perjantai 15. marraskuuta 2019

Ensimmäisen Qyamiaan sijoittuvan tarinan synty

Kun ymmärsin luoneeni täysin oman maailman, oli aika kirjoittaa myös ensimmäinen sinne sijoittuva oma tarina. Alkuun pääsyssä muusanani toimivat kuitenkin yhä The Elder Scrolls Online pelin Cinematic Trailerin kaksi hahmoa; Breton kansaan kuuluva ihmismies ja korkeahaltioita (Altmer) edustava haltianainen. Oli helppoa lähteä luomaan tarinaa, kun minulla oli nämä kaksi hahmoa, joilla oli valmis ulkonäkö ja saatoin helposti kuvitella heidät oman mieleni sisälle – mutta tarinoiden edetessä heidän ulkonäkönsä muokkautui viimein täysin omanlaisikseen. 
Ihmismiehen nimenä säilytin jo aiemmin antamani Bedore nimen ja haltianaisen nimeksi annoin Cylna. Nimet juontavat juurensa TES:in pelimaailman loreen – joten myöhemmin muutin Bedoren nimeksi Gregon, jolloin hänestä tuli aito qyamialainen. :) Cylna sen sijaan sai pitää antamani alkuperäisen nimensä, koska hän oli vain haltia. 
Aivan niin, Cylna oli vain haltia. Ja hän oli alun perin se hahmo, johon halusin purkaa kaiken silloisen pahan oloni. 

Palataan ajassa vielä himpun verran taaksepäin, eli viime vuosikymmenelle, jolloin pyrin kovasti löytämään oman paikkani erään yhteisön joukosta. Jostain syystä mielipiteeni ja ajatukseni menivät kuitenkin lähes poikkeuksetta jatkuvasti ristiin muiden kanssa. Tein tai sanoin mitä tahansa, se oli aina väärin
Nyt monien vuosien jälkeen nuo tilanteet tuntuvat jopa huvittavilta. Kuinka aikuisilla ihmisillä voi oikeasti olla sellaisia mielipiteitä? Tai paremminkin, kuinka ihmeessä ne täytyy esittää niin vahvoina, leimaavina, jopa tuomitsevina!? Eli jos pelaat monivalintatehtäviä sisältävää tietokonepeliä vain yhdellä pelihahmolla → pelaat väärin. Jos vaaleanpunainen on (aikuisena) lempivärisi ja pukeudut siihen → olet epäilyttävä ihminen. Jos jätät NaNoWriMoon osallistumisesi väliin siksi, ettet tahdo kirjoittaa kiireellä ja koska kirjoitat omaan tahtiisi muutoinkin joka kuukausi → toimit typerästi.
Siinä vaiheessa, kun olin tämä epäilyttävä pinkkiin pukeutuva typerys, joka kirjoittaa ja jopa pelaakin väärin, lähdin lopultakin lätkimään. Enkä kadu lähtöäni – enkä aio enää palata.
Kyse oli sinänsä harmittomista pikkujutuista, mutta jatkuvana virtana niistä paisui synkkänä kuohuva koski. Ja tässä ohessa oli tosiaan vain muutama esimerkki, mutta jos tunnistit jonkun näistä mielipiteistä omaksesi, niin tänä päivänä tahdon sanoa sinulle: kiitos.

Kiitos kun ajoitte minut pois – Qyamiaan – ja sen myötä tein unelmistani totta! 💖 

Varmasti nuo edellä mainitut kokemukset vaikuttivat myös siihen, että asetuin lopulta niin vahvasti örkkien puolelle. Mutta koin vetoa örkkejä kohtaan jo tuota ennenkin, joten sille puolelle oli helppoa mennä. Kuitenkin se erilaisuus ja joukon ulkopuolelle jääminen oli viimeinen sysäys, jolloin asetuin vahvasti vihattujen puolelle – koska sinnehän minä kuuluin. Siellä tiesin olevani turvassa. Ja haltioista tuli verivihollisiani, koska haltiat olivat niitä, joita nuo minun viholliseni puolestaan ihailivat. 

Piirros muutaman vuoden takaa; Cylna
Niinpä Cylnasta tuli ikään kuin uhri, joka sai kaiken silloisen tuskani niskaansa. Cylna edusti heitä, ja halusin antaa vähintään samalla mitalla takaisin – kostaa kaiken haltialle. Kirjoittamassani ensimmäisessä Qyamiaan sijoittuvassa tarinassa Cylna sai kärsiä niin brutaaleja tekoja, että jälkeenpäin olen joutunut niitä kaunistelemaan ja siivoamaan pois kaikkein verisimpiä jälkiä. 
Mutta itse asiassa, kun tein tuon ensimmäisen matkani Qyamiassa Cylnan rinnalla, opin pitämään hänestä. Alkuun vihasin häntä – nyt rakastan, koska hän on hahmo, jonka olen loppujen lopuksi itse luonut. Kuinka voisin vihata jotain luomaani? Jotain sellaista, joka auttoi minut kaiken tuskan yli. 

Muistan kuinka ensimmäistä tarinaani kirjoittaessani Bedore (myöh. Gregon) katsoi Cylnaa heidän istuessaan nuotion äärellä. Hän mietti sitä kaikkea julmuutta, mitä hän oli tälle haltianaiselle tehnyt. Ja kun hän nyt näki, mitä Cylnasta oli sen seurauksesta tullut, tunsi hän valtavaa sääliä – ehkä jopa katumusta. Sitä samaa sääliä ja katumusta tunsin myös minä. Mitä olinkaan tälle haltianaiselle mennyt tekemään!? Ja miksi!? Hän oli elänyt omaa huoletonta elämäänsä Civyressä, Pajujen metsässä, kunnes minä tulin ja riistin sen häneltä. Vai olinko minä sittenkin se, joka hänelle alun perin antoi koko tuon elämän? 

Cylnan tarina on osa tulevaa Qyamian kirjojen toista osaa, Falqure Kahlittu, jota parhaillaan editoin ja työstän kokonaisuutena kirjamittaiseksi käsikirjoitukseksi. (Kasassa on nyt noin 41500 sanaa, joten kirjoitettavaa on vielä paljon jäljellä… Rakoja tarinassa, joita täyttää ja täydentää.) 
Tarinan alkuperäinen nimi oli "Vapaiden kansojen kahlitut", ja pääroolissa olivat Cylnan lisäksi Qyamian Epäkuolleet. Esikoisteokseni Zequera Kätketty on siis syntynyt vasta Cylnan tarinan jälkeen, mutta tuon esikoiseni synnystä kerron tarkemmin tulevissa postauksissani. Sen verran voin kuitenkin nyt jo paljastan, että myös Nanen tarina lähti syntymään aavistuksen "kapinamielellä", kun eräs ystäväni kyseenalaisti juurikin nämä Qyamian Epäkuolleet – niiden synnyn ja koko olemassaolon. Milloin te oikein opitte, ettei örkki niele purematta? Räyh! ;) 

No leikki leikkinä. Ja vakavasti ottaen; olen kuten hevoset – annan kyllä anteeksi, mutten koskaan unohda. 

Rakkaudella Pinkki Örkki,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti