sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Mistä kaikki alkoi?

Kirjoittajan taipaleelleni mahtuu niin monia aloituspisteitä, että on jopa vaikeaa valita mistä niistä lähtisin tässä liikkeelle. En tahdo säikäyttää teitä heti saman tien pois blogini ääreltä turhalla jaarittelulla, vaikka oikeastihan kaikki alkoi siitä, kun synnyn. Se oli yksi elokuinen iltapäivä vuonna 1978. Siitä meni kuitenkin tovi, ennen kuin opin kirjoittamaan. Sen sijaan heti kun opin kirjoittamaan, aloin rakennella sanoista tarinoita paperille. Opin jo lapsena, että kirjoittaminen on loistava tapa matkustaa ja tehdä unelmista totta. Ei tarvita muuta kuin kynä ja paperia – sen jälkeen aivan kaikki on mahdollista!

Ensimmäinen piirtämäni örkki…
Örkeistä aloin kuitenkin kirjoittaa vasta tällä vuosituhannella. Ensin tyydyin pelaamaan Taru sormusten herrasta -foorumiroolipeliä Pushdug nimisellä hahmolla, jonka olin itse luonut. Pushdug oli puoliksi örkki ja puoliksi peikko. Hän oli valtavan kokoinen ja lihaksikas, vahva ja voittamaton. Hän ei ollut luonteeltaan riidanhaluinen tappaja, vaan rauhallinen mietiskelijä…

Kun kyseinen foorumiroolipeli hiljeni, kuoli ja kuopattiin, siirryin kirjoittamaan fanfictio tarinoita Keski-Maan örkeistä. "Azogin pojan äiti", "Shalûb – liian kaunis örkiksi", "Kraiashûk bûrgul talânob" jne. Monta kaunista tarinaa, monta surullista loppua. 

Olin asunut Keski-Maassa kahdeksan pitkää vuotta, kunnes se lopulta tukahdutti minut. Sain Keski-Maassa niin paljon pusdugia niskaani, että pakenin sieltä luomani örkkitytön (Ilzkaal) kanssa. Vuosi oli 2015, ja olin henkisesti haavoittunut ja syvästi loukattu. 

Minulla ei kuitenkaan ollut suoraan uutta paikkaa jonne mennä, vaan jäin toisaalta ikään kuin tuuliajolle. Niinpä loin itselleni piilopaikan, jossa saatoin rauhassa nuolla haavojani. Kulutin aikaani katsomalla mm. pelitrailereita. Olin jo pitkään haaveillut ryhtyväni pelaamaan The Elder Scrolls -pelisarjan Skyrimia – mutta nyt Bethesdalta olikin ehtinyt tulla jo jotain uutta. The Elder Scrolls Online!
Kyseisen pelin Cinematic Trailer pysäytti sydämeni hetkeksi ja huuliltani karkasi tahaton huokaus. "Voi ei…" Tiesin heti, että nyt edessäni oli jotain sellaista, mikä muuttaisi koko elämäni. Enkä ollut ollenkaan varma, olisiko se hyvä vai huonoa asia, mutta rohkenin tarttua Ilzkaalia kädestä ja pyysin häntä viemään minut viimeinkin kotiin. "Kerro kuka hän on, jota rakastat", kuiskasin.

Bedore & Ilzkaal
Niin syntyi useampi fanfictionia sivuava tarina Ilzkaalista ja Bedoresta. Örkkitytöstä ja ihmismiehestä, jonka olin pelin trailerilla nähnyt. Undead Breton hero… Sijoitin uudet tarinani täysin omaan maailmaansa, jonka rakensin piilopaikkani ympärille. Tein siitä sellaisen, jollaiseksi kuvittelin The Elder Scrolls pelimaailman, Tamrielin. Tuon maailman, jossa en ollut koskaan käynyt, mutta jonne kaipasin jo koko sydämestäni.
Sitä kautta syntyi Qyamia, vaikken sitä silloin vielä tiennyt. Ikään kuin vahingossa loin omanlaisensa, vielä vieraan maailman. Se syntyi suoraan sydämestäni, toiveistani, odotuksistani, kaipuustani, haaveistani, rakkaudestani… Ja vasta jälkeenpäin tajusin luoneeni jotain uutta. Maailman, jollaista ei ollut muualla. Se ei ollut kuten Tamriel – sen sain nähdä heti, kun viimein astelin Ilzkaalin kanssa Skyrimissa kohti Whiterunia. Kun tuolloin näin taivaalle nousevan kuun, jonka jäljessä seurasi toinenkin kuu, jäin henkeäni pidätellen odottamaan tulisiko niitä vielä lisää. Kolmas ja neljäskin – mutta niitä ei tullut, sillä olin Tamrielissa, en Qyamiassa.

Kun koko totuus alkoi valjeta minulle, ymmärsin unelmieni olevan ulottuvillani. Olin aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta, ja kahdesti sitä jo yrittänytkin, mutta viimeisimmästä yrityksestä oli kulunut aikaa jo parikymmentä vuotta. Nyt tiesin, että minulla oli jälleen ainekset kasassa lähteä kehittelemään kokonaan omia tarinoita – tuohon omaan maailmaani, joka oli vielä nimeä vailla.
Halusin nimetä maailmani kielellä, jota örkit siellä puhuisivat… Sillä oli selvää, että maailmani oli luotu örkkejä varten. Niitä örkkejä, joita ei tuolloin ollut vielä olemassa. Ja halusin, että nämä örkit puhuisivat kaikista kauneinta kieltä, mitä koko maailmassa voisi olla.

Olin luonut maailmani meren syliin, joten Maavesi tuntui sille luontevalta nimeltä. Minun täytyy nyt myöntää, etten enää tarkalleen muista kuinka nimen käännös Qyamia lopulta syntyi, mutta minulla on tallessa kaikki muistiinpanot ja suunnitelmat, joita olen tarinoitani luodessa kirjoittanut ylös. Yksi A4-paperiarkki on täynnä nimiä – yliviivattuja, sutattuja, uudelleen tavutettuja… Miakora, Miakqy, Yzora, Qyrô, Qybora… Ja näiden monien nimien alapuolella on vahvasti kehystettynä, punaisella tussilla korostettuna yksi nimi – Qyamia.
Siitä kaikki lopulta alkoi. 

Haikein muisteloin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti