torstai 4. kesäkuuta 2020

Mitä mieltä lukijat ovat kirjastani

Kun sain palautetta Zequera Kätketty -käsikirjoitukseeni arvostelupalvelun kautta, kielentarkastajalta ja lopulta jopa kustantamoilta – näissä kaikissa oli yhteistä se, että niiden pohjalta pystyin vielä hiomaan käsikirjoitustani. Lukijoilta saatu palaute eroaakin siis todella paljon edellä mainittujen kanavien kautta tulleeseen, mutta kaikkien näiden merkitys on omalla tavallaan kuitenkin hyvin, hyvin tärkeä!

Lukijapalaute on kiitos valmiiksi saatetusta työstä – ja jatkoa ajatellen palautteen merkitys vain korostuu entisestään. Lukijat nimittäin antavat sen voiman, jolla jaksaa jatkaa eteenpäin ja kirjoittaa lisää! Mutta jos joku ei siitä valmiista kirjasta pidä, ei tarinaa enää jälkeenpäin pysty miksikään muuksi muuttamaan. Siksi yritinkin hyödyntää kaiken jo ennen julkaisua saamani palautteen niin hyvin kuin mahdollista, jotta julkaisutapaani nähden tekstilläni olisi kuitenkin pohjana mahdollisimman vahva ammattilaisten kutoma tukiverkko. Vaan kun omakustanteesta on kyse, niin tietenkin sinne jäi niitä minun ihan omiakin valintojani esille… Muun muassa yksi erittäin olennainen osa, nimittäin Örkit. 😜 

Jännitin lukijoilta tulevaa palautetta ja kirja-arvioita etukäteen – tietenkin. 
Kasvatin itselleni paksua nahkaa kustantamoilta tulleiden palautteiden avulla ja ajattelin, että niiden jälkeen olen riittävän vahva julkaisemaan itse oman kirjani ja ottamaan kaiken palautteen vastaan. Mutta hirvittihän se silti! Entä jos kirjastani ei pidetäkään…
Kaikki kirjani saama palaute on kuitenkin ollut todella kannustavaa ja olen pystynyt poimimaan sieltä jopa vinkkejä seuraavia kirjojani varten. Lähinnä siis olen aistinut toiveita, että jotakin rotua tai asiaa avattaisiin vielä enemmän, joten näihin toiveisiin pyrin "vastaamaan" Qyamian kirjojen tulevissa osissa.
On kuitenkin ollut ihanaa huomata, että lukijani tuntuvat ymmärtävän sen, ettei valmista kirjaa pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. Zequera Kätketty on arvosteltu kerta toisensa jälkeen siitä näkökulmasta, minkälainen tämä kirja on. Ei siitä näkökulmasta, minkälainen se olisi voinut olla. Joten lämmin kiitos teidän antamistanne mahtavista palautteista ja siitä, että olette pysyneet armollisina tällaista esikoiskirjailijaa kohtaan! 💚

"Rakkaus örkkeihin ajoi kirjailijaksi" LS 26.8.2019
Palautteen saaminen on ollut tavattoman hienoa ja vaikka on uskomatonta pidellä omaa kirjaa omissa käsissään – niin vielä uskomattomampaa ja upeampaa on nähdä jonkun muun pitelevän sitä! Etukäteen en osannut odottaa muuta kuin että näkisin työni tuloksen ihan oikeana kirjana, että saisi pidellä sitä käsissäni, lukea tarinaani kirjansivuilta… Enkä osannut kuvitellakaan, että jotain paljon parempaa olisi vielä luvassa. 😊
Lukijoiden somessa julkaisemia kuvia on ollut suorastaan häkellyttävää katsoa, joten – kiitos niistä! 💚

Eikä tässä suinkaan ollut vielä kaikki, mikä on onnistunut yllättämään minut.
Kirjani saamissa arvioissa on nimittäin tullut esille vielä yksi seikka, jota en jostain syystä niin ikään osannut etukäteen ollenkaan odottaa. Vaikka se tulikin ensimmäisen kerran minua vastaan jo arvostelupalvelun lausunnossa, niin silti se oli ehkä jollain tapaa sellainen "liian hyvää ollakseen totta" -asia, jota en vain yksinkertaisesti uskonut tarinani "saavuttavan"… Nimittäin lukijoiden lempihahmot! 
Se on ollut kirja-arvioissa ja muissa palautteissa ehdottomasti yksi parhaista ja jännittävimmistä asioista, kun olen saanut kuulla keitä ovat lukijoiden lempihahmot. Mahtavaa, että olette löytäneet Qyamiasta sellaisia! Minullakin toki on omat lempihahmoni ja yksi omista vahvoista suosikeistani on Shamaani. Häntä kukaan lukijoista ei ole kuitenkaan vielä lempparikseen nimennyt.

Ylivoimaisessa johdossa on Zagra! No voi kyllä, minäkin rakastan häntä. En silti olisi arvannut, kuinka suuren fanijoukon Zagra itselleen haalii. Ja ette arvaakaan, kuinka paljon sydäntäni lämmittää se, että Zequera Kätketyn suosituin hahmo on juurikin Örkki.
Muutama lukija on jopa todennut Zagran olevan hyvin kirjoitettu hahmo. Minusta on ihanalla tapaa jännä törmätä tuohon ilmaisuun "hyvin kirjoitettu hahmo", koska Zagra oli kaikista helpoin hahmo kirjoittaa. Zagra syntyi aivan itsestään – minun ei tarvinnut muuta kuin vain kirjoittaa.

Peräti kolme lukijaa ovat yllättäneet minut ihan perin pohjin nimeämällä suosikkihahmokseen Meren. Jos olisinkin osannut odottaa lukijoiden löytävän tarinastani suosikkihahmoja – en silti olisi osannut kuvitella, että Meri nousisi näiden joukkoon.
Itse koen Meren vähän jopa kaksijakoisena hahmona, joten minulla on Merta kohtaan sellainen "viha-rakkaus-suhde". Mutta koska Meri herättää tunteita, niin on selvää että kyseessä on vahva hahmo, jolloin siitä nähtävästi myös pidetään. Tämä onkin ollut hyvin innostava yllätys!


Nimeän tässä vielä yhden lukijoiden suosikkeihin nousseen hahmon, joka niin ikään on ollut minulle "yllätys". Eli hän on Quendra. Arvostelupalvelun lausunnossa minua kehotettiin jättämään Quendra tarinasta kokonaan pois, mutten voinut tehdä niin, koska hänellä on omasta mielestäni hyvin tärkeä (vaikkakin pieni) rooli tarinassa. Ja koska hänestä lopulta pidettiin, olen päättänyt vielä kertoa tulevaisuudessa hänestä jotain lisää… Missä tai miten, se jääköön vielä yllätykseksi. 😉

Monilla kirjasivustoilla kirjoille voi antaa arvosanaksi tähtiä, yleensä 1–5 tähteä. Zequera Kätketty on saanut kolmea ja neljää tähteä viidestä. Keskiarvo on lähempänä neljää. ⭐⭐⭐⭐
Tuntuu tavattoman ihanalta, että lukijat ovat tämänkin perusteella pitäneet matkastaan Qyamiassa. Tähdet tekevät minut onnelliseksi etenkin lukijoiden puolesta. Tähdet ovat tarinalle – eivät minulle, mutta kiitän niistä silti. Kiitos, että olen saanut tarjota teille nautinnollisen lukuelämyksen.

Olen julkaissut joitakin lyhyitä palautteita / pätkiä palautteista kotisivuillani. Joten jos tahdot käydä lukemassa jokusen sanan lukijoideni ajatuksia Zequera Kätketystä, niin vieraile ihmeessä täällä.


Lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia!
Jään nyt pienelle kesälomalle tämän blogini ja YouTube -kanavani ääreltä. Somesta ja s-postitse minut kyllä tavoittaa suht entiseen tapaan koko kesän. Ja hei – mikäli ikävä ehtii iskeä, niin käykäähän katsomassa uusin (ja hyvin kesäinen) "Skessa höpöttää" -videoni, joka löytyy täältä. 🌞

Ihanaa kesää teille kaikille! 

Toivottaa,





lauantai 23. toukokuuta 2020

Fanficit kotimatkani varrelta

Saitte äänestää Instassa seuraavasta blogipostaukseni aiheesta, mutta äänet jakautuivat tasan puoliksi. Vaihtoehdothan olivat joko kirjani saamat arvostelut tai kirjoittamani fanficit. Äänestys oli koko ajan tasaista, kumpikaan aihe ei noussut missään vaiheessa selvään johtoon, vaikka ääniä tuli päälle toistakymmentä. Kiitos kaikille äänestäneille! Tuloksen perusteella toteutankin siis molemmat aiheet, joista ensimmäiseksi päätin ottaa käsittelyyn kirjoittamani fanficit.

Kun suunnittelin (jo ennen äänestystä) minkälainen tämä postaus edes voisi olla, tuumin että voisin kirjoittaa jotakin The Elder Scrolls -ficeistäni. Niiden lisäksi olen kirjoittanut myös Keski-Maahan sijoittuvia ficcejä Peter Jacksonin elokuvien innoittamana, mutta The Elder Scrolls -ficcini ovat uudempia. Kirjoitin niitä vuoteen 2016 asti ja niiden rinnalla siirryin kirjoittamaan niin ikään myös Qyamian kirjoja. Nyt työn alla olevan Qyamian kirjojen toisen osan alkupuolisko pohjautuukin erääseen muinoin kirjoittamaani TES Online -ficciin. Se oli tarina, joka karkasi lopulta käsistäni ja jopa niin kauas Tamrielista, että siitä muodostui kokonaan oma maailmansa – Qyamia.

Kyseisen TES Online -ficin nimi on Vapaiden kansojen kahlitut. Se kertoo Bedoreksi nimeämästäni epäkuolleesta necromancerista, joka kohtaa vähemmän ystävällisissä merkeissä erään Tamrielin suurhaltianaisen. Tyylistäni poiketen tässä ficissä ei juurikaan kohdata örkkejä. Tai ne harvat, joita kohdataan, ovat lähinnä aivottomia hölmöjä… 😌
Vapaiden kansojen kahlitut -tarinaa kirjoittaessani Bedore oli minulle tavallaan jo tuttu hahmo, nimittäin aiemmasta TES -ficistäni, jossa hän sai vielä elellä suht tavallisen ihmismiehen elämää.

Piirtämäni vanha kuva Ilzusta ja Bedoresta.
Tuo aivan ensimmäinen ficcini Bedoresta on nimeltään Kotimatka. Siinä Bedore asuu Wayrest nimisessä kaupungissa Tamrielissa ja toimii kuninkaansa palveluksessa. Eräällä matkallaan hän kohtaa täysin odottamatta örkkinaisen nimeltä Ilzkaal – ja monet teistä jo tietävätkin, että kyseessä on TES-pelihahmoni ja paras ystäväni, Ilzu. 😊
Ilzkaal menettää ficin alussa veljensä, jota myös Bedore yrittää ensin auttaa. Mutta kun Ilzun veli menehtyy, lähtee Bedore örkkinaisen mukaan auttaakseen tätä palaamaan takaisin kotiinsa. Myös Ilzkaal on haavoittunut, joten matka taittuu hitaasti… Niinpä heillä jää hyvin aikaa tutustua toisiinsa – ja rakastua.

Kollegoideni kanssa oli jokin aika sitten jutun juurta siitä, mikä on yleisesti fanficcien luonne. Ne ovat monesti varsin rohkeita eikä seksikohtauksia kainostella. Sellainen on myös Kotimatka. Ensin touhutaan vähän maltillisemmin, mutta parin mutkan kautta Ilzkaal ja Bedore löytävät itsensä varsin ronskeissa merkeissä Wayrestin kuninkaan olutsalin pöydältä. Mitä mahtaakaan heitä tirkistelevä hovineito ajatella?

Bedoren esikuvana on toiminut The Elder Scrolls Online pelin Cinematic trailereiden bretonmies. Ja kuten "alkuperäisellä" trailerilla, myös ficeissäni hän lopulta kuolee…
Tämä trailereiden bretonmies merkitsee minulle hurjan paljon, mutten lähde aihetta tässä vielä sen enempää avaamaan. Vaan voitte ehkä kuitenkin kuvitella, että kun samainen "breton hero" muutama vuosi myöhemmin ilmaantui uudella TES:in trailerilla eteeni – yhä elossa – oli tunne sanoin kuvaamaton! Ajattelin, että minun täytyy heti kertoa tästä Ilzulle! Hänen miehensä selvisi sittenkin elossa! Mutta sitten – en kertonutkaan. Ilzu oli oppinut jo elämään ilman Bedorea…

Kuvakaappaus Skyrim pelistä.
Mietin tuon uutisen myötä niitä ficcejä, joita olin Kotimatkan jälkeen kirjoittanut. Yksi niistä on Kuolematon rakkaus. Siinä Ilzu yhä ikävöi Bedorea, jonka siis olettaa kuolleen jo hyvin kauan aikaa sitten, mutta nyt Ilzulla on uusi puoliso, Borgakh.
Borgakh tuli ficcikuvioihini mukaan Skyrim -pelin myötä, kun pelin tiimellyksessä hänestä tulikin Ilzun vaimo. Kuolematon rakkaus on vähän jopa sellainen kolmiodraama, sillä mukana on myös örkkimies Lob, joka on rakastunut Ilzuun.
Ilzkaal ja Borgakh asuvat Skyrimissa, mutta Ilzu kaipaa Wayrestiin, jossa hän Bedoren kanssa aikoinaan asui. Lopulta nämä örkkinaiset päätyvätkin jättämään Skyrimin taakseen ja matkaavat kohti Wayrestiä.

TES -ficcejä on ollut todella antoisaa kirjoittaa! Minusta on ollut myös hurjan häkellyttävää törmätä myöhemmin pelaillessani sellaisiin asioihin, joista olen ficeissäni jo aiemmin kirjoittanut täysin tietämättä, että ne todella voisivat olla Tamrielissa ihan "oikeastikin" totta.
Esimerkiksi Kuolematon rakkaus ficissä Ilzu ja Borgakh päätyvät saunaan. (Tämä olisi kirjallisuudessa varmaankin sitä kustantamoiden kaipaamaa suomalaisuutta… he-he.) Noh, muutama vuosi tuon kirjoitettuani ostin TES Online -peliin Orsinium lisäosan. (Kyseessä on örkeille kuuluva kaupunki Tamrielissa.) Ja arvatkaapa mitä Orsiniumista löytyi? No SAUNA tietenkin! 😄

Vanha piirustukseni, jossa ovat Ilzkaal ja Borgakh.

Se ei tosiaan ole ollut pelkästään kerran tai kaksi, kun mieheni on saanut kuunnella yli-innostunutta huutoani minun löydettyäni TES:in peleistä jotain ficeistäni tuttua. Tällaiset tahattomat yhtäläisyydet selittyvät mielestäni sillä, että oma mielikuvitus kulkee samoja polkuja jonkun toisen mielikuvituksen kanssa. Pyörä voidaan keksiä moneen kertaan ilman, että yksikään sen keksineistä olisi aiemmin kuullut moisesta. Sama pätee myös kirjallisuudessa ja silloin se on vähän ikävämpi juttu, koska sillä saralla helposti luokitellaan jäljittelijäksi. Ficcien parissa ei tarvitse todistella keksineensä jotakin itse, vaan voi nauttia siitä tunteesta, että oli ikään kuin oikeassa. Samoilla jäljillä alkuperäisen tarinan luojien kanssa. "Mie tiesin! Örkit käyvät saunassa!"

Vaan entäpä se kerta, se innostuneen huutoni määrä, kun pääsin ensimmäistä kertaa Wayrestiin "ihan oikeasti"! Olin kirjoittanut tuosta kaupungista ficeissäni jo niiiin paljon, mutten ollut koskaan käynyt siellä… Minua jännitti aivan tavattoman paljon, kun Wayrestin muurit ilmestyivät eteeni. Löytäisinkö sieltä talon, joka voisi olla Bedoren koti – tai muita kuvittelemiani paikkoja. Hahmoista puhumattakaan! Ja niin viimein koitti sekin hetki, kun tapasin itse Wayrestin kuninkaan. Uskokaa tai älkää, mutta hän näytti juuri sellaiselta kuin miksi hänet olin kuvitellutkin. Se ei tuntunut ensikohtaamiselta – vaan jälleennäkemiseltä.

Kuvakaappaus TES Online pelistä. Ilzkaal ja Wayrest.

Minua harmittaa TES:in peleissä ainoastaan yksi asia. Se, ettei "Bedore" ole sellainen hahmo, jonka voisin koskaan oikeasti siellä peleissä kohdata… Tahtoisin nimittäin todella, todella kovasti tavata hänetkin – etenkin hänet! Mutta se on mahdotonta. "Bedore" nimittäin esiintyy trailereilla siinä asemassa, jota oma pelihahmo pelissä edustaa. Eli Ilzkaal edustaa "Bedorea" (ja muutamaa muutakin trailereiden hahmoa), kun viiletän hänen kanssaan pitkin Tamrielia TES Onlinen parissa.

Ilman Bedorea ei olisi Qyamiaa. Joten olen hänelle ikuisesti kiitollinen tästä kaikesta, mitä hän minulle antoi. Yhdessä Ilzun kanssa hän kuljetti minut fanfictionin parissa Tamrielin läpi Qyamiaan – ja se oli minun kotimatkani. Meidän kaikkien yhteinen Kotimatka. 💜

Kirjoittelemisiin,






torstai 14. toukokuuta 2020

Omakustanne on rikkaus!

Olen jonkin verran somessa seurannut, mitä fantasianystävät lukevat ja minkälaiset fantasiakirjat ovat valtaosan mieleen. Se saa minut kerta toisensa jälkeen hämmästelemään, miksei toivottua kirjallisuutta juurikaan kustannetta Suomessa muutoin kuin käännöskirjallisuutena? 
Puoliksi leikilläni ja puoliksi tosissani heitinkin taannoin kollegoilleni sellaisen toteamuksen, että täyskustanteiden puolella kotimainen fantasiakirjallisuus on ihan oma genrensä. Siinä haetaan tiettyä omaleimaisuutta, joka kuitenkin on niin rajoittunutta, että se sotii jo itseään vastaan. Kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen haetaan kustantamoiden toimesta tiettyjä raameja – ja silti (vai juuri siksi) sitä käännöskirjallisuutta luetaan kaikkein eniten. Suomalainen kustannustoiminta tekee muutenkin hidasta kuolemaa… Enkä tiedä, onko se enää edes kovin hidasta. Joten nyt tarttis tehrä jotain!

Valitettavasti en ole kirjallisuuden supersankari, joten en tiedä mitä sitten oikein pitäisi tehdä. 🙈 
En osaa kirjoittaa sellaista kirjaa, joka miellyttäisi samalla kertaa tämän hetken kustantamoita kuin myös lukijoitakin. Sen sijaan olen kirjoittanut ja julkaissut kirjani omin voimin, ja sille on löytynyt oma lukijakuntansa muuta kautta. Toivonkin koko sydämestäni, että tämä joukko viihtyy matkassa mukana koko kirjasarjani ajan – ja että joukkoon eksyy vielä lisää lukijoita tässä matkan varrella.

Vaan kenen murhe se lopulta on, jos kustantamot hakkaavat kirvestä omaan nilkkaansa? Antaa isojen puiden kaatua, niin pienet saavat valoa… Eikös se näin juuri mene, tämä elämän raadollisuus? Kunhan ei vain jouduta siihen oravanpyörään, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Noh, tässä hommassa taitaa lopulta kuitenkin raha olla se, joka ratkaisee. Ja niin kauan kuin tätä hommaa ei tee rahasta, niin pitkään kaikki ainakin on hyvin. Toivottavasti! 😅

Kirjoitan itseäni varten, mutta julkaisen lukijoita varten – näinhän se menee. Joku voi miettiä, että raaskiiko hän ostaa kirjaani… Onko hän valmis maksamaan juuri minun kirjoittamastani kirjasta? Kannattaako siitä maksaa? Jos fantasiatarinat kiinnostavat, niin miksei kannattaisi? (Huomasitteko… Minähän olin kuin Shamaani ja vastasin kysymykseen kysymyksellä. 😉)

Edellisiin kysymyksiin vielä viitaten, itse en juurikaan miettinyt, raaskinko julkaista kirjaani. Mietin toki kustannuksia ja laskin tietyllä budjetilla minkä verran olen valmis laittamaan rahaa mihinkin työvaiheeseen. Mutta koko ajan oli selvää, että maksan siitä – ja maksan siitä paljon. (Juuri näinä aikoina olen tehnyt näitä laskelmia seuraavan kirjani osalta.) Voin ihan suoraan sanoa, että kirjamyynnit eivät tule koskaan kattamaan kirjani julkaisun vaatimia kuluja kokonaisuudessaan. Jokainen takaisinpäin kilahtava euro on toki ihana avustus tähän hommaan ja olen niistä kiitollinen. Mutta täysin tietoisesti olen itse maksanut siitä, että muut saavat lukea kirjoittamani tarinat kirjoina. Ja maksoin siitä hyvillä mielin! Koska tiedän, ettei fantasiakirjallisuuden kysyntä ja tarjonta kohtaa täällä koto-Suomessa riittävän hyvin.

Indiefantasiaa ison meren takaa… 😏 Amalia Dillin – Orc Saga, osa 2

Omat suosikkikirjani ovat kaikki ulkomaalaista alkuperää. Kaikkia ei ole edes käännetty suomeksi, eivätkä ne todellakaan ole mitään suuren yleisön kirjoja – mutta ne ovat minun suosikkejani. Mikäli vastaavaa kirjallisuutta löytyisi ihan kotimaisena, lukisin sitä ahmien. Ostaisin joka ikisen kirjan omaan hyllyyni! 

Tokihan Suomesta löytyy paljon hyvääkin kotimaista fantasiakirjallisuutta, mutta näin ei olisi ilman omakustanteita ja pienkustantamoita. Ja vielä näistä huolimattakin jää yhä paljon uupumaan.

Olen nähnyt lukijoiden harmittelevan mm. somessa, kuinka he eivät löydä tietyntyyppisiä kirjoja. Samaan aikaan haukutaan omakustanteet lyttyyn, eikä edes yritetä etsiä omakustanteiden joukosta niitä kaivattuja kirjoja.
Itse olen tarttunut omakustanteisiin alun perin juurikin siitä syystä, että en kerta kaikkiaan vain löytänyt muuta kautta sellaisia kirjoja, joita todella tahdon lukea. Ja täytyy sanoa, että onneksi tartuin! Olen myös katsonut monia indie / pienen budjetin -leffoja ja pelannut indiepelejä, koska ne lisäävät tarjontaa suunnattomasti. Tietenkin niissä näkyy se, että ne eivät ole tulleet minkään ison talon kautta! Mutta mitä se haittaa? 

💚 Kuvakaappaus indiepelistä: Salting the Earth 💚

Minulle tärkeintä on tarina! Ja lisäksi arvostan sitä todella paljon, että joku on omalla rahallaan ja suurella työllä vääntänyt minua varten kirjan/leffan/pelin! Maksan siitä itse pyydetyn kympin tai pari, mutta tekijä on maksanut sen tekemisestä jopa tuhansia euroja – ja hän saa siitä minun parista kympistäni sitten juoksevien kulujen jälkeen itselleen muutaman euron, joilla hän voi ostaa jotain pientä kivaa vaivanpalkaksi siitä, että hän toimii indiealalla. Oli kyse sitten pelistä, leffasta tai kirjasta…

Joten ensi kerralla kun mietit, miksei mistään oikein tahdo löytyä omaan makuusi sopivia fantasiatarinoita, niin tsekkaa omakustannekirjat. Tsekkaa pienen budjetin leffat. Tsekkaa indiepelit. Ne kaikki rikkovat rajoja, isojen talojen asettamia raameja – ja ne kaikki on tehty valtavalla intohimolla ja sydämenpalolla juuri sinua varten!


Rakkaudella väkertäen,


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Totuus löytyy äänikirjoista

Olen ollut aina hidas lukemaan. Nuorempana lukunopeuteni oli "normaalin hidas", mutta nykyisin huomaan omien käsikirjoitusteni intensiivisen editoinnin hidastavan lukunopeuttani entisestään. Editoidessa luen tekstejäni todella hitaasti ja myös ääneen, enkä enää osaa lukea muidenkaan kirjoja juurikaan sen nopeammin. Olen aina kyllä tykännytkin lukea hitaasti, katsella maisemia ja tutustua hahmoihin kaikessa rauhassa. Antaa tarinoiden piirtyä mieleeni viivyttelevinä kuvina, jolloin ehdin nähdä kaiken.
Luin nuorena tosi, tosi paljon. Nykyisin enää vähemmän, koska juurikin hidas lukunopeuteni haittaa harrastusta. Aika ei vain riitä, ja paksujen teosten kohdalla loppuu myös pitkäjänteisyys. Viisisataa sivuisen teoksen kanssa tuntuu, etten saa luettua sitä ikinä loppuun. Enkä pysty lukemaan sitä samalla, kun teen jotain muuta – mutta äänikirjaapa pystyn! Tällöin ei haittaa kuinka paljon kirjan kanssa kuluu aikaa, koska voin käyttää sitä aikaa samalla myös muuhunkin.

Äänikirjoihin ja niiden kuunteluun liittyy pienen mutkan kautta myös oma esikoisteokseni ja vähän suoremman tien kautta omakustanteet, joten siksi innostuin aiheesta nyt kirjoittamaan tänne blogiini.


Kun esikoiseni käsikirjoitus sai muinoin palautetta arvostelupalvelulta ja eri kustantamoilta, vilisi näissä palautteissa nimeltä eri teoksia, joita minun oletettiin jäljitelleen. Yllättävintä siinä oli se, että kaikista niistä mainituista teoksista olin lukenut ainoastaan vain yhden. Joten tietenkin minulla heräsi mielenkiinto lukea edes joku niistä muistakin – että ihan todellako sieltä löytyy jotain samaa kuin minun Qyamiasta.

Lukujonossani on kuitenkin paaaljon kirjoja, enkä ehdi mitenkään lukea niitä kaikkia. Siksi päädyin alkuvuodesta kokeilemaan äänikirjoja ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni. (Kerroinkin tästä helmikuun postauksessani: Kuun pimeä puoli.) Hyppäsin tuolloin Noitureiden (Andrzej Sapkowski) matkaan, mutta varsin nopeasti huomasin tarvitsevani niiden parista hengähdystaukoja.
Viime talven kuunteluja… 
Niinpä innostuin kokeilemaan Maameren tarinoita (Ursula K. Le Guin), joita olen WSOY:n mukaan jäljitellyt. (En siis ole näitä koskaan ennen lukenut.) Mielenkiintoni kuitenkin lopahti jo ensimmäisen osan jälkeen. Enkä niin ikään löytänyt siitä mitään muuta yhteistä oman esikoisteokseni kanssa kuin Maameri vs. Maavesi (Qyamia tarkoittaa Maavettä) ja sen, että Qyamia sijaitsee Meressä. Eli mielestäni aika kaukaa haettu vertaus jäljittelyyn. Luonnollisesti nimeän kirjani omien tarinoideni perusteella, en jäljitelläkseni muita. Ja siis kyllä, minusta olisi ihan aidosti mielenkiintoista lukea sellainen kirja, joka muistuttaisi omaani! 😀
Ehkäpä äänikirjat vielä pääsevätkin kertomaan minulle totuuden siitä, löytyykö sellaista kirjaa. Vai ovatko esikoisteokseni käsikirjoitukseen muinoin kustantamoissa tutustuneet sittenkään lukeneet sitä ajatuksella läpi – ovatko he peräti kokeneet voivansa arvostella minua (käsikseni sijaan) luettuaan siitä vain muutaman rivin sieltä täältä. Se olisi kyllä perin ikävästi tehty…

Äänikirjat tosiaan tarjoavat minulle nyt mahdollisuuden "lukea" enemmän. Ne myös saavat toimia kirjallisuuden oppainani, ja etenkin Noituri -sarja on ollut tähän mennessä tavattoman silmiä avaava kokemus – niin hyvässä kuin myös pahassa. (Sitä kuunnellessa toisinaan jopa ihmettelen, että miksei kukaan väittänyt minun jäljitelleen Noituri -sarjaa!? Siellähän kun on melkein saman niminen myllärin vaimokin kuin esikoisessani. 😉)

Olen oppinut näiltä muutamilta kuuntelemiltani äänikirjoilta jo hyvin paljon – ja ehdottomasti paras opetus on ollut tämä: 
Ole kirjailijana rohkeasti oma itsesi, sillä teitpä lopulta miten tahansa, kaikkia et voi kuitenkaan miellyttää. Kaikista pahin virhe onkin se, jos muita miellyttääksesi teet jotain sellaista, mitä myöhemmin kadut! 

Moni kirjailija varmasti toivoo, että oma kirja julkaistaisiin mahdollisimman monissa eri muodoissa (painettu kirja kova- ja pehmeäkantisena, e-kirja, äänikirja), jolloin tarinoiden on mahdollista tavoittaa kaikentyyppiset lukijat. Äänikirjojen tuottaminen on kuitenkin kallista lystiä, joten omakustanteista harvoin löytyy äänikirjaversioita, eivätkä edes kustantamotkaan niitä kaikista painetuista kirjoistaan tuota.
Mikäli ylimääräistä rahaa löytyy, Elive Books tarjoaa mahdollisuuden omakustanneäänikirjan tuottamiseen. Valitettavasti tuollaisesta äänikirjaprojektista minulla ei kuitenkaan ole kertoa nyt mitään kokemuksia, sillä en tunne ketään omakustanneäänikirjaa tuottanutta kirjailijaa. Sen sijaan minulla on kyllä kertoa eräänlainen tuhkimotarina äänikirjoihin liittyen.

Kollegani Katri Siskon teos 30 ennen 30 löytyy nimittäin ihka oikeana äänikirjana!

Hengähdystauko Noitureista… 30 ennen 30
Katri Sisko on julkaissut BoD:n kautta (painettuina kirjoina ja e-kirjana) kaksi chick lit romaania, joista ensimmäinen tosiaan löytyy myös äänikirjana. BoD:n kautta äänikirjoja ei kuitenkaan pysty tuottamaan, joten kysyin Katrilta hänen äänikirjastaan, että kuinka se syntyi. Katri kertoikin äänikirjan kustantajan ottaneen yllättäen itse häneen yhteyttä, jonka myötä sopimus syntyi. Sen jälkeen kustantaja luonnollisestikin hoiti äänikirjan tuottamisen.
Tämä on todella upea esimerkki siitä, kuinka toisinaan omakustannekirjat voivat yltää samaan kuin täyskustanteet. Tai nousta jopa niiden ohi! Totuus löytyy siis tässäkin äänikirjoista. On hurjan ihanaa ja kannustavaa kuulla, että kustantamot antavat arvoa omakustannekirjoille. Joten mikseivät lukijatkin antaisi!? Katri Siskon teos on hieno edelläkävijä ja suunnan näyttäjä sille, mihin omakustannekirjat voivat tulevaisuudessa yltää jopa täällä Suomessa – kuten ne nyt jo yltävät tuolla muualla maailmassa.

Mutta niin – olisihan se hienoa, jos omista kirjoistanikin tuotettaisiin vielä joskus äänikirjoja. Itse en niitä lähde kuitenkaan tuottamaan, ainakaan vielä, sillä tämä "kirjabisnes" vie jo muutenkin kaikki rahani. Vaan koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joten ihmeitä odotellessa esikoisteostani voi halutessaan käydä kuuntelemassa YouTube-kanavallani. Siellä luen teille Zequera Kätkettyä kotikutoisilla kännykkälaatuun kompastelevilla videoillani, jotka nekin ovat toki tyhjää parempi vaihtoehto – sekä kaiken lisäksi kuuntelijoille täysin ilmaista huvia.

Lukemisiin ja kuuntelemisiin,





keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Top viisi – plus kolme

Tänä keväänä muilla tuntuu olevan ruhtinaallisesti aikaa, minulla ei. Poikkeusolot eivät ole juurikaan vaikuttaneet omaan arkeeni, vaikka joitain työtunteja jäikin pois… Mutta se ei juurikaan tuonut helpotusta siihen, minkä verran vuorokaudessa on tunteja. Lisäksi jokakeväinen kevätväsymys tekee minusta muutoinkin diesel-vetoisen tähän aikaan vuodesta… niin ei – tunnit ei vain riitä!



No juu, tuossa yhtenäkin päivänä vietin neljä tuntia metsässä… Mutta alkuperäinen tarkoitukseni se ei ollut. Eksyin, lähdin väärään suuntaan ja kaaduin ojaan. En kuitenkaan harmitellut "menetettyjä tunteja", sillä ne tulivat tarpeeseen. Sain nollata mieltä ja ajatuksia mitä parhaimmassa kevätsäässä. Olen pyrkinyt tekemään päivittäin vähintään tunnin lenkin, juosten metsäteillä tai kävellen umpimetsässä. Juostessa kuuntelen äänikirjaa, kävellessä lintujen lauluja…

Minulla on muutamia uusia meheviä aiheita jemmassa blogipostauksia varten, mutta nyt en ole ehtinyt ryhtyä pukemaan niitä sanoiksi, joten heitän ideat suosiolla tuonne toukokuun puolelle.
Sen sijaan ajattelin muistuttaa teitä nyt vanhoista postauksistani, sillä sieltä löytyy varmasti monia sellaisia julkaisuja, joita kaikki eivät ole vielä löytäneet ja lukeneet. Listaan tähän blogini "Top 5" -postaukset ja lisäksi kolme sellaista, jotka omasta mielestäni ovat tärkeitä, mutta eivät ole vielä saavuttaneet ihan niin suurta yleisöä. Uskon, että moni löytää tältä listalta jotain kiinnostavaa. Ja olisihan se todella harmillista, jos vanhat postaukset vain vaipuisivat unholaan. 


Top viisi blogipostaukseni:

Hyvä, paha kustantamo kertoo siitä, kuinka otin turpiini eri kustantamoilta tarjotessani Zequera Kätketty käsikirjoitustani heille. 

Hyvä, paha… Tolkien postaukseni syntyi kaikkien niiden somekeskustelujen pohjalta, joita tuo ensimmäisenä mainittu luetuin postaukseni herätti. Ja tämä oli nimenomaan positiivinen juttu, eli keskustelut olivat hyvin mielenkiintoisia. Olen niitä kaiholla kaivannut, mutta yksikään toinen postaukseni ei ole onnistunut kirvoittamaan yhtä moninaisia keskusteluja kuin mitä "Hyvä, paha kustantamo".

Örkkien historiaa on toivepostaus, mutta olisin kirjoittanut aiheesta varmasti muutenkin. Tämä on lyhyt kooste ihan yleisesti örkkien synnystä ja heidän juuristaan, jotka juontuvat aina 700-luvulle asti. 

Miten kirjoitan kertoo siitä, kuinka tarinani syntyvät ja muuttuvat käsikirjoituksiksi. 

Omakustanne – hyödyt ja haasteet kertoo omakohtaisia kokemuksiani aiheesta.


Plus kolme:

Miksi Örkit? ei ole varsinainen blogipostaus, vaan kotisivujeni puolelta tänne blogiini siirtynyt oma sivunsa, jolla kerron miksi kirjoitan Örkeistä.

Mistä kaikki alkoi? postaukseni sivuaa myös Örkkejä, mutta kertoo vähän laajemmin siitä kuinka päädyin kirjoittamaan Qyamian kirjoja – ja kuinka Qyamia syntyi. 

Ihan ite tein – vai teinkö? on jälleen postaus omakustanteista, eli mitä kaikkea omakustanteen julkaisu BoD:n kautta vaatii.



Toivottavasti näistä postauksistani löytyi sinulle jotain uutta luettavaa. Mutta jos olit ehtinyt lukea jo kaikki, niin lukaiseppa uudestaan tuo "Örkkien historiaa". Historia on aina hyödyksi – ja kertaus on opintojen äiti. 😉

Palataan asiaan toukokuussa. Ja mikäli ehdit ikävöidä örkikkäitä juttujani jo sitä ennen, niin vanhojen postausteni lukemisen lisäksi voit kuunnella YouTube-kanavallani, kun luen sinulle kirjaani Zequera Kätketty.


Kevätterveisin,







lauantai 11. huhtikuuta 2020

Ihan ite tein – vai teinkö?

Viime vuoden lopulla BoD teki omakustantajatutkimuksen, johon muistelen itsekin osallistuneeni vastaajan roolissa. Menneellä viikolla BoD julkaisikin Instagramissa mielenkiintoisia tuloksia, joita kyselyn perusteella oli selvinnyt – ja itse yllätyin siitä, että tulosten perusteella 54% BoD:n kirjailijoista ei käytä kirjan toteutuksessa ulkopuolista apua.
Mutta tokihan se, että sentään edes melkein puolet omakustannekirjailijoista turvautuu ulkopuoliseen apuun, on jo ihan hyvä alku. Lapsenkengissähän tämä omakustantaminen Suomessa vielä on, ja sitä mukaa kun suosio kasvaa (niin kirjailijoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa) – kasvaa sen myötä toivottavasti myös muukin. Eli omakustanteiden laatu ja lukijoiden antama arvostus.

Kuva: © 2020 Pixabay

Sellaista "Mie ite!" -tekemistähän tämä pitkälti kuitenkin on, koska mahdollisimman paljon on vain pakko tehdä itse, tai muuten kirjan kustannuksen nousevat järjettömän suuriksi. Siksi toivoisin myös lukijoilta tietynlaista armoa omakustannekirjallisuutta kohtaan – ymmärrystä siitä, että omakustannekirjailija maksaa kaikki kulut itse. Kustantamoiden julkaisemissa kirjoissa näkyy tämän tästä kirjoitusvirheitä ja kömmähdyksiä taitossa, eivätkä lukijat näistä juurikaan mitään virka. Mutta annas olla, jos omakustanteesta löytyy virhe tai pari… Miksi meiltä edellytetään täydellisyyttä, kun sitä ei vaadita kustantamoiden julkaisuiltakaan?

Kuva: © 2020 Pixabay
Laatuun vaikuttavat monet tekijät. Ensisilmäyksellä tietysti kirjan kansi ja taitto antavat yleisvaikutelman laadusta. Pääroolissa on kuitenkin se varsinainen teksti – mistä se kertoo ja miten. Pelkillä hienoilla ja mielenkiintoisilla kansilla kirjan voi toki onnistua jo myymään, mutta se ei riitä. Loppujen lopuksi kirjassa tärkeintä on sen sisältö.
Netissä vilisee monenlaisia kommentteja omakustanteista ihan noin yleensä, ja turhankin monesti mielipiteet ovat negatiivisia. Toistuvasti näkee huomautuksia siitä, kuinka omakustannekirjat kaipaisivat kustannustoimitusta. No, jokainenhan voi itse googlata mitä sellainen huvi maksaa… Harvalla omakustannekirjailijalla on varaa ammattilaisen tarjoamaan kustannustoimitukseen, mutta toki heitäkin löytyy! Totuus on kuitenkin se, että omakustanne nielee rutkasti rahaa jo monen muunkin työvaiheen osalta, joten kirjailijan on pakko valita minkälaisia palveluja hän avukseen ostaa.

Uskaltaako kirjaa sitten edes julkaista, mikäli kustannustoimittajan taksat ovat omalle budjetille liikaa? Kyllä, ehdottomasti uskaltaa. Mutta sentään suoraan omien silmien alta tekstiä ei ehkä kannata kansien väliin pakata. Eikä ulkopuolisen avun tarvitse sentään olla sitä kalleinta mitä rahalla saa. Mietitäänpä hetki, sillä muunlaistakin apua on tarjolla.

Esilukijoiden tarjoama apu on edullinen (jopa ilmainen) – ja silti jo korvaamattoman suuri apu!
Jos omasta tuttavapiiristä ei löydy sopivia esilukijoita, niin somen kautta heitä löytyy ihan varmasti. Esilukijoiden mielipiteiden pohjalta tekstiä pääsee hiomaan jo kummasti, sillä ulkopuolinen lukija näkee tarinan aina eri valossa kuin mitä kirjoittaja itse. Tarinan mahdollisille epäkohdille, kuten myös omille kirjoitusvirheilleen, on helposti sokea. Näiden suhteen esilukijat ovat vallan mainioita bongareita.

Kuva: © 2020 Pixabay
Vaikka nykyisin löytyy hyviä oikolukuohjelmia, eivät nekään kaikkea huomaa. Yksi puuttuva/ylimääräinen kirjain kun voi muuttaa sanan tarkoituksen jopa täysin toiseksi, mutta mikäli sana kuitenkin tarkoittaa edes jotain, ei oikolukuohjelma tulkitse sitä virheeksi. Esimerkiksi itse olin esikoisteokseni käsikirjoitukseen kirjoittanut "paalaamaan", vaikka tarkoitin "palaamaan". Word ei tietenkään asiasta minulle huomauttanut, mutta käsikirjoitukseni korjauslukija moisen virheen sieltä aikailematta haaviinsa nappasi.

Vaan palataan tästä vielä pari vaihetta taaksepäin. Itse nimittäin ihan ensimmäiseksi tilasin käsikirjoitukselleni arvostelupalvelun lausunnon Kriittisestä Korkeakoulusta. Tämän hetkisen hinnaston mukaan lausunto romaanimittaiselle käsikirjoitukselle maksaisi yhä reilusti alle kahdensadan euron, joten se ei todellakaan ole paha hinta ammattilaisen antamasta usean sivun mittaisesta palautteesta. Itse ainakin sain varsin kattavan lausunnon siitä, mikä käsikirjoituksessani oli hyvää ja mikä ei niin hyvää. Sain vinkkejä mitä kannattaa muuttaa, jättää pois tai jopa lisätä. Suosittelen tätä palvelua erityisesti kaikille esikoiskirjaansa suunnitteleville, genrestä toiseen siirtyville ja kaikille, jotka yhtään ovat epävarmoja tarinansa tyylin ja "kantavuuden" suhteen. (Arvostelupalvelun lausuntoja voi lisäksi tiedustella esimerkiksi myös kustannustoimittajilta ja Nuoren Voiman Liitolta.)

Seuraavaksi arvokkain palvelu on kielenhuolto/oikoluku. Siihen minulla ei olisi ollut varaa muutoin, mutta tekstien parissa työskentelevä terminologiystäväni uhrautui käymään käsikirjoitukseni läpi. Kiitos vielä tuhannennen kerran hänelle!
Maksua hän ei olisi minulta edes ottanut, mutta ostin hänelle kiitokseksi lahjakortin – ja toki lahjoitin hänelle lopulta myös valmiin kirjani. Tilasin häneltä käsikirjoitukseeni lähinnä sellaisen "pilkkujen siistimisen", koska pilkut ovat minulle se suurin ongelma. Kaupan päälle hän kuitenkin korjasi / teki korjausehdotuksia monesta muustakin asiasta – ja vasta siinä vaiheessa ymmärsin, kuinka paljon tekstissäni kuhisi virheitä. Kauhistutti todellakin jo pelkkä ajatuskin siitä, että mitä jos olisin julkaisut tarinani kirjaksi ilman ystäväni apua!

Kuva: © 2020 Pixabay
Lopulta valmis teksti täytyy taittaa. Niin ikään taiton voi tilata ulkopuoliselta taholta – tai tehdä itse. Minä tein itse, vaikkei minulla ole siitä mitään aiempaa kokemusta.
BoD:lta sain sähköpostitse taittoon muutamia kallisarvoisia vinkkejä, ja lisäksi heidän kotisivuiltaan löytyy mukavan selkeät ohjeet taiton tekemiseen vaihe vaiheelta.
Se oli hyvin mielenkiintoinen projekti, joskin siinä samalla saatoin onnistua ujuttamaan sekaan joitakin uusia pilkkuvirheitä, koska taittoa tehdessä tekstiinkin joutui vielä kajoamaan… Koska eihän se teksti ihan tuosta noin vain A4 -liuskoilta sinne kirjan sivuille asetu.

Ja sitten ne kannet!
BoD tarjoaa valmiita kansivaihtoehtoja, joten välttämättä kansien suhteen ei tarvitse liiemmin hermoilla. Netistä löytyy myös sivustoja, joilta voi ladata kuvia kaupalliseen käyttöön, joten kirjalle on täysin mahdollista saada hienot kannet jopa ilmaiseksi!
Itse halusin kirjalleni persoonalliset kannet, jotka ovat takuuvarmasti uniikit. Niinpä tilasin kansikuvan spraytaiteilija Tero Kivelältä. Hän maalasi sellaisen kuvan kuin mitä toivoin: Nane Meren äärellä ja taivaalla yksi tai useampi Qyamian kuu. (Alunperin haaveilin, että suuri kuu Meren yllä olisi musta kuu… Mutta tiedostan kuinka vaikeaa musta kuu on toteuttaa, joten annoin Teron itse päättää mitä kuita / minkä kuun hän kanteen maalaa. No hän maalasi kaikki. Kuista musta ja valkoinen löytyvät takakannesta, ja etukannesta punainen ja sininen.)


Kansikuvien asettelut ja tekstitykset väänsin kohdilleen jälleen itse, ja tämä oli vaikeampaa kuin kirjan sisuksen taitto, sillä minulla ei ollut tähän kunnollista ohjelmaa. Mutta silkalla sisulla siitäkin lopulta selvisin ja sain mieleiseni kannet!
Toki myös BoD:n valmiisiin kansimalleihin voi niin ikään ladata omiakin kuvia, mutta tällöin käytössä on hyvin rajallinen fonttivalikoima ja kuvan/kuvien/tekstien suhteen joutuu noudattamaan valmispohjien asettelua. Helppoa, mutta rajallista. Näinhän se luonnollisestikin menee.

Voit siis kirjoittaa kirjan käsikirjoituksen, taittaa sen BoD:n sivuilta löytyvien ohjeiden mukaan, ladata sen myBoD-tilillesi ja tämän jälkeen valita kirjallesi kannet BoD:n valmiista kansivaihtoehdoista – ja julkaista kirjasi täysin ilman ulkopuolista apua. Suosittelen tätä tietä kuitenkin vain siinä tapauksessa, jos olet julkaisemassa kirjaasi lähinnä vain omaan käyttöösi, etkä kirjakauppamyyntiin.
Sikäli mikäli kirjasi on lähdössä valloittamaan maailmaa, tee tällöin kuten me 46% BoD:n kirjailijoista teemme – ja käytä kirjasi toteutuksessa ulkopuolista apua. Se kannattaa!

Onnea matkaan kaikille omakustannekirjailijoille! 💗

Lujasti teitä tsempaten,



perjantai 3. huhtikuuta 2020

Pelit, jotka muuttivat elämäni

Olen pelannut lapsesta asti – tietokoneilla ja konsoleilla. Commodore 64, Amiga 500, Nintendo, PlayStation, Sega, Jaguar… mitä näitä nyt kaikkia on ollutkaan. Omaa tietokonetta/konsolia minulla kuitenkaan ei lapsena tai vielä teininäkään ollut, mutta minulla oli ajoittain käytettävissäni lähes "kaikki mahdollinen" isäni silloisen työn puolesta. Kasvoin pelaajaksi – ja sillä tiellä olen yhä tänä päivänäkin, kymmeniä vuosia myöhemmin. Joten ei mikään ihme, että pelit ovat minulle se suurin innoittaja.

Nyt puolestaan Twitter oli (jo toistamiseen) se innoittaja, joka antoi aiheen tälle postaukselleni. Nimittäin Twitterissä jokin aika sitten Anna K. (eli @Afeni84) haastoi minut mukaan pelihaasteeseen, jossa tuli nimetä neljä omaan elämään vaikuttanutta peliä. Tämä oli tosi kiva haaste, joten kiitos tästä! 😀

Pelihaaste, johon minut tägättiin mukaan. 😊
Btw ~ tervetuloa seuraani myös Twitterissä!
Minun oli super helppoa nimetä kolme peliä! Ne ovat sellaisia, joita ei listalta yksinkertaisesti vain voinut jättää pois. Skyrim, ESO ja WoW. Näiden sijaan neljättä peliä jouduin ihan tosissani miettimään, sillä tärkeitä pelejä on niiiin tavattoman paljon – vanhoja, uusia ja jotain siltä väliltä. Mietin kuumeisesti, että minkä niistä valitsisin, koska monet pelit ovat vaikuttaneet ja koskettaneet omalla tavallaan.

Halusin kuitenkin pitää listallani yllä "örkkiteemaa". Sillä niinhän se on, että örkkipelejähän minä kaikkein mieluiten pelaan. Silti jouduin hetken miettimään, että millä perusteella valitsen niistä jäljellä olevista peleistä jonkun... Olisiko se Of Orcs and Men, Shadow of Mordor, Shadow of War vai ehkä sittenkin… Lopulta valitsin neljänneksi peliksi listalleni mukaan The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth.
Vaikka minulla on hyllyssäni ja koneellani paljon uudempiakin tärkeitä pelejä, ansaitsee tuo ehdottomasti paikkansa tällä listalla. BFME on nimittäin ensimmäinen peli, jota olen koskaan saanut pelata asettumalla siinä örkkien puolelle. Eli tämä jo paljastaa, etten ole pelaajana TES:in ja Warcraftin veteraaneja. Mainituista etenkin jälkimmäinen kun olisi avannut tieni örkkien puolelle jo paljon ennen kuin BFME edes ilmestyi. Vuosituhannen vaihteessa räpläsin kaikkein kiivaimmin PS1:sen kanssa, ja sille olisi löytynyt vaikkapa Warcraft II: Tides of Darkness – mutta tuolloin minulle riitti Crash Bandicoot. 😉 (Nykyisin pelaan itse rakentamallani PC:llä, Tiikerillä.)

Vaan mitä minulle sitten todella merkitsi se, että pääsin viimein pelaamaan örkkien puolelle BFME:n parissa? No olihan se suorastaan mullistavaa.
Olin jo ehtinyt oppia olemaan elämässäni "se jollain tapaa häiriintynyt", koska örkit kiinnostivat minua. Joten BFME antoi minulle ikään kuin luvan olla örkkien puolella! Pelasin pelin moneen kertaan läpi (kuten myös jatko-osat), ja pelasin vain ja ainoastaan yhden kerran niin, että olin örkkejä vastaan. Kaikki muut kerrat vedin Middle-earthit maan tasalle. 😉 
(Ja nyt kun sitä pelaamisen fiilistä tässä oikein mietin ja muistelen, niin ehkä psyykkeelleni tekisikin taas ihan hyvää palata tuon pelin pariin ja näyttää mistä örkit on tehty! 😈 He-he.)

Of Orcs and Men
TES:in Skyrim oli sekin hämmentävä kokemus. Se oli ensimmäinen pelaamani peli, jossa örkit elivät sovussa ihmisten kanssa. Joten taas elämässäni tapahtui mullistus!
Skyrimin jälkeen tuntuikin oudolta siirtyä jälleen uuteen maailmaan, jossa ihmiset eivät hyväksyneet örkkejä – eli Of Orcs and Men, jossa pääsin pelailemaan Arkail örkin seurassa. Vauhtiin päästyäni koukutuin tietenkin myös tähän maailmaan siinä määrin, että palasin sinne pelin myöhemmissä osissa Styx peikon matkassa: Styx: Master of Shadows ja Styx: Shards of Darkness. (Niinpä niin, luomani Qyamia – eiväthän sielläkään Örkit tule toimeen Ihmisten kanssa, joten en tietenkään vieroksu ajatusta pelimaailmoissakaan.)

TES V: Skyrim
Mutta palataan Skyrimiin, joka suorastaan nosti minut ylös jostain pimeästä suosta ja palautti minulle elämäniloni – ihan oikeasti, IRL. Ymmärsin, että olin vain pyörinyt väärissä piireissä ja etsinyt "juttuseuraa" ajatusten vaihtoon ihan väärän mutkan takaa! Vaikka olin pelannut koko elämäni, kesti kuitenkin aikansa ymmärtää, että juuri pelien kautta löytäisin myös ne kivat "juttukaverit". Vaan kun enhän minä arvannut, että tytötkin pelaa… ja vielä aikuisenakin. Ja örkeillä!

Onneksi sittemmin online-pelit ovat tuoneet pelaajia entistäkin lähemmäs ja olen lopultakin huomannut, etten todellakaan ole yksin. Eli etenkin listalleni päätyneet The Elder Scrolls Online (joka sijoittuu samaan maailmaan kuin Skyrim) ja World of Warcraft ovat olleet oivia teleportteja enemmän kaltaisteni ihmisten luokse. Mutta olen toki monia muitakin online-pelejä pelannut, eli mm. Mortal Online, LotRO ja SSO (joka on lapsille suunnattu hevospeli 🙈)…

The Elder Scrolls Online
Tietenkin online-peleissä on myös omat haittapuolensa, sillä kaikki pelaajat eivät aina ole ihan niin kivoja – eivätkä he välttämättä pelaa ystävystyäkseen muiden pelaajien kanssa. Heidät on parempi jättää vain omaan arvoonsa, vaikka tietenkin se kirpaisee, jos saa kuraa päälleen… Vaan näinhän se on todellisessa elämässäkin, kaikkia ei voi miellyttää. Joten kyllä ne ikävät kokemukset jäävät tyystin varjoon siinä vaiheessa, kun sieltä online maailmoista löytää niin ikään myös ne kivat kanssapelaajat. Siitä syntyvällä tunteella on paljon suurempi voima! Etenkin ESO:ssa olen päässyt kokemaan, että siellä saan liikkua todella samanhenkisissä porukoissa.
Ja kun haluan olla yksin, riittää kun siirryn offlineen. 😅

Päädyinkin tässä jo listaamaan monia suosikkipelejäni. Joukosta jäi oikeastaan uupumaan enää vain muutama suosikeistani, joten mainitsen nekin tässä nyt saman tien! Dragon Age: Inquisition, jota pelaan tietenkin qunareilla. The Witcher 3: Wild Hunt, joka on tällä hetkellä minulla pelattavana online-pelien rinnalla. Hellblade: Senua's Sacrifice – peli, joka todellakin menee ihon alle ja grafiikat on huikeat.

Hellblade: Senua's Sacrifice

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Commodorelle ja Amigalle julkaistu tietokonepeli, joka teki minuun lähtemättömän jäljen lapsuudessani: Frost Byte. Pidin siitä todella paljon. Vaikka myöhemmin pelit kehittyivät ja niitä ilmestyi suosikki elokuvieni ja tv-sarjojeni teemoilla – niin silti yksikään peli ei ollut kuten Frost Byte oli. (Isäni hankki kyseisen pelin minulle jopa omaksi, vaikkei minulla ollut omaa pelikonetta. Mutta aina kun sain sopivan koneen käyttööni, niin sittenhän sitä pääsin taas pelailemaan muiden pelien ohessa... *muistot*)

Vaan ajatelkaapa jos tulisikin peli, joka sijoittuisi Qyamiaan!


Pelaillaan ja palaillaan,







perjantai 27. maaliskuuta 2020

Jotain muuta kuin fantasiaa

Toisinaan minulta kysytään, olenko ajatellut vielä joskus tarjota jotain käsikirjoitustani kustantamoihin. Koskaan ei saisi sanoa "ei koskaan", mutta olen melko varma siitä, etten tarjoa kustantamoihin ainakaan fantasiakäsikirjoituksiani.
Qyamian kirjoihin on näillä näkymin tulossa kaiken kaikkiaan neljä osaa, joista kolmesta muodostuu yhtenäinen tarina ja neljäs on ns. erikoisosa, joka kertoo Shamaanista. Sen suurempia suunnitelmia minulla ei fantasiakirjallisuuden suhteen ole – ja Qyamian kirjat tosiaan julkaisen omakustanteina. Niiden lisäksi minulla on suunnitteilla tietokirja örkeistä, jonka senkin julkaisen omakustanteena.

Jos joskus tarjoaisin käsikirjoitustani kustantamoihin, se olisi siis jotain muuta kuin fantasiaa. Kysymys tässä on ainoastaan siitä, että vaikka minä rakastan fantasiaa – niin kustantamot eivät sitä rakasta. Ja minkälaista fantasiaa he taannoin kehottivat minua kirjoittamaan (jos sitä tahdon heille tarjota), niin se ei ole tyyliltään sellaista, jota minä tahtoisin tai edes osaisin luoda.

Tarjosin 90-luvun lopulla Otavalle käsikirjoitusta, joka oli lasten ja nuorten hepparomaani. Se kertoi minun ensimmäisestä omasta hevosestani. Sillä tokihan jokaisen mielestä se oma ensimmäinen hevonen on kirjan kirjoittamisen arvoinen – mutta kustantamot eivät välttämättä näe asiaa samassa valossa. Ei liene yllätys, että käsikirjoitus palasi minulle takaisin "Kiitos, mutta ei kiitos" -vastauksen kera.
Kuten luonnollista, olin nähnyt paljon vaivaa kyseisen käsikirjoituksen eteen, joten osallistuin sillä myöhemmin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämään kirjoituskilpailuun. Sieltä ansaitsin kunniamaininnan mieluisten palkintojen kera. En ollut kirjoittanut tarinaani siis turhaan.

Kuva: © 2020 Pixabay / Ramdlon

Onko yksikään tarina turha? 
Ei ole, mutta sen kustantamosta tulleen hylsyn jälkeen se tuntuu turhalta. Kaikki se suunnaton työ vain siksi, että joku pahoittaa mielesi… Joten onneksi on muitakin syitä kirjoittaa – ja myös muita tapoja julkaista kirjoituksiaan.
Kirjoittaminen ihan vain omaan pöytälaatikkoon on sekin hyvä idea. Kirjoittaminen voi olla jopa terapeuttista. Sitä kautta voi purkaa omia ajatuksiaan – tai heittäytyä teille tietämättömille, uuteen seikkailuun oman arvaamattoman mielikuvituksensa vietäväksi. Kirjoittaminen voi olla toisinaan jopa parempaa viihdettä kuin lukeminen. Näistä syistä olenkin kirjoittanut koko ikäni ja enimmäkseen juurikin pöytälaatikkoon, romaanimittaisista tarinoista aina runoihin ja aforismeihin asti.

Olen koko pitkän ikäni ollut heppatyttö, joten jos kirjoitan jotain muuta pidempää tekstiä kuin fantasiaa, kirjoitan "kuvitteellisia arkitarinoita" hevosista. (Poikkeuksena yksi teinivuosinani kirjoittamani romaanimittainen tarina nuorista, jotka liftasivat festareille Saksaan…)
Minulla on pöytälaatikossani muhimassa yksi julkaisua ajatellen ehkä varteenotettava tarinan poikanen, jonka olen kirjoittanut jo ennen kuin tartuin Qyamian kirjoihin. Eikä se siis ole fantasiaa. Se on aikuisten hevostarina, josta voisin hyvinkin joskus työstää romaanin. Ja sitä voisin ehkä tarjota kustantamoihin – sitten joskus.

Tarinan nimi (työnimi) on Wanha tammi. Se kertoo nuoresta naisesta, joka on töissä rikkaan pariskunnan omistamalla ratsutilalla. Tila keskittyy kilpahevosten kasvatukseen ja kilpailuttamiseen, mutta tarinan päähenkilön työtehtäviin kuuluvat kuitenkin vain tallityöt ja kilpahevosten kevyt liikuttaminen päivinä, jolloin niitä ei treenata. Tilan hevosista yksi on ylitse muiden, syvän musta tamma, Cleopatra… Mutta ikävä kyllä, myös tilan isännän vaimo on "yksi Kleopatra", eikä hän juurikaan arvosta talikonvarressa olevia tallityöntekijöitä. Niinpä tarinan päähenkilö päättää pyyhkiä tilan pölyt jaloistaan ja lähteä uusiin maisemiin – mutta sitä ennen ehtii tapahtua jotain, mikä saa hänet vielä jäämään. 

Liitän tähän loppuun pienen pätkän tarinan alusta, mikäli tahdotte lukea. Siis ihan vain muutama rivi editoimatonta raakatekstiä – ja tällä kertaa jotain muuta kuin fantasiaa. Aivan tavallinen kesäaamu, joka on täynnä ihmeellistä kauneutta, kun sitä vain pysähtyy katsomaan. Varmasti meistä jokainen löytää, hetken ympärilleen katseltuaan, omastakin arjesta jotain kaunista – jopa näinä vaikeinakin aikoina. Voikaa hyvin! 💗

~*~ ~*~ ~*~ 

Kuva: © 2020 Pixabay / Sydblees


~ Aamu ~


Ilma tuntuu viileältä. Se lipuu ihollani pehmeänä kuin silityksenä. Nukahtaisin muuten tähän paikkaan, mutta istun juuri pyöräni satulassa ja poljen kohti tallia. Aurinko on alkanut vasta nousta, ja ympärilläni avautuvat laajat peltomaat lainehtivat usvasta kuin tulviva meri.
   Nousevan auringon valo värjää kaiken oranssin ja kullanruskean eri sävyihin, vain kaukana näkyy jotakin vihreää. Vihreät tammet, nuo suuret vanhat viisaat tammet, jotka ovat nähneet tämän kaiken vuodesta toiseen jo vuosisatojen ajan. Nekin tietävät, että kesä alkaa olla lopuillaan. Etteivät nekään pysyisi vihreinä enää pitkään, sillä pian ruska värjää niiden lehdet kauniisiin väreihin, kunnes lehdet lopulta kuolevat ja putoavat maahan.
   Edellisenä syksynä ruska oli upeampi kuin ihmismuistiin. Ja vain tammet itse tietävät, ovatko ne koskaan aiemmin olleet niin kauniissa puvuissa. Perinteisen kullankeltaisen asun sijaan ne pukeutuivat tuona syksynä värikkäästi, aivan kuin minun ilokseni ollessani täällä ensimmäistä syksyäni. Tänä syksynä en näkisi tammien uusia pukuja. En kullankeltaisia sen paremmin kuin värikkäitäkään, ja tiedän, että minun tulee näitä puita ikävä. 
   Voi kuinka väsynyt olenkaan. En todellakaan ole aamuihmisiä ja herääminen näin aikaisin on minulle tuskaa. Kauniina aamuna pyöräillessäni piristyn yleensä nopeasti, mutta tänä aamuna olen nähtävästi liian rasittunut piristyäkseni yhtikäs mistään. 

Hidastan vauhtiani, sillä kuulen usvan seasta hevosten pärskähdyksiä. Kaviot kopsahtelevat kovaksi tallautuneella polulla, kun tammat kävelevät varsoineen kohti laitumen porttia. Talutan pyöräni portille ja jään odottamaan. Ensin usvan yläpuolella näkyvät vain tammojen päät ja kauniit selät. Tunnistan jokaisen tamman jo pelkän värin perusteella. Näistä ainutkaan ruunikko tai kimo ei ole yhdenkään toisen kopio.
   En heti huomaa, että minähän hymyilen. Ja hymyni vain kasvaa, kun varsat alkavat erottua usvan seasta lauman tullessa lähemmäksi. Varsat ovat pitkine jalkoineen kuin pikku kirahveja. Osa niistä on niin saman näköisiä, että niitä en sentään tunnista kaikkia toisistaan, ennen kuin ne menevät kukin oman emänsä luokse.
   Nojaan pyörääni ja katson, kuinka tammat saapuvat juomaan vanhoista kylpyammeista. Ammeet toimittavat juoma-astioiden virkaa, ja ne ovat lähes täynnä raikasta vettä. Täytinhän ne itse vasta illalla. Kaksi varsoistakin yrittää mahduttautua ammeelle juomaan, kun taas toiset yrittävät mutustella pienillä hampaillaan laidunruohoa, ja muutamat jäävät vain laiskasti seisomaan päät riipuksissa. Ne ovat selvästi aamu-unisia, aivan kuten minäkin. Ensin tunnen myötätuntoa niitä kohtaan. Sitten kateutta, tajutessani että minun täytyy jatkaa matkaani, kun varsat sen sijaan saavat jäädä laitumelle nuokkumaan.
   Kateuteni on kuitenkin turhaa, sillä matkaa jatkettuani kuulen pian, kuinka lauma lähtee villisti laukkaamaan portilta poispäin. Vilkaisen taakseni ja näky on kuin toisesta maailmasta. Keskellä suurta laidunta usvassa laukkaavat hevoset. Kuinka tavattoman kaunista! Mutta silti olen saanut tästä kaikesta jo tarpeekseni. 

Laitumien jäädessä taakseni hevosten äänet viimein vaimenevat. Muuten on lähestulkoon hiljaista, ilmassa kuuluu vain pyörän polkimien nakse ja hiekan rahina renkaiden alla. Linnutkaan eivät vielä laula toisin kuin alkukesästä, jolloin ne lauloivat taukoamatta, yötä päivää.
   Pidän hiljaisuudesta. Silloin kuulen omat ajatukseni. Mutta nyt lupaavan hiljaisuuden rikkoo jo saman tien koiran haukunta. Tallin vahtikoira on vainunnut tuloni, ja vaikka se tietää kuka olen, niin silti se jaksaa yhä vain räksyttää. Joka ikinen aamu.


Teille tarinoiden,




keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Kirjailija on itsekin osa markkinointia

Markkinointi on uskomattoman suuri osa kirjailijan työtä – tai harrastusta. Jos et mainosta kirjojasi, niin harva niitä silloin löytää. Markkinointiin sisältyy paljon sellaistakin, mitä ei heti monikaan markkinoinniksi miellä. Jopa kirjailija itse on osa markkinointia – etenkin nykyaikana, kun some on tavattoman suuressa osassa ihan kaikkea.

Jos kirjailija on kiinnostava persoona, hänen kirjoistaankin kiinnostutaan helpommin. Jos kirjailija on positiivinen somekasvo, hänen kirjansakin herättävät positiivisia ennakkoajatuksia, jolloin niihin tartutaan helpommin. Kirjailija voi omilla julkisilla mielipiteillään joko herättää tietynlaisen kohderyhmän huomion – tai neutraalimmalla asenteella pyrkiä olemaan ns. "ärsyttämättä ketään". Tapoja on monia, ja jotkut sanovat, että kaikki julkisuus on hyväksi. Itse pidän kuitenkin vähän neutraalimpaa ja hillitympää linjaa, mutta toisinaan leikittelen ajatuksella, että entä jos repäisisin oikein kunnolla ja tekisin jotain "hurjaa"! Vaan kun enhän minä ole alkuunkaan hurja 😅

"Hei, tää blogi on niiiin kiva!"
No mutta – markkinointi on positiivinen juttu. Ainakin minusta!
Pidän somemainosten suunnittelusta, kirjani kuvaamisesta ja kuvien julkaisemisesta niin ikään somessa ja muualla netissä, tämän blogini kirjoittamisesta, kotisivujeni päivittämisestä jne. Minusta oli todella mielenkiintoista, kun Kaakon Viestintä kävi tekemässä minusta lehtijutun eri sanomalehtiin kesällä 2019. Oli hurjan jännittävää ja kivaa päästä osallistumaan kesällä 2019 Puustellin tarinat -kirjallisuusseuran järjestämään Suomen ensimmäiseen omakustanteiden pop-up kirjakauppatapahtumaan. Ja syksyn Helsingin kirjamessuista nyt puhumattakaan! Se oli todellinen unelmien täyttymys. Lisäksi olen käynyt esittelemässä kirjaani mm. kirjastoille ja kirjakaupoille. Painattanut käyntikortteja, tarroja, postimerkkejä
Eli tosiaankin vautsi vau kuinka paljon olen jo päässyt puuhastelemaan ihan kaikenlaista esikoiseni markkinoinnin parissa. Ja koko homma on ollut pääosin hyvin antoisaa ja mielenkiintoista.

Mutta vaikka markkinointi onkin yleisesti ottaen kivaa – niin ei se aina pelkillä ruusuilla tanssimista ole. Tai jos on, niin piikit ainakin pistelee toisinaan ikävästikin. Itse olen nimittäin tehnyt paljon myös sitä turhaa työtä. Kaikki ideat eivät aina tuota tulosta, ja useampi peräkkäinen ns. vesiperä voi lyödä mielen äkkiä todella alas. Omakustanteen markkinointi ei ole sitä kaikkein helpointa hommaa. Kirjallisuusalan lehti tms. ei välttämättä tartu juttuvinkkiin kirjasta, joku kirjastoista ei kiinnostu tilaamaan kirjaa valikoimiinsa, omasta mielestä hienon mainoksen jälkeen ei tule yhtäkään kirjatilausta, lupaavalta vaikuttanut kirjoittaja-/kirjailijayhdistys ei sittenkään kiinnostu yhteistyöstä… Kuten onnistumisia, niin myös epäonnistumisia vaanii monen nurkan takana.

Joskus tuntuu, että olisi vain helpointa luovuttaa ja pistää pillit pussiin – ja kirja sirkkelistä läpi.

Kuitenkin sieltä harmituksen toisinaan syvästäkin suosta sitä aina lopulta nousee jotakin kautta takaisin ylös. Ja monesti niitä takaisin jaloilleen nostajia ovat juurikin ne kaikkein tärkeimmät – eli kirjani lukijat. Kun yllättäen sitä bongaakin uuden lukijan kirjoittaman kirja-arvostelun vaikkapa somesta, niin silloin ymmärtää, ettei ole tehnyt mitään turhaan. Ihan oikeasti joku on jälleen löytänyt kirjani, kiinnostunut siitä, lukenut sen – ja jopa pitänyt siitä! Se on kerrassaan uskomaton tunne. Ja juuri siksi minä kirjoitan, siksi minä julkaisen kirjoitukseni kirjoiksi. Jotta tarinoitani luettaisiin, ja ne ilahduttaisivat myös lukijoitani yhtä lailla kuin te lukijat minua.
Kiitos siis teille kaikille, jotka olette kirjastani muutaman sanan jakaneet esimerkiksi somessa tai sähköpostitse suoraan minulle. Joka ikinen palaute merkitsee minulle todella, todella paljon ja on antanut niin ikään uutta puhtia jatkaa Qyamian kirjojen käsikirjoitusten parissa yhä vain eteenpäin. Kiitos! 💗


Olen sivunnut aihetta aikaisemmin myös tässä postauksessani: Omakustanne – hyödyt ja haasteet. Käykäähän lukemassa, mikäli omakustantajan taival kiinnostaa, niin markkinoinnin kuin myös muidenkin askeleiden osalta.


Iloisiin mainostamisiin,



lauantai 7. maaliskuuta 2020

Rupsahtanut kirjailija

Liikunta on kutakuinkin aina ollut edes jossain muodossa osa elämääni. Lähes nelikymppiseksi asti se koostui pitkälti ratsastuksesta ja tallitöistä, mutta nykyisin nämä ovat omalla kohdallani niin pienimuotoista puuhastelua, etteivät ne juurikaan pidä minua liikkeessä. Opetan ratsastusta yhä kuitenkin muille, joten niissä merkeissä tulee sentään kerran pari viikossa juoksenneltua huutaen ympäri maneesia.

Joitain vuosia sitten innostuin pienimuotoisesta kehonrakennuksesta. Tai no, tavoitteeni ei ollut kovin pienimuotoinen – olisin nimittäin halunnut itselleni samanlaisen kropan kuin vaikkapa mitä Zagralla on.
Pudotin ensin omaa painoani kymmenisen kiloa ja sitten aloitin intensiiviset salitreenit. Kävin salilla neljä kertaa viikossa treenaamassa vapailla painoilla ja salilaitteilla. Lisäksi kävin ryhmäliikunnassa mm. bodypumpissa, kuntonyrkkeilyssä ja pilateksessa. Tuloksia syntyi – hyviä ja huonoja.

Kuva: © 2020 Pixabay
Olin todella pirteä ja jaksoin tehdä "mitä vain". Siltä kannalta koin olevani elämäni kunnossa. Aloitin lopulta myös juoksutreenit ja noin kolmen kuukauden juoksemisen jälkeen kävin jo rykäisemässä kilpaa 1/4 maratonin. Myös lihakset kasvoivat ja muistankin yhä sen järkytyksen, kun katsoin nettiin ilmestyneitä juoksukuvia kisoista ja näin, minkälaiset reisilihakset olin onnistunut kasvattamaan… Kinttunihan olivat ihan eri paria muun kroppani kanssa, joten siihen loppui kyykyt ja jalkaprässi!

Niitä huonoja tuloksia syntyi terveyden suhteen… Laihduttaminen ja sen jälkeen treenitulosten jouduttamiseksi popsimani lisäravinteet yms. saivat elimistöni aivan sekaisin. Kasvoni täyttyivät näppylöistä, hiuksia alkoi lähteä ja minulle puhkesi paha IBD.
Tavallaan onni onnettomuudessa olikin se, että salilla vaihtui yllättäen laitteet ja muut kuviot niin, etteivät ne enää palvelleet minun treenimieltymyksiäni. Ja koska asun vähän syrjemmässä, oli tuo kyseinen kuntosali ainut inhimillisen matkan päässä sijaitseva sali. Kovasti yritin jatkaa treenejä kotona, mutta pikkuhiljaa tahti hiipui. Ja ihan hyvä niin, saipahan kroppa ja elimistö viimein toipua rauhassa. 

No sitten alkoi Qyamian kirjojen ensimmäisen osan editointi. 
Olen aina pelannut paljon tietokoneella ja lisäksi olen myös kirjoittanut paljon, joten koneen ääressä tuntitolkulla junnaaminen ei ole minulle mitään uutta. Mutta editointihomma veti minut niin pahasti koukkuun, että aloin istua koneen äärellä kaiken vapaa-aikani. Leipätyöni on liikunnallista (ohjaan mattopilatesta ja opetan ratsastusta), mutta töissä käyn keikkumassa vain joitakin tunteja viikossa, joten esikoiseni editointirupeaman aikana liikunta jäi aivan liian vähäiseksi.

Zequera Kätketty
Kun sitten vihdoin ja viimein sain esikoiseni uunista ulos (heinäkuussa 2019), olin aivan rapakuntoinen ja väsynyt. Eli ei tämäkään ollut yhtään sen parempi vaihtoehto kuin aiempi ylitreenaaminen. Ja tietenkin se harmittaa, että tällainen rupsahdus pääsi käymään. Olin jo "melkein Zagra" – ja nyt olenkin taas Barbababa. Vaikka toki työni puolesta keskivartalolihaksia on sentään edes joitain tallella, siitä todisteena poissa pysyvät selkäkivut, jotka minua nuorempana jatkuvasti vaivasivat.

Sivuhuomautuksena voinkin todeta, että pilates tosiaan paransi selkäni. Se oli jopa vähän sellainen ihmeparantuminen, sillä olin kärsinyt jatkuvista selkäkivuista yli 15 vuotta. Niinpä selkäni parantumisen myötä hurahdin pilatekseen niin perin pohjin, että opiskelin itsekin pilatesohjaajaksi. Ja mikäli joku tätä lukeva kärsii selkäkivuista, niin ihan oikeasti kannattaa kokeilla pilatesta! Eihän sekään toki selkää hetkessä paranna, mutta se kehittää juurikin niitä keskivartalolihaksia selän tueksi. Joten tohtori Skessa määrää nyt kaikille pilatesta 1–2 kertaa viikossa, ja kahden kuukauden jälkeen alatte huomata eron. 💚

Olen tosiaan yrittänyt panostaa jälleen lenkkeilyyn ja innostuttuani äänikirjoista, on lenkkeily sujunutkin varsin mallikkaasti. Nyt kun olen päässyt liikkumisessa taas kunnolla vauhtiin, niin toisinaan lenkkeilen myös ihan sujuvasti vaikka vain luonnonääniä kuunnellen. Varovaisena tavoitteenani on juosta ensi kesänä maratonin puolikas… mutta varsinaista juoksutreeniä en ole vielä aloittanut. Katsotaan kuinka käy – mutta jotain tässä on tehtävä ja niitä liikunnallisiakin tavoitteita jälleen hankittava. (Ilman selkeitä tavoitteita minulla ei riitä motivaatiota puskea eteenpäin, joten aina tarvitaan kaikkeen tekemiseen jokin porkkana.)

Kuten tiedätte, editoin tällä hetkellä Qyamian kirjojen toista osaa. Mikäli tekisin hommaa samaan tahtiin kuin ensimmäisen osan kanssa, niin tämäkin valmistuisi jälleen kesäjulkaisuksi. Mutta nyt aion pysyä järjissäni enkä jumahda pelkästään koneen äärelle, vaan muistan myös liikkua. Ja senkin suhteen aion pysyä järjissäni, eli liikun järkevästi! Zagraa minusta ei siis tule – vaikka kyllä minä salaa yhä tahtoisin pullistella, edes ihan vähän vain.

Pölyjä käsipainoista puhallellen,