistelemaan saadakseni jalkani edes jonkun kustantamon oven väliin, olisi Örkkien uudelleennimeäminen "Zequera Kätketty" -käsikirjoituksessa ollut se ensimmäinen askel. Käytännössä se olisi ollut jopa suhteellisen helppoa toteuttaa… mutta entä se tunnepohja? En ryhtynyt harkitsemaan kyseistä vaihtoehtoa sen enempää, koska Örkeistä luopuminen olisi ollut liian kova hinta maksettavaksi. Örkit ovat minulle syvin intohimo. Syy, jonka vuoksi kirjoitan.
Tokihan tämä uppiniskaisuuteni asian suhteen on herättänyt myös ihmetystä – ei tosin niinkään enää tässä vaiheessa, vaan silloin kun esikoisteokseni oli vielä työn alla. Jopa mieheni kehotti jossain vaiheessa minua vaihtamaan Örkki nimen tilalle Mötky, jotta voisin löytää kirjalleni kustantajan – ja mieheni sentään tuntee minut ja tietää, kuinka tärkeästä aiheesta tässä on kyse. 😄

Örkkejä vai Mötkyjä? :D

Totaalinen yllätys minulle on kuitenkin ollut nyt se, että tämä "kirjallinen roturasismi" ei kohdistu ainoastaan örkkeihin, vaan toisinaan myös muihin rotuihin. Vaikka oman käsikirjoitukseni kohdalla kustantamot takertuivatkin ainoastaan Örkkeihin – niin mikäli olisin ollut niistä valmis luopumaan, olisiko minua seuraavaksi vaadittu luopumaan muistakin "tutun nimisistä" roduista? (Se ei sentään olisi ollut minulle ongelma, vaan siihen olisin voinut suostuakin…)
Kirjailija Katri Alatalo kertoi Twitterissä, että hänen ensimmäisestä kirjastaan poistettiin loppumetreillä haltiat ja kääpiöt, eli nämä rodut esimerkiksi muutettiin muun nimisiksi.
"Vastustin sitä, mutta oli oikea valinta!!" Katri toteaa Twiitissään ja jatkaa: "Mutta siis, tärkeintähän on just tiedostaa, mitkä on niitä sydämenasioita joista pitää kiinni, ja milloin kannattaa luottaa lukijan/kust.toim sanaan."

Olen jäänyt yhä miettimään, että kun roduilla kuitenkin on jo olemassa valmiit nimet, niin miksi suomalaisessa kirjallisuudessa niille täytyy silti keksiä uudet nimet? Tämä minua ihmetyttää suuresti, ja aihe nousi esille myös blogiini tulleessa kirjabloggaaja Reta Anna Marian kirjoittamassa kommentissa:
"Välillä ärsyttää, että miksei vain käytetä sanaa, joka on jo olemassa. Toisaalta miksei voisi olla joku toinen sana, joka kertoo enemmän sen fantasiamaailman kulttuurista?"
Niinpä – todennäköisesti tässä on molempi parempi! 😏

Oma päätelmäni siitä, mitä rotujen uudelleennimeämisellä haetaan, on että sillä pyritään tuomaan tarinaan lisää omaleimaisuutta ja kustantamoiden kaipaamaa suomalaisuutta. Sain käsikirjoitukseeni mm. WSOY:ltä palautetta siitä, kuinka tärkeää suomalaisuus on kotimaisten fantasiakirjailijoiden teoksissa. No itsehän taas luen (ja kirjoitan) siksi, että pääsisin hetkeksi pois täältä suomalaisuuden keskeltä! Joten… 😉 Noh, selvää kuitenkin on, että monessa tilanteessa tämä rotujen nimeäminen uudelleen varmasti toimii, etenkin siitä kustantamoiden näkökulmasta katsottuna.

Mutta – entä jos kirjailijan ideana onkin lähteä laajentamaan lukijoiden mielikuvia sellaisten rotujen kohdalla, jotka ovat entuudestaan heille jo jotakin kautta / jollakin tavalla tuttuja? Tällaiselle ajatukselle (haasteelle) taitaa vain harvalla kustantamolla olla sijaa – vaikka itse näen tässä vain ja ainoastaan upean mahdollisuuden!
Kirjan kohtalo: kissa raateli, Skessa murjoi, örkit lainasivat…
Ainakin itse olen innostunut mm. siitä, että olen törmännyt kirjallisuudessa ja pelimaailmoissa todella moniin erilaisiin haltiakansoihin. En pidä Tolkienin haltioista, mutta sen sijaan joidenkin muiden maailmojen haltioista pidän. Mikäli kukaan ei olisi saanut Tolkienin jälkeen enää kirjoittaa haltioista, olisi omat (ja varmasti monen muunkin) kokemukset jääneet haltioista varsin valjuiksi ja yksipuolisiksi. Eri kirjailijoiden ja pelisuunnittelijoiden näkemykset ovat rikastuttaneet valtavasti tätä ja useaa muutakin rotua, joista Tolkien kehitteli ainoastaan vain sen oman versionsa – aivan kuten jokainen kirjailija tekee kirjoittaessaan omista maailmoistaan ja siellä asuvista roduista, rotujen nimistä riippumatta.
Uskaltaisinko nyt tähän väliin heittää vielä tällaisen pommin, että Tolkienin kirjallisuuden tunnetuimmista roduista Tolkien rehellisesti loi itse ainoastaan hobitit!? Joten hobiteista en lähtisi herkästi itse kirjoittamaan, koska minusta tuntuu että ne tavallaan "kuuluvat Tolkienille". Ne ovat hänen ikioma rotunsa.

Kirjailija Magdalena Hai jakoi blogipostauksestani nousseen mielenkiintoisen keskustelun Twitterissä eteenpäin, ja siinä yhteydessä hän nosti erityisesti örkit mietinnän aiheeksi. Suureksi ilokseni kommenteissa tuli esille se, kuinka yllättävän moni fantasian ystävä yhdistääkin örkit suoraan eri pelimaailmoihin (mm. Warcraft ja Warhammer mainittiin). Magdalena itse pohti kommenteissaan mm. seuraavaa:
"Mulle örkit on edelleen ehkä vähän sellainen olentolaji, joka kuuluu tiettyyn fantasianicheen, mutta eivät ole vielä murtautuneet mainstreamiin. Eli kun nichessä kertyy tarpeeksi lorea, ehkä örkeistä voi tulla yleisempiäkin fantasiaolentoja.
Eli en ajattele niiden olevan nytkään pelkästään tolkienilaisia olentoja, mutta en ehkä itse osaisi sijoittaa niitä omaan proosaan ilman liian voimakasta Tolkien/WoW-fiilistä. Ne tuntuisivat mulle tekijänä liikaa pastissilta. (Mutta en siis tässä tuomitse muiden valintoja!)" 
Tässä yhteydessä nousi esille monia ilahduttavalla tavalla mielenkiintoisia kommentteja, joita en valitettavasti pysty kaikkia tuomaan tässä nyt esille ilman, että tämä postaus venyisi järjettömän pitkäksi. Mutta tuo Magdalenan mainitsema Tolkien/WoW-fiilis oli minusta jo yksinään tavattoman ihana ilmaisu, koska ensinnäkin siinä oli mainittu WoW. 😊 Ja toiseksi: minulla on osaltaan juurikin se WoW-fiilis, kun kirjoitan Qyamiaan sijoittuvia tarinoitani. Tai tarkennan vielä, että TES/WoW-fiilis, koska nämä pelimaailmat ovat muusani. Ne innostavat minua kirjoittamaan. 💖 (Aiheesta tulossa myöhemmin toivepostaus!)

Oma ahdinkoni kustantamoiden örkkiepätietoisuuden suhteen – ja ylipäänsä fantasiakirjallisuudelle korotettu julkaisukynnys – sai useamman kirjailijan toteamaan, ettei kustannuskentän tietoisuus fantasiasta ylipäänsä ole itsestäänselvyys. Esille nousikin, etteivät kaikki kustantamot edes tunnista fantasiaa ja scifiä – eikä heillä välttämättä ole minkäänlaisia intressejä lähteä näihin spefi-kirjallisuuden alalajeihin tutustumaan. Joten näin ollen, kuinka fantasian (ja sen eri rotujen) historia voisikaan olla kaikille kustantamoille tuttua…
Onko fantasiakirjallisuus yhtä kuin Tolkien? Onko fantasian historia yhtä kuin Tolkien? No siinä tapauksessa myös Kalevala on yhtä kuin Tolkien! 😤

Twitter keskusteluissa tuotiin toki täysin aiheesta esille Tolkienin jalansija fantasiakirjallisuudessa – sitä ei käy kiistäminen! Tolkien pitää varmasti yhä tänäkin päivänä tiukasti paikkansa fantasia-genren tunnetuimpana kirjailijana. Hän teki aikanaan valtavan hienon työn fantasian tunnettavuuden lisäämiseksi, ja hänen työnsä on kantanut hedelmää pitkälle hänen kuolemansa jälkeenkin. Mutta siitä huolimatta emme voi tietää, kuinka tunnettua fantasia olisi tänä päivänä ilman Tolkienia – joten en lähtisi kuitenkaan käyttämään velka sanaa, ilmaistessani sitä kiitollisuutta, jota fantasiakirjailijoiden tulisi Tolkienia kohtaan tuntea. Jos olemme jollekulle jotakin velkaa, olemme sitä tänä päivänä jo hyvin monelle!

Kirjailija Sini Helminen toi näiden keskustelujen yhteydessä esille erittäin mielenkiintoisen (ja hauskankin) ajatuksen, viitaten kirjoittamiseen ennen julkaistuja teoksia, jolloin kuka tahansa tulee helposti lainanneeksi vahvastikin jotain kirjallisuudessa jo olemassa olevaa:
"Minusta Taru sormusten herrasta pitää jollain tavalla saada kirjoittaa itsestään ulos (matkivimmassa muodossa), ennen kuin pystyy jatkamaan fantasiaa. (Mikään elementti yksin ei tietty ole kielletty)."
Tähän tuli useampia kommentteja, joissa kirjailijat jakoivat omakohtaisia kokemuksiaan aiemmista kirjoitusprojekteistaan, joista eräs kirjailija käytti osuvasti nimitystä "julkaisematon esikoinen". Kommenttien mukaan näissä kirjailijoiden julkaisemattomissa tarinoissa vilisi mm. haltioita ja velhoja. 😃 Näitä twiittejä lukiessa kasvoilleni levisi väkisinkin hymy, sillä olenhan itse joskus kirjoittanut Keski-Maahan sijoittuvia fanfiction tarinoita… Silloin, kun kirjoitin itsestäni ulos rakkauttani Keski-Maahan sijoittuvia elokuvia kohtaan – ja tuskaani, joka aiheutui halveksivasta syrjinnästä, jota sain osakseni tuon elokuvarakkauden vuoksi.
(En ole koskaan ollut ns. Tolkien-fani, vaan sen sijaan pahamaineiset PJ:n TSH-elokuvat onnistuivat avaamaan sydämeni Keski-Maalle. Sormusten herraan tartuin ensimmäisen kerran kylläkin jo 90-luvulla ollessani 16-vuotias, mutta kovin montaa sivua en jaksanut teosta tuolloin tahkota eteenpäin. Tähän ikään mennessä olen lukenut kyseisen järkäleen sentään kahdesti – täysin elokuvien innoittamana. Ja vauhtiin päästyäni olen onnistunut nielemään niin Hobitin kuin Silmarillioninkin.)

Tietynlaisena yhteenvetona näiden Twitter keskustelujen ja aiempien kommenttien myötä minulle on tullut entistä selvemmäksi se osuvin kohderyhmä, jolle itse tarinoitani kirjoitan ja julkaisen.

Esikoisteokseni "Zequera Kätketty".
Tämä kohderyhmäni on fantasiaroolipelejä pelaavien iloisen kirjava joukko: PC-/konsolipelaajat ja live-/pöytäroolipelaajat. Heillä todennäköisesti on useimmin se sama ymmärrys fantasiamaailmoista kuin mitä itsellänikin on, jolloin tarinoideni sisin varmasti avautuu helpommin. Toki ihan perinteisiä fantasiakirjallisuuden ystäviäkin lukijoideni joukkoon mahtuu, joten lämmin kiitos teille avarakatseisuudesta ja mielenkiinnosta! 😊
Onkin ollut todella ilahduttavaa kuulla, että kirjastani on pidetty monissa erilaisissa piireissä, ja että se on päässyt yllättämään positiivisella tavalla. Sitä mukaa kun itse opin lisää fantasiasta, lukijoista, kirjoittajista sekä eri ajatusmalleista ja odotuksista – niin sitä paremmin opin myös arvostamaan ja hyödyntämään kaikkea annettua palautetta. Mielestäni kenenkään ei kuitenkaan kannata vältellä teostani, ei etenkään siksi, että se kertoo muun muassa Örkeistä.

Nämä pelimaailmoista ammentavat tarinat ovat aivan oma lokeronsa fantasia-genressä – ja tämän olen oppinut vasta esikoisteokseni julkaisun myötä.

Suoraan sydämestäni teille kirjoittaen, 





maanantai 23. joulukuuta 2019

Örkkien Valonjuhla



Noin vuosi sitten harmittelin somessa sitä, ettei Qyamiassa vietetä joulua… Tuolloin eräs ihana seuraajani totesikin, että voisihan Qyamiassa olla jokin muu vastaava juhla. Ajatus oli todella kaunis ~ mutta tuumin, ettei se ehkä olisi mahdollista. En osannut kuvitella Qyamian Ihmisiä juhlistamaan mitään vuodenkierron pimeimpään ja kylmimpään aikaan. He keskittyivät vain säästämään voimiaan ja ruokaa, sekä selviytymään hengissä kohti seuraavan vuodenkierron alkua, kohti uuden elon aamua… Silti jäin pyörittelemään ajatusta mielessäni, koska joulu on minulle itselleni kaikkein tärkein ja rakkain juhla. Mietin ~ kuinka upeaa olisikaan, jos Qyamiassa todellakin olisi jokin edes vähän joulua vastaava juhla.

Ja arvatkaapa mitä? Näiden ajatusten myötä syntyi Örkkien Valonjuhla. Juhla, jolloin vuodenkierron pimeimpään aikaan Örkkien sytyttämät valtavat tulet valaisevat koko taivaan Suurten Vuorten yllä… Joten Nanen mietteitä lainaten; Örkkien Valonjuhla ~ kuka olisi voinut kuvitella!
Nuo häikäisevän upeat Jäänliekit ovat muisto siitä, mitä Örkit ovat kerran olleet ~ ja mitä he tulevat sielultaan aina olemaan.

Oikein tunnelmallista ja rauhallista joulua ~ ja Örkkien Valonjuhlaa ~ teille kaikille lukijoilleni!
Sydämellinen kiitos siitä, että olette siellä… kanssani Qyamiassa. 💖


Lämmöllä, 
Ps. Joulupyhien aikana teillä ehkä voisikin olla hyvin aikaa osallistua tähän! 😏 


perjantai 20. joulukuuta 2019

Pääni meni pyörälle, joten nyt on teidän vuoro... ;)

Ihan alkuun täytyy sanoa, että – vau!
Edellinen blogipostaukseni Hyvä, paha kustantamo herätti nimittäin huikeasti keskustelua Twitterin puolella, ja tänne blogiinkin tuli vihdoin ensimmäinen kommentti! Valtavat kiitokset kaikille lukijoille ja keskusteluihin osallistuneille! Tämä on ollut todellakin ajatuksia herättävä ja avartava kokemus, joten palaan näihin aiheisiin vielä jonkin myöhemmän blogipostauksen parissa. En malttaisi odottaa, että pääsen kirjoittamaan tästä kaikesta, sillä olen saanut luvan jakaa useiden kirjailijoiden omia ajatuksia täällä bloginkin puolella. Harmillisesti tämä joulukuu vain on ollut niin kiireinen, ja touhotus sen kun jatkuu, etten valitettavasti ehdi vielä keskittymään niin suurta ajatustyötä vaativaan blogikirjoitukseen. Palaamme näihin aiheisiin siis tammikuussa.

Mutta sen sijaan nyt on toisen paljastuksen aika… Olen jo pariinkin kertaan vihjaillut suunnitelleeni jotain teidän päidenne menoksi, joten ette varmaankaan malta enää odottaa, että mistä ihmeestä on kyse. 😄



🌟 Noh ~ sehän on ARVONTA! 🌟


Lyhyesti ja ytimekkäästi; ehdota aihetta toivepostaukseen, niin voit voittaa 
"Zequera Kätketty" -esikoisteokseni pehmeäkantisena versiona.



Voit ehdottaa toivepostauksen aihetta joko

- kommentoimalla tähän postaukseen alla olevassa kommentointikentässä
- lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen kaukamaa.skessa@gmail.com
- lähettämällä yksityisviestin Twitterissä tai Instagramissa (somelinkit löytyvät sivupalkista)
- kommentoimalla johonkin julkaisuuni Twitterissä tai Instagramissa (somelinkit löytyvät sivupalkista).

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 5.1.2020 asti ja suoritan arvonnan loppiaisena 6.1.2020, jolloin arvon kaikkien osallistujien kesken yhden yllä mainitun kirjapalkinnon – ja lisäksi arvon kolme pientä yllätyspalkintoa. 😊

Jokainen saa osallistua yhden kerran, mutta toivepostauksen aiheita saa toki esittää osallistumisensa yhteydessä useampia. Kuittaan jokaisen osallistujan osallistumisen, joten jos et saa mitään vastausta viestiisi, ole yhteydessä uudestaan. Huom. blogikommentit tulevat ensin minulle hyväksyttäviksi, joten älä huolestu mikäli kommenttisi ei ilmesty blogiini heti.

Arvonta on minun itseni henkilökohtaisesti järjestämä, eikä arvonnassa ole mukana muita järjestäviä tahoja.

Pyrin toteuttamaan kaikki 5.1.2020 mennessä tulleet toivepostaukset talven aikana, mikäli vain pystyn ne toteuttamaan. Äläkä nyt suotta epäröi ehdottaa omaa toivettasi, vaan toivo rohkeasti sitä mistä tahtoisit blogistani lukea! Toki olisi suotavaa, että aihe edes jotakin kautta liittyisi kirjalliseen uraani tai Qyamiaan.

Joten nyt ei muuta kuin toiveviesti tulemaan – ja onnea arvontaan! 👍


Viestejänne odotellen, 


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Hyvä, paha kustantamo

Kun tilasin Zequera Kätketty käsikirjoitukselleni arvostelupalvelun lausunnon, ajattelin että se karaistaisi minua, jolloin kritiikkiä olisi jatkossa helpompaa ottaa vastaan niin kustantamoilta kuin lukijoiltakin.
En ollenkaan tullut ajatelleeksi minkälainen ero voisi arvostelupalvelun ja kustantamoiden kritiikin tyyleillä olla. Arvostelupalvelulle olin maksava asiakas – kustantamoille olin vain joku, jonka tunteista ei tarvinnut välittää. Siinä missä arvostelupalvelun lausunto oli todella ammattimaisesti ja rakentavasti kirjoitettu, oli osa kustantamoiden palautteista toisinaan todella töksähtäviä ja jopa loukkaavia. Siihen en todellakaan osannut ennalta varautua.
Toisinaan tuntuikin, että olisin palautteen sijaan ottanut joiltakin kustantamoilta mieluummin sen pelkistetyn "Kiitos, mutta ei kiitos!" -vastauksen. Ja toki myös niitä monilta sainkin. Muistan, kuinka saadessani viimeisimpiä vastauksia, pelkäsin että sähköpostista aukeaa enemmän tekstiä kuin vain pari lyhyttä riviä. Useampi rivi sai minut jo kauhun partaalle, sillä siihen mahtuu aivan liikaa sanoja…

Pidemmän ja kohteliaan kaavan mukaan kirjoitettu
"Kiitos, mutta ei kiitos" -hylsykirje. :) 
Palautetta sain mm. seuraavista kustantamoista: WSOY, Myllylahti, Kustantamo Helmivyö ja Vaskikirjat. Ja mikä kaikkein yllättävintä, näistä pisimmän palautteen antoi WSOY:n kustannustoimittaja. Häneltä sain jopa vinkkejä tekstin pilkutukseen, joten (mm.) WSOY:n palautetta pystyin myöhemmin editoidessani vielä hyödyntämään.

Tässä postauksessani julkaisen pieniä pätkiä joistakin vuosina 2017–2018 saamistani palautteista, mutta en nimeä mistä kustantamosta mikäkin pätkä on annettu, ja erityisesti painotan, että näitä palautteita tuli tosiaan muistakin kustantamoista kuin vain yllä mainituista. En tahdo osoittaa ketään sormellani suoraan muutoin kuin vain kiittääkseni!
Kaikille kustantamoille yhteistä olikin se, että he kehuivat tekstiäni sujuvaksi. Se loi minuun uskoa kerta toisensa jälkeen. Tässä muutama esimerkki:

"Kirjoitat sujuvasti, ja mukana on varsin paljon mielenkiintoisia elementtejä."

"Käyttämäsi kieli on ihan hyvää, mutta tarinassa on aivan liikaa muualta tuttuja elementtejä."

"Se on valtaosin sujuva ja hyvin luettava tarina..."

Etenkin Myllylahdelta saamani palaute oli kokonaisuutena todellinen "kaiken muun" yli kantava voima! Palaute ei ollut pitkä, mutta se oli sitäkin kannustavampi ja erittäin ystävälliseen sävyyn kirjoitettu. Siitä jäi vain ja ainoastaan hyvä mieli – joten lämmin kiitos heille! 💗 

Minulla on kaikki kustantamoilta saamani vastaukset yhä tallessa – paitsi yksi. Se tuli sähköpostitse syksyllä 2017 ollen myös ensimmäinen saamani palaute & hylsy. Ehkä se juuri siksi kirpaisikin eniten… Luin sen muutamaan kertaan läpi, huolellisesti ajatuksella, syvään hengittäen. Mutta kun en siltikään löytänyt siitä yhtikäs mitään rakentavaa palautetta, sinkosin sen takaisin bittiavaruuteen. Ajattelin, että niin lannistava palaute on parempi vain unohtaa – mutta enhän minä sitä unohtanut. Sillä kuinka voisin unohtaa, ettei Örkeistä saa kirjoittaa?

Tämä aihe toistui useammassakin kustantamoiden palautteissa. Minulle jopa vihjailtiin, että en ole hyödyntänyt arvostelupalvelun lausuntoa – koska kirjoitan yhä Örkeistä, vaikka arvostelupalvelun lausunnossa oli käyty läpi asioita, jotka tuntuivat "muilta lainatuilta".
Totuus on kuitenkin se, että arvostelupalvelun lausunnossa ei sanottu sanaakaan siihen suuntaan, ettei Örkeistä saisi kirjoittaa – vaan päin vastoin. Käsikirjoituksessani seikkaileva Örkki oli lausunnon laatijan suosikkihahmo! Ja hän myös kehui, että Qyamian Örkit ovat aivan omanlaisiaan olentoja.

Toinen totuus on se, että olin kyllä korjaillut/muuttanut tekstistäni ne seikat, joiden arvostelupalvelu huomautti tuntuvan "muilta lainatuilta" tai tuovan jotakin kautta vahvasti mieleen jonkin jo olemassa olevan fantasiatarinan.
Näihin lukeutui mm. Game of Thrones. Tämä olikin sinänsä hauska juttu, sillä en ole ollenkaan lukenut/katsonut kyseistä sarjaa. 😅
Toki arvostelupalvelulta tuli viittauksia Tolkienin kirjallisuuteenkin, mutta ne liittyivät mm. hahmojen nimiin yms. pikkuseikkoihin, jotka minun oli helppoa korjata/muuttaa lausunnon myötä.
Myös Ursula Le Guinin Maameren tarinat mainittiin pariin kertaan niin kustantamoiden palautteissa kuin myös jo arvostelupalvelun lausunnossakin. Tämä kuuluu myös niihin kirjasarjoihin, joita en ole (vielä) lukenut. Alun perin käytin Qyamiasta useammin nimeä Maavesi, mutta karsin tätä jo heti arvostelupalvelun lausunnon myötä. Mahdollisen kirjasarjani nimeksi tarjosin kustantamoille kuitenkin yhä "Maaveden kirjat", joka oli nähtävästi virhe. Kuvittelin aiemmin, että "Qyamian kirjat" olisi liian outo. (No Facebookin mielestä se ON liian outo, joten he sulkivat kirjailijatilini enkä ole saanut sitä enää takaisin…)

Mutta palataan vielä Örkkeihin. Tässä yksi pätkä, jonka sain muutoin positiivisella tavalla hyvin mielenkiintoisen palautteen päätteeksi.

"...yksi suhteellisen helppo tapa välttää tuttuuden tunnetta on käyttää jotain muuta sanaa kuin örkki. Varmaan vastaavia löytyisi kirjastasi muitakin. Se assosioituu liian vahvasti Tolkieniin (ja muistelen, että samaa sanaa ovat käyttäneet monet hänen matkijansakin)."

Yksi monista Örkkipiirustuksistani…
Tuossa kiteytyikin se, mihin useampikin kustantamo tarttui. Eli heidän mielestään matkin Tolkienia. Edellisessä pätkässä käytetäänkin suoraa ilmaisua "hänen matkijansa". Tätä minä en yhä vielä tänä päivänäkään ymmärrä, että kuinka örkeistä kirjoittaminen voi olla Tolkienin matkimista?
Örkkejä löytyy tavattoman monesta eri fantasiamaailmasta, enkä itse ainakaan ole vielä törmännyt muissa maailmoissa samanlaisiin örkkeihin kuin mitä Tolkienin örkit ovat. Joten ketkä kirjailijat mahtavat olla niitä "hänen matkijoitaan"? Esimerkiksi ehkä R. A. Salvatoren tarinoissa voi olla mukana jotakin Keski-Maalle hyvin ominaista, mutten sanoisi hänenkään matkivan Tolkienia.
Omien Örkkieni esikuvat asuvat pelisarjojen maailmoissa, kuten olen jo monesti aiemmin maininnutkin, joten en usko että näissä minunkaan Örkeissäni olisi juurikaan mitään samaa kuin Keski-Maan serkuissaan. Onneksi moni lukijani onkin sen ihan ääneen todennut. (Kiitos!)
Sitten tuleekin vielä yksi pommi… Tolkien ehkä antoi eräälle Keski-Maan rodulle nimen Orc, mutta hän ei keksinyt tätä Keski-Maan kansaa täysin itse – vaan hän "matki" muita. Hän kehitti rodun jo olemassa olevista muiden maailmojen roduista, jotka eivät olleet hänen keksimiään. Joten…!? 
Kun joku tulee minulle sanomaan, että Örkit ovat Tolkienin matkimista, paljastaa hän mielestäni siinä vain varsin suppean tietämyksensä eri fantasiamaailmojen, fantasiarotujen ja fantasian historian suhteen. Mutten minäkään ole mikään fantasian asiantuntija, en alkuunkaan! Silti yhden asian suhteen voin sanoa tietäväni hyvin paljon – ja se on örkit.

Örkkien lisäksi oli toki muutakin, jota kustantamoiden palautteista minun oli hieman vaikeaa sisäistää. Joten tässä niistä vielä yksi esimerkki:

"...monen fantasiakirjoittajan lailla oletat että lukijalla on loppumattomasti kärsivällisyyttä, ja siksi te alatte suunnitella trilogioita ja kirjasarjoja ennen kuin ensimmäinenkään osa on saatu kuntoon."

Tässä on nähtävästi kyse siitä, että tulisi keskittyä ensin vain yhteen kirjaan, ja tehdä siitä yksi valmis kokonaisuus ilman minkäänlaisia jatkosuunnitelmia. Mutta miksi näin? 
Zequera Kätketty on yksi kokonaisuus, joka toimii vaikka täysin itsenäisenäkin teoksena. Painotin tätä joka ikisessä saatekirjeessäni, joita kustantamoihin lähetin. Itse asiassa arvostelupalvelun lausunnon laatija ei edes tiennyt, että kyseessä on kirjasarjan ensimmäinen osa, eikä hän sanonut lausunnossaan sanaakaan siitä, etteikö tarina olisi toiminut tai että se olisi jäänyt kesken tms.
Mutta kuinka korkeaa fantasiaa edes voisi kirjoittaa vain yhden kirjan verran, kun sitä varten on luonut aivan oman maailmansa? Eikö se ole jo itsestäänselvyys, ettei kokonainen maailma kansoineen ja tarustoineen kerta kaikkiaan vain mahdu yksien kansien väliin!?

Pohdiskellen,
Ps. Vihjailin teille viimeksi yllätyksestä, jota olen suunnitellut teidän päidenne menoksi… Noh, malttakaa vielä hetki, sillä paljastan sen teille seuraavassa postauksessani – eli perjantaina 20.12.2019. Olkaahan tarkkana! 😏 





perjantai 29. marraskuuta 2019

Pienen kirjailijan Isot kirjaimet

Monet ovat ehkä kiinnittäneet huomiota siihen, että kirjoitan Qyamian rodut isoilla alkukirjaimilla. Ainoastaan tässä blogissa olen toisinaan kirjoittanut Qyamian rodut pienellä – lähinnä silloin, kun olen kertonut ajasta, jolloin Qyamia oli vielä "luomisvaiheessa". Siihen aikaan tosin leikittelin isoilla alkukirjaimilla nykyistäkin enemmän, ja ihan ensimmäinen puhtaasti Qyamiaan sijoittuva tarina (Vapaiden kansojen kahlitut) näytti kieliasultaan suurin piirtein tältä:

Kun Maailma oli vielä Nuori, olivat Jäljelle jääneet Tarujen kaukaiset Lohikäärmeet todennäköisesti laskeutuneet näille Huipuille lepäämään… Sekä katsomaan Merta – ja Kauas sen Taakse, Tyhjyyteen. Mutta edes Lohikäärmeet eivät lentäneet Merelle asti. Eivät, vaikka ne Sydämessään tiesivät, että jossain Kaukana Meren Sylissä oli Niiden oma Maa. Kauan sitten kadonnut Lohikäärmeiden Valtakunta. Mutta näitä Vuoria ei saanut Kukaan ylittää. Ei silloin – eikä vielä Tänä päivänäkään. Sillä Vuoret ovat Raja. 

Kaikkine isoine alkukirjaimineen tuota tekstiä oli erittäin raskasta lukea!
Silti isoista kirjaimista ehti tulla osa Qyamiaa. Kun kirjoitin uusia tarinoita ja siistin tuota ensimmäistä, en halunnut riisua kaikkea pois. Hauskalta tuntunut kirjainleikki vain täytyi miettiä uudestaan, ja lopulta tuntuikin luonnolliselta jättää isot alkukirjaimet esimerkiksi Qyamian rotujen nimityksiin, sekä mm. Meri kirjoitetaan isolla, vaikkei se tässä tapauksessa ole erisnimi eikä sen paremmin edes rotu. Yksinkertaisesti se on vain Meri – kaikessa suuruudessaan.

Joten isot alkukirjaimet kuuluvat Qyamiaan, ne ovat osa sitä maailmaa.

Vaikka arvostelupalvelun lausunnossa ei asiasta minulle huomautettu, olin kuitenkin lähes varma, että kustantamot näihin isoihin alkukirjaimiin takertuisivat. Lopulta sain käsikirjoitukseeni palautetta useammastakin eri kustantamosta, ja yllätyksekseni tästä kirjainleikistäni huomautti vain yksi pienempi kustantamo. Ja tokihan minulla oli vastaus jo valmiina. "Mikäli kustannussopimus jää kiinni isoista alkukirjaimista, olen valmis muuttamaan ne pieniksi." 

Luit aivan oikein. Olin valmis riistämään itseltäni ja lukijoiltani osan todellista Qyamiaa pois… vain saadakseni kustannussopimuksen. Minulla oli monia sellaisia asioita, jotka olivat minulle hyvin merkityksellisiä, mutta joista olisin ollut valmis luopumaan tai joita olisin ollut valmis muuttamaan, mikäli minulle olisi vain vilautettu sitä janoamaani kustannussopimusta… Mutten ikimaailmassa osannut varautua siihen, että tuo sopimus jäisi pitkälti kiinni vain yhdestä syystä – Örkit.

💖 Zagra Aora Oraqus 💖
Se oli käsittämätöntä, kuinka kustantamo toisensa perään takertui juuri Örkkeihin. Sitä en todellakaan osannut odottaa – vaikka paljon muuta kyllä.
Mutta Örkkien vuoksihan minä ylipäänsä edes kirjoitan! Ja Örkit  todennäköisesti olivatkin se AINUT asia, josta en ollut valmis luopumaan. Jota en ollut valmis edes muuttamaan, en mistään hinnasta. Örkit isolla ööllä, niin sen vain kuuluu olla.

"Eikö niistä voisi käyttää jotakin muuta nimitystä?" Tätä minulta kyseltiin monesti – ja kysellään toisinaan yhä vieläkin.
"Ei voi", vastaan – ihan joka ikinen kerta. Sillä Örkit ovat Örkkejä. Mitä muuta he edes voisivat olla? Aivan kuten Ihmisetkin ovat Ihmisiä, Haltiat Haltioita, Lohikäärmeet Lohikäärmeitä ja Epäkuolleet Epäkuolleita… Eikä kukaan ole tullut ehdottamaan, voisivatko he puolestaan olla jotain muuta.
Lopulta Örkit olivatkin niitä, jotka pelastivat Qyamian muutoksilta, ja tämä itsekkäiden jumalten luoma maailma sai säilyä ennallaan… Sellaisena kuin sen kuuluu olla.

Seuraavaa postaustani joudutte valitettavasti odottelemaan nyt hieman pidempään, sillä juuri tänään kauhukseni huomasin, että joulukuu on aivan täynnä kaikkea mahdollista. Töitä, koulutuspäiviä, pidempiä reissuja… En ymmärrä mihin väliin tungen sen kaiken rakastamani jouluhömpötyksen!? ;D Mutta lupaan, että ennen joulua kuitenkin postailen – ihan varmasti!
Ja olen suunnitellut myös pientä yllätystä teidän päidenne menoksi vielä tämän vuoden lopulle... ;) Joten palataan asiaan.

Nyt ei muuta kuin oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!

Rakkaudella,















*Psst…* 
Joulun kunniaksi alensin e-kirjani hintaa!