maanantai 5. lokakuuta 2020

Koti-ikävä…

Toisinkoiseni koevedos lähti viime viikolla tilaukseen ja odottaa painoon pääsyä… Siitä asti, kun kirjaksi taittamani kässäri lipui käsistäni tälle matkalleen, minulla on ollut tavattoman tyhjä olo. Olen toki innoissani, että kirjani on näin lähellä julkaisuaan – mutta samaan aikaan olen kuin jossakin koomassa. Aivan kuin olisin poissa kotoa, enkä tiedä, koska pääsen palaamaan...

Syyskuun alusta asti olen ollut fiiliksiltäni varsin melankolinen… Toisinkoiseni tarinaan sisältyy niin vahvoja tunteita, että minun on ollut vaikeaa käsitellä niitä. Sitä kuvittelisi, että kun kirja valmistuu ja tarinasta ns. päästää irti, niin sen myötä vapautuu niistä fiiliksistä, joita kirjaa työstäessään on kokenut. Vaan eikös mitä, tämä on aivan päinvastoin... Fiilikseni muuttuvat vain koko ajan mieltä repivämmiksi.
Totesin taannoin kollegoilleni, että on jollain tapaa lannistavaa ymmärtää, ettei tämä tarina tule merkitsemään lukijoilleni yhtä paljon kuin mitä se itselleni merkitsee. Tuolloin vielä pelkäsin, että merkitseeköhän tämä tarina kenellekään yhtikäs mitään… Mutta nyt ajattelen jo toisin. Olen hyvilläni, että lukijani saavat nauttia tarinasta ilman tätä liian pakahduttavaa tunnetta – ja samaan aikaan olen varma, että tämä tarina tulee koskettamaan monia lukijoitani. Se tulee koskettamaan teitä sopivan syvältä, sen lupaan.

Onkin hyvin mielenkiintoista sitten tulevaisuudessa kuulla ja lukea teidän antamianne palautteita. Minkälaisena te tulette tämän matkan kokemaan… Ketkä ovat teidän suosikkihahmojanne… Kenen tarina/rooli koskettaa teitä kaikkein eniten… Ja sen myötä, kun yhä useampi pääsee kirjani lukemaan, lupaan paljastaa myös omia fiiliksiäni tämän tarinan suhteen vielä vähän syvällisemmin.
Tahtoisin toki kertoa teille kaiken jo nyt heti – mutten sentään tahdo spoilata. 😌 Annan teidän lähteä tälle matkalle niin, ettette tiedä mitä seuraavan (tai edes sen ensimmäisen) mutkan takana odottaa. Joten matkaan lähdettyänne pitäkää silmänne auki... Katsokaa tarkasti ympärillenne. Kuunnelkaa Qyamian hahmojen mielensanoja ja aistikaa, miltä he tuntuvat – keitä he ovat.
Uskon, että tämä uusi polku avautuu teille kuljettavaksi jo tässä lokakuun aikana. Ja tietenkin pidän teidät ajan tasalla ja ilmoittelen, kun ovi Qyamiaan taas aukeaa. 

Kuva: © Canva Pro

Esikoiseni, Zequera Kätketty, aiheutti valmistuessaan minulle hieman samanlaisia tuntemuksia, muttei näin vahvoja. Vaikka voisi kuvitella, että esikoisen julkaisu olisi se kaikkein ikimuistoisin kokemus, niin voin sanoa tämän toisinkoiseni julkaisun nostattavan sitäkin suurempia tunteita pintaan. Tämä on minulle suurempi asia ja vähän luulen, että kun saan pidellä kirjani loppulista versiota ensimmäistä kertaa käsissäni, niin saatan vieräyttää kyyneleen jos toisenkin.
Ehkä tähän vaikuttaa se, että Falqure Kahlittu pitää sisällään myös sen aivan ensimmäisen kirjoittamani Qyamiaan sijoittuvan tarinan… Se on vain osa tätä kirjaa, osa tätä tarinaa, mutta se on siellä mukana. Ehkä tämä onkin minulle enemmän se esikoinen kuin mitä "virallinen esikoiseni", Zequera Kätketty.


Mietin monesti lenkkeillessäni Qyamian hahmoja… Mietin, keitä heistä tahtoisin tavata IRL. Mietin, mitä sanoisin heille "pelastaakseni" heidän elämänsä. Zequera Kätketyn hahmoista Shamaanille sanoisin, ettei hän saa jättää Nanea yksin… Miksei hän vain olisi voinut ottaa Nanea mukaansa? Kaikesta huolimatta… Juuri niin hänen olisi pitänyt tehdä. Ja Nane, hänen olisi pitänyt paljastaa tunteensa! Miksi hän tyytyi vain olemaan, katsomaan, kuuntelemaan – kun hänen olisi täytynyt itse puhua. Olisin halunnut pelastaa Nanen… Joku muu olisi saanut mennä ja kohdata Meren. Viimeistään Zagran olisi täytynyt estää kaikkea tapahtumasta… Olla päästämättä enää irti! 💔

Mutta Qyamian tarinat ovat juuri tällaisia minkälaisina ne teille kerron. Ne ovat olleet jo ennen minua, enkä voi niitä muuksi muuttaa – vaikka tahtoisinkin. Vaikka tahtoisinkin pelastaa hahmoni niin esikoisessa kuin myös toisinkoisessanikin ja antaa heille onnen. Mutta en voi, sillä Qyamia on totta – minulle. Onko se totta myös sinulle, sen saat itse päättää.


Julkaisua odotellen,



Ps. Olen päivittänyt kotisivujani ajan tasalle, joten tervetuloa kurkistamaan! 😏






torstai 17. syyskuuta 2020

Toisinkoiseni julkaisu lähenee

Ajattelin kirjoitella tänne blogiini nyt vähän fiiliksiä näin Qyamian kirjojen toisen osan julkaisun alla… Tämä loppurutistus on kyllä melkoista aikaa. Viime viikkoina ajatukseni ovat olleet tulevassa kirjassani 24/7 ja hommaa on yhä PALJON jäljellä!

Elo-syyskuun vaihteessa sain kässärini varsinaisen editoinnin päätökseen ja viimeisetkin luvut lähtivät oikolukijalle. Sen jälkeen olen käynyt läpi oikolukijan jo aiempiin lukuihin tekemiä korjausehdotuksia, poistanut täytesanoja ja fiksannut pieniä kohtia sieltä täältä tekstiä.
Todella usein yllätän itseni hymyilemästä tai jopa naurahtamasta ääneen, kun saan palata hahmojeni matkaan kirjani aiempien tapahtumien pyörteisiin. Elin viimeisten lukujen editoimisen ajan nimittäin todella synkissä vesissä, kun minun oli hurjan vaikeaa päästää tarinasta ja hahmoista irti.
Toki Qyamian kirjojen tarina jatkuu taas sarjan kolmannessa osassa, mutta tämä toinen osa on monin tavoin merkittävä. Tämän kirjan tarina sisältää mm. ihan ensimmäisen Qyamiaan kirjoittamani tarinan.

Viimeisenä editointipäivänä…
Kuin huomaamatta toisinkoiseni tarinaan livahti mukaan yksi "suhdekiemura", joka ei suostu jättämään minua rauhaan… Olen miettinyt sitä todella, todella paljon ja varmasti osaltaan siksi ajatukseni ovat kirjassani taukoamatta. Kyseinen "kuvio" on varsin pienessä roolissa tässä tarinassa, eli ihan vain sellainen sivujuoni. Mutta minulle siitä on kehittynyt kaikkea muuta kuin sivujuoni. Se on… se on kaikki kaikessa!
Toivon, että kun tämänkin kirjan tarina lähtee viimein käsistäni maailmalle, niin sen jälkeen pystyn päästämään irti kaikesta… Hahmoistani ja heidän elämästään. Ja myös tuosta sivujuonellisesta pienestä mausteesta tarinassani. Mutta jos en pysty, niin siinä tapauksessa kirjoitan jonain päivänä moisesta episodista novellin ~ rakkausnovellin. Se on sellainen salainen puskaromanssi, hih.

Tällä viikolla olen yrittänyt saada myös kirjani liitteitä kasaan, jotta pääsisin tekemään kirjan taiton. Liitteiksi tulee jälleen Qyamian kartta ja sanasto, aivan kuten esikoisessanikin on. Kartta on kutakuinkin sama, mutta pari paikannimeä siihen täytyy saada mahdutettua mukaan, joten joudun piirtämään kartan uusiksi. Alkuperäinen työ on tussityö, joten sitä ei pysty muokkaamaan… Ja minullahan ei tietenkään ole mitään photoshoppeja sun muita, vaan käsineni saan piirtää.
Sanasto on tällä kertaa myös aavistuksen työläämpi kursia kasaan, sillä Qyamian muinaista kieltä esiintyy toisinkoisessani ripaus enemmän kuin mitä esikoisessani. Vasta nyt alan huomata luoneeni aivan tavattoman monimutkaisen kielen ja siinä riittääkin hommaa, kun yritän pidellä kaikki narut hyppysissäni ja kielen johdonmukaisena.

© Tero Kivelä
Kirjani kannet ovat nekin yhä työn alla, ja takakansitekstiä en ole vielä edes miettinytkään… Mutta kansikuvat minulla sentään jo on! Tilasin kuvan kirjani etukanteen samalta taiteilijalta, joka teki kansikuvat esikoiseenikin – ja olen tähän toisinkoiseni kansikuvaan niin ikään super tyytyväinen. Rakastan siinä näkyvää Qyamian yötaivasta! Laitan kuvan teille tähän nähtäväksi, joten olkoon tämä sellainen "sneak peek" tulevasta kirjastani, Falqure Kahlittu.

Mitäs sanotte, eikö olekin upea!? 💖

Tarkkaa kirjani julkaisupäivää en uskalla teille kuitenkaan vielä luvata, mutta arvelisin toisinkoiseni ilmestyvän loka-marraskuun vaihteessa. Siihen ei ole enää pitkä aika, joten ramppikuume alkaa nostaa jo päätään. Tämä on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Päällimmäiset fiilikseni ovat jännittynyt, innostunut, haikean surullinen, malttamaton, himpun verran stressaantunut, silti onnellinen ja – noh, olo on vain kertakaikkisen epätodellinen.

Mikä voisikaan olla hienompaa kuin kirjoittaa tarina ja sen jälkeen tehdä siitä itse oma kirjansa, ihan alusta alkaen aina julkaisuun asti! Se on jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla.


Toisinkoista rakennellen,





lauantai 22. elokuuta 2020

Editoin, editoin, editoin…

Voi apua, nyt alkaa tuntua taas siltä kuin olisin editoinut ikuisuuden! 😅

Monet teistä tietävätkin, että minulla on juuri työn alla toisinkoiseni, Falqure Kahlittu, jonka on määrä ilmestyä tänä syksynä. Olen editoinut käsikirjoitusta nyt melko tiiviisti ja alan olla siinä vaiheessa, kun editoiminen tuntuu ihan oikealta työltä. No työkseen kirjoittaville tämä onkin oikeaa työtä, mutta omakustannekirjailijalle tämä on vain harrastus. Ja siinä vaiheessa, kun harrastus alkaa tuntua työltä, niin sitä väkisinkin miettii, miksi ihmeessä tätä hommaa oikein tekee.

Vaan eipä sitä tarvitse pitkään miettiä, kun vastaus on jo selvä. Tätä tekee siksi, koska rakastaa kirjoittamista, tarinoiden luomista, omia hahmojaan, luomaansa maailmaa… Kaikkea tässä projektissa – kaikkea Qyamiassa. 💚

Kuin suoraan Qyamiasta… ❤ © 2020 Adobe / denis_333

Falqure Kahlittu on tarina, jota ryhdyin kirjoittamaan vuonna 2015. Ennen kuin tämä tarina on pääsemässä kirjankansien väliin, vaati se minulta ensin mm. ihan eri tarinan kirjoittamisen, jolloin tässä välillä syntyi esikoisteokseni, Zequera Kätketty. Kun kirjoitin Kahlitun ensimmäiset rivit, en olisi mitenkään osannut aavistaa, mihin ne minut vievät.
Tämän tarinan hiominen onkin ollut upeaa! Olen saanut palata siihen, mistä kaikki alkoi, ja tehdä tästä tarinasta valmiin. Joskaan tämä ei ole Qyamian tarinoiden loppu. Se onkin minun lohtuni, että Kahlitun jälkeen tarina jatkuu yhä, sillä en mitenkään voisi jättää hyvästejä Qyamialle. En vielä… liekö koskaan.

Olen todella pahoillani siitä, että blogissani on ollut nyt hiljaisempaa. Myöskään YouTube-kanavalleni en ole ehtinyt tuottaa sisältöä toivomaani tahtiin. Syy on ihan yksinkertaisesti se, että kirjaprojektini vie tällä hetkellä todella paljon aikaani sekä aivokapasiteettiani. Kun en editoi, olen silloin jo niin uupunut, etten jaksa keskittyä enää mihinkään muuhun älylliseen tekemiseen. Luovuuteni on tuolloin totaalisessa lepotilassa keräämässä voimia seuraavaan rutistukseen kässärin parissa… Vanhuus ei siis tule yksin.

Tässä kesän aikana olen harrastanut myös pienimuotoista kotimaanmatkailua idässä ja pohjoisessa, turvallisesti ja riskit huomioon ottaen. Mieleni on sellainen, että se vaati kunnollisia irtiottoja pysyäkseen voimissaan. Parin päivän irrottautuminen normaaleista rytmeistä tuo editointiinkin ihan uutta lennokkuutta. Läppäri on ollut toki reissussa aina mukana, mutta sillä asenteella, että sitä ei ole ollut pakko avata. Haaveenani oli, että olisin editoinut Kahlittua tunturin juurella Lapin erämaassa, mutta jostain syystä läppäri jäi siellä avaamatta. 😉 Sen sijaan avasin tekstitiedostoni kesän aikana mm. kirjailijaresidenssissä Koveron kylässä – jännä kokemus sekin.

Esikoiseni kohdalla juurruin aloilleni editoimaan moneksi kuukaudeksi ja se muuttui melkein jopa painajaismaiseksi pakkomielteeksi, josta en pystynyt irrottautumaan hetkeksikään. En edes juoksulenkille! Vasta jälkeenpäin ymmärsin minkälaiseen "editointivankeuteen" olin itseni tuolloin määrännyt. Silloin päätin, etten tee samaa virhettä toisinkoiseni kanssa. Minulla täytyy olla lupa hengittää, jotta tämä harrastukseni säilyy mielekkäänä. Ja kyllä – tämä on ollut erilaista, kun olen pitänyt editoimisen ohella huolta mieleni ja kehoni hyvinvoinnista.

Tästä on jo tovi aikaa, kun esikoinen oli työn alla…

Nyt kun Falqure Kahlitun editoimisen suhteen alkaa loppurutistus olla käsillä, huomaan erään asian olevan kuitenkin täsmälleen samoin kuten esikoisenikin kohdalla. Se on paniikki! Enkä tarkoita nyt paniikkia julkaisun suhteen, enkä ramppikuumetta… Sellaiset tulevat hieman myöhemmin. 😉
Tällä hetkellä minulla on paniikki siitä, kun huomaan editoitavien sivujen hupenevan, käyvän vähiin… Kun näen tekstitiedoston "kirjanmerkin" odottavan minua aivan tiedoston loppupäässä. Kun tuijotan sivumäärää ja ymmärrän lopun lähestyvän.
Alkuun tuntunut loputon suo onkin yhtäkkiä päättymässä, olen saavuttamassa sen reunan. Aivan kuin olisin juossut maratonin ja näen jo maaliviivan häämöttävän edessäni ja tajuan, etten tahdokaan sinne vielä! Minulla on sittenkin voimia jäljellä, loppukirin sijaan tahdonkin yhä juosta. En tahdo lopettaa, en tahdo tämän matkan päättyvän – en tahdo päästää tästä irti!

Kuinka pystyn hyvästelemään tämän tarinan, tähän tarinaan jäävät hahmot!? 💔
Juuri tänään muistelin, kuinka tunsin näitä samoja tunteita editoidessani Zequera Kätketyn loppua. En olisi silloin mitenkään halunnut lopettaa, päästää irti – mutta siitä huolimatta olen oppinut elämään ilman tuon kyseisen tarinan jokapäiväistä kosketusta. Minulla on nyt uusi tarina, johon olen kasvanut kiinni ja josta en vuorostaan tahtoisi irrottautua. Nyt sentään tiedän, että jonain päivänä vain huomaan päässeeni irti Falqure Kahlittuun syntyneistä siteistäni ja olen jälleen uuden tarinan kahleissa. Tätä tämä siis tulee olemaan, tarinasta toiseen, irtipäästämisen tuskaa – kaikessa surumielisessä ihanuudessaan.

Nyt kesällä en ole kuunnellut lenkeilläni äänikirjoja, koska minulla ei ole kesätamineissa mitään mihin saisin viritettyä kännykän lenkeille mukaan. Tämä on ollut ihan hyvä näin. Olen saanut miettiä hahmojani Qyamiassa ja heidän aivoituksiansa aina juoksulenkeilläni kaikessa yksinäisyydessäni kuten myös rauhallisemmilla kävelylenkeillä Supin kanssa. Supi tunteekin kaikki hahmoni varmasti jo yhtä hyvin kuin minä, sen verran paljon hän saa juttujani kuunnella. 😄
Ja vaikka tarinasta irtipäästäminen onkin vaikeaa, niin en silti malttaisi odottaa, että tekin pääsette tutustumaan näihin uusiin hahmoihini, joilla on teille paljon kerrottavaa Qyamiasta.

Jos teillä tulee mieleen joitain asioita tähän kirjaprojektiini liittyen, tai ihan yleisesti kirjoittamiseen ja kirjan julkaisuun liittyen, mistä tahtoisitte lukea lisää – niin hihkaiskaa. Voin kirjoitella aiheesta/aiheista sitten tänne blogiini.


Ja hei, joko olette käyneet tutustumassa Indieklubin kirjakatalogiin? Myös Zequera Kätketty löytyy katalogin valikoimista, ja tosiaan tämä Indieklubi on se juttu, josta jo viime bloggauksessani vihjailin. Eli mihin verkostoituminen muiden omakustannekirjailijoiden kanssa voi johtaa. Klubista saatte ihan varmasti lukea vielä myöhemmin lisää!


Syyskesäisin terkuin,

 


lauantai 1. elokuuta 2020

Jo kokonainen vuosi BoD:n kirjailijana

Ja jopa vähän yli!
On nimittäin livahtanut jo aavistuksen verran yli vuosi siitä, kun Zequera Kätketty näki päivänvalon. Samalla alkoi minullakin aivan uusi elämä loppuvuoden 2019 värittyessä ikimuistoisen tapahtumarikkaaksi. Sen sijaan vuoden 2020 puolella on ollut jälleen rauhallisempaa, koska koko Suomi ikään kuin pysähtyi koronan vuoksi ja kaikki tälle vuodelle kaavaillut tapahtumat on peruuntuneet, ainakin tähän asti. Vaan vielä on syksy jäljellä… ja toisaalta, ehkä nyt onkin ollut sopiva aika itsekin rauhoittua ja keskittyä seuraavan kirjan kirjoittamiseen.


Monet taivaltani seuranneet tietävätkin, että tarjosin Zequera Kätketty käsikirjoitustani ensin kustantamoille, mutta kun yksikään niistä ei tarttunut tilaisuuteen, kirjastani tuli omakustanne. Olin päättänyt jo aikoja sitten, että mikäli päädyn omakustannevaihtoehtoon, niin ostan palvelun BoD:lta (eli Books on Demand paino- ja julkaisupalveluiden tarjoajalta.). Olen ollut tähän ratkaisuuni super tyytyväinen, sillä BoD:n kautta olen saanut mahdollisuuksia, joista en osannut etukäteen edes haaveilla! Joten kiitos BoD:n tiimille loistavasta yhteistyöstä ja kannustavasta läsnäolostanne mm. somen maailmassa. Teidän kirjailijananne en ole tuntenut kulkevani tätä tietä yksin. 🙏

Jo kirjani julkaisuvaiheessa BoD:n tiimi oli apunani ja tukenani. Ensikertalaisena käytinkin kirjani kovakantisen version julkaisuun BoD Comfort palvelua. Tein täysin oikean valinnan, sillä apu ja kirjan koevedokset olivat tarpeen, kun tein kirjani kannet ja taiton niin ikään itse – ja niidenkin parissa askartelin siis ihan ensimmäistä kertaa eläessäni. BoD:n kotisivuilta löytyy onneksi myös kattavia ohjeita kirjan tekemisen kaikkiin vaiheisiin, mm. juuri kirjan taittoon.
Pehmeäkantisen version sainkin julkaisukuntoon jo omin avuin ja ilman koevedoksia, joten siihen käytin BoD Classic palvelua. Painettujen kirjojen lisäksi Zequera Kätketty ilmestyi vähän myöhemmin myös e-kirjana, jonka BoD hoiti puolestani markkinoille täysin maksutta.

Kun kirjani painetut versiot olivat heinäkuun lopulla ilmaantuneet nettikirjakauppojen valikoimiin, alkoi heti tapahtua! 😄
Elokuun alussa kirjailija E. E. Leivon luotsaama Puustellin tarinat järjesti Suomen ensimmäisen omakustanteiden pop-up-kirjakaupan Auttoisissa. Tämä oli toteutettu yhdessä BoD:n kanssa, joten kirjakaupasta löytyi laaja valikoima BoD:n kirjailijoiden teoksia. Valitettavasti Zequera Kätketty ei ehtinyt vielä tuolloin painosta kirjakaupan hyllylle asti, mutta pääsin itse paikalle lukemaan kirjaani yleisölle. Tämä oli huikea avaus taipaleelleni tarinan kertojana ja omakustannekirjailijana.

Enpä olisi vielä tuossa vaiheessa uskonut, että jo seuraava esiintymiseni olikin syksyllä Helsingin Kirjamessuilla. BoD kutsui muutamia kirjailijoitaan esiintymään osastolleen ja sain ilokseni olla mukana äänessä BoD:n esikoiskirjailijana. Voisiko mitään tällaista näin huikeaa mahdollisuutta kirjansa julkaissut pieni Örkki edes toivoa? Ei voi muuta sanoa kuin että VAU! En todellakaan osannut odottaa sitä, joten suuren suuret kiitokset BoD:lle, kun toteutitte elämässäni jotain niin suurta, mistä en ollut osannut edes haaveilla. ✨


Viime vuoden puolelle mahtui myös mm. lehtihaastattelua, kansikuvatyttöilyä ja markkinoinnin parissa kirjani kanssa kiertelyä kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Sain kirjani komeilemaan jopa Suomalaisen kirjakaupan hyllyyn Mikkelissä ja kun näin kirjani siellä samassa rivissä tunnettujen fantasiateosten kanssa, niin… huh huh! Täytyy sanoa, että viime vuoden loppupuolikas oli jotain niin tavattoman huikeaa, etten mitään vastaavaa tule varmastikaan enää koskaan toiste kokemaan. Ja niitä fiiliksiä, joita sain kokea, en pysty tässä edes sanoin kuvaamaan.

Vuosi 2020 on tosiaan ollut rauhallisempi. Paljon oli suunnitelmia tällekin vuodelle, mutta koronan vuoksi jäi näkemättä, olisivatko suunnitelmat käyneet toteen. Tämä vuosi on siis vietetty panostaen someen ja muuhun virtuaaliseen toimintaan. Ihan näinä päivinä someen ilmaantuukin paljastuksia siitä, mihin verkostoituminen muiden omakustannekirjailijoiden kanssa on johtanut… 😏 Joten pysykäähän kuulolla Instassa ja Twitterissä.
Lisäksi olen tämän vuoden puolella lukenut Zequera Kätkettyä ääneen YouTube-kanavallani, kun en ole voinut sitä missään tapahtumissakaan teille lukea… Joten sinne vain kuuntelemaan "äänikirjaani", mikäli ette ole vielä eksyneet mukaan kuulijoideni joukkoon. Heinäkuun aikana olen saavuttanut lukupuuhissani luvut, joissa meno muuttuu entistäkin Örkikkäämmäksi. Takaan, että kuulijoille on yllätyksiä luvassa!


Toivotaan, että taas seuraavan kirjani kanssa pääsen kiertämään Suomea uusien seikkailujen parissa. Toisinkoni Falqure Kahlittu on juuri työn alla ja se tulee ns. uunista ulos syksyllä, todennäköisesti loka-marraskuun tietämillä. Ja mistäpä muualtakaan kuin BoD:n kautta. Joten ei muuta kuin BoD:lle terveisiä: rasvatkaahan painokoneet valmiiksi ja valmistautukaa Örkin toiseen tulemiseen. 😁

Kiitos siis upeasta esikoiskirjailija vuodestani BoD:lle, kollegoilleni ja lukijoilleni! 
Lopuksi todettakoonkin vielä yksi hyvin tärkeä asia, eli on ollut aivan häkellyttävän upeaa nähdä mm. someen ilmaantuneita kirja-arvioita Zequera Kätketystä. Ja viimeksi tällä viikolla sain ihanaa palautetta uudelta lukijaltani. Sellainen saa joka ikinen kerta sydämen läpättämään onnesta! Ja vaikka omaa kirjaa onkin mahtavaa pitää itse omissa käsissään – vielä mahtavampaa on nähdä jonkun muun pitelevän sitä. Lukijoiden palaute on ollut niin ihanaa ja kannustavaa, että kirjoitin aiheesta kesäkuussa kokonaan oman postauksen: Mitä mieltä lukijat ovat kirjastani. Postaus on kirjoitettu teitä lukijoitani kaikella lämmöllä ja rakkaudella ajatellen – sekä osoitukseksi siitä, kuinka paljon palaute todella merkitsee. 💚

En voisi olla tämän kiitollisempi. 🙏
Terveisin,









perjantai 24. heinäkuuta 2020

Kesä örkkien matkassa

Heinäkuu alkaa olla loppusuoralla ja odotan jo kovasti syyskesää, jota elokuu minulle edustaa. Tuntuu lähes uskomattomalta, että tästäkin kesästä selvittiin – ei tosin pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. 😉

Kesä ja vieraskynäilyä…
Vaikka kesä ei oikein ole "minun juttuni", niin tähän kesään 2020 on mahtunut mukaan paljon huikeita ja ainutkertaisia juttuja – niin henkilökohtaisessa örkkielämässäni kuten örkikkäässä kirjailijaminäni elämässäkin. Kesäkuussa näitä elämäni "molempia osa-alueita" yhteisesti kohtasi myös tavattoman upea tilaisuus, kun sain kirjoittaa niin sanotun vieraskynäpostauksen Pelit.fi:n bloggaajan, Annan Level up! -blogiin. Joten jätti suuri kiitos Annalle kutsusta saapua vierailevaksi tähd… örkiksi hänen huisin hienoon peliblogiinsa! 💚
Se oli kerrassaan mahtava seikkailu ja antoi minulle samalla hyvän syyn miettiä pelaamistani vähän syvemminkin. Linkki kyseiseen vieraskynäilyyni löytyy tämän blogikirjoitukseni lopusta, joten kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa! Mutta sitä ennen kerron teille täällä oman blogini puolella hieman, no mistäpä muustakaan kuin örkeistä – jotka tällä kertaa aivan yllättäen valtasivat koko Suomen!

Tosiaan tähän kesään on mahtunut mukaan paljon örkkejä. Hyvin paljon örkkejä!
Kaikki alkoi siitä, kun Dungeons & Dragons roolipelin kustantaja päätyi poistamaan rotustereotypiat niin, että kyseisestä roolipelistä löytyy nyt myös "hyvisörkkejä". Örkit kun on onnistuttu vetämään mukaan rasismiin ja toiset meistä tahtovat nähdä örkit ikään kuin tämän todellisen maailmamme vähemmistöjen edustajina – jolloin on väärin kuvata örkit yksiselitteisesti pahoina.
Mutta näinhän ei ole, örkit eivät ole yksiselitteisesti pahoja! Fantasiamaailmat ovat olleet jo pitkään pullollaan "hyvisörkkejä". Jokainen, joka tietää etteivät örkit ole yhtä kuin Tolkien ja Keski-Maa, tietävät myös etteivät örkit ole yhtä kuin pelkkä pahisten rotu.
Onkin spekuloitu, että D&D:n örkkitempaus oli lähinnä vain myyntikikka. Noh, moinen myyntikikka räjähti lopulta aivan totaalisesti käsiin – ainakin täällä koto-Suomessa ja etenkin sen myötä, kun mm. Helsingin Sanomat päätyi uutisoimaan aiheesta. Loppujen lopuksi Hesarissa ilmestyi jopa kolme örkkejä käsittelevää artikkelia… vajaan viikon sisällä! Se oli jotain, mitä en olisi voinut entisessä elämässäni uskoa koskaan tapahtuvan.


No miltä minusta tuntui, kun yhtäkkiä koko Suomi puhui örkeistä?
Kun Ylen aamussa aletaan aivan yllättäen puhua örkeistä, sitä kuvittelee heränneensä johonkin toiseen todellisuuteen tai sittenkin yhä vain nukkuvansa. Mutta kun pian räjähtää koko some, niin kyllä siinä varsin nopeasti ymmärtää elävänsä ihan oikeasti tätä todellisuutta… muiden örkkien rinnalla.
Alkuun se tuntui hienolla tavalla uskomattomalta! Pian se muuttui ärtymykseksi siitä, kuinka ihmiset puhuivat mitä sattuu aiheesta, josta he eivät selvästikään tienneet koko totuutta. Siinä meni jo puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin… Tämän jälkeen tilanne muuttui suunnattoman ahdistavaksi ja ehdin jo miettiä, onko örkikäs elämäni nyt lopullisesti pilalla – kunnes pääsin Twitterissä vaihtamaan muutaman viestin koko show'n keskiössä olleiden henkilöiden kanssa ja ymmärsin, että olemme tavalla tai toisella kaikki samassa veneessä. Samalla puolella, örkkien puolella, ja todennäköisesti aivan yhtä ahdistuneita tuosta syttyneestä show'sta.

Oli hienoa tavata somessa muitakin suomalaisia örkkien ystäviä ja huomata, että meitä on sittenkin paljon enemmän kuin mitä osasin aiemmin kuvitella. Lopulta pääsin vaihtamaan hyvin mielenkiintoisia viestejä mm. örkkien kohdalla esille tulleista rasistisista viittauksista väitöskirjan tehneen henkilön kanssa ja keskustelimme lähinnä örkkien alkuperästä. (Kyseinen väitöskirja ilmestyi viime vuonna ja itse tutustuin siihen viime keväänä.) Tämä antoisa viestittely avarsi myös omia näkemyksiäni ja sain uutta pohdittavaa & selvitettävää örkkien historiaan liittyen. Jännää! 

Loppujen lopuksi tuo koko episodi sai minut ajattelemaan sitä, kuinka tulenarka aihe jopa örkit voivat olla. Tätä hämmästeli myös Helsingin Sanomien toimittaja. Tuolloin lopulta totesinkin, että toimittajahan on vain onnistunut työssään, kun saa keskustelun suorastaan räjähtämään käsiin ja paisumaan valtaviin mittakaavoihin. Vaan samaan aikaan mietin, olisiko minusta siihen? Pystyisinkö kohtaamaan tuollaisen vastaanoton pahoittamatta mieltäni, mikäli todella jonain päivänä julkaisen (sydän verillä) suunnittelemani tietokirjan örkeistä?
Tämän kesän episodi antoi minulle paljon uusia eväitä tietokirjaani varten, mutta se teki minut myös varovaisemmaksi. Niin tärkeitä kuin örkit minulle ovatkin, yhtä tärkeitä he saattavat olla myös jollekin muulle… mutta täysin eri merkityksessä. Olisivatko ihmiset valmiita avartamaan näkemyksiään, oppimaan uutta örkeistä – tuosta harmittomasta fantasiarodusta, joka sai yhdeksi viikoksi jopa lähes koko Suomen sekaisin. Ô_Ô

Olen joka tapauksessa hyvilläni siitä, että nyt olen palannut takaisin siihen elämään, jossa kukaan ei puhu örkeistä! 😅 No leikki leikkinä, kyllä minä kaipaan ajatustenvaihtoa, mutta nimenomaan rakentavalla mielellä ja niin, että molemmat osapuolet ovat valmiita kuuntelemaan toisiaan. Juuri sellaisia keskusteluja sain onnekseni itse Twitterissä käydä. Joten iso kiitos kanssakeskustelijoilleni vielä tätäkin kautta. 💚 
Jatkossakin minulle saa hyvin mielellään lähettää örkikkäitä viestejä niin somessa kuin sähköpostitsekin.

Ilzkaal

Mutta nyt, vihdoin ja viimein, päästän teidät Annan Level up! -blogiin ja vieraskynäilyni pariin. Siellä kerron, mitä pelaaminen minulle (ja osalle kanssapelaajistani) todella merkitsee ➜ Pelit ovat elämän suola ja sokeri. Sekä menossa mukana tietenkin paljon örkikkäitä pelikuvia!


Bloggausterkuin,







torstai 4. kesäkuuta 2020

Mitä mieltä lukijat ovat kirjastani

Kun sain palautetta Zequera Kätketty -käsikirjoitukseeni arvostelupalvelun kautta, kielentarkastajalta ja lopulta jopa kustantamoilta – näissä kaikissa oli yhteistä se, että niiden pohjalta pystyin vielä hiomaan käsikirjoitustani. Lukijoilta saatu palaute eroaakin siis todella paljon edellä mainittujen kanavien kautta tulleeseen, mutta kaikkien näiden merkitys on omalla tavallaan kuitenkin hyvin, hyvin tärkeä!

Lukijapalaute on kiitos valmiiksi saatetusta työstä – ja jatkoa ajatellen palautteen merkitys vain korostuu entisestään. Lukijat nimittäin antavat sen voiman, jolla jaksaa jatkaa eteenpäin ja kirjoittaa lisää! Mutta jos joku ei siitä valmiista kirjasta pidä, ei tarinaa enää jälkeenpäin pysty miksikään muuksi muuttamaan. Siksi yritinkin hyödyntää kaiken jo ennen julkaisua saamani palautteen niin hyvin kuin mahdollista, jotta julkaisutapaani nähden tekstilläni olisi kuitenkin pohjana mahdollisimman vahva ammattilaisten kutoma tukiverkko. Vaan kun omakustanteesta on kyse, niin tietenkin sinne jäi niitä minun ihan omiakin valintojani esille… Muun muassa yksi erittäin olennainen osa, nimittäin Örkit. 😜 

Jännitin lukijoilta tulevaa palautetta ja kirja-arvioita etukäteen – tietenkin. 
Kasvatin itselleni paksua nahkaa kustantamoilta tulleiden palautteiden avulla ja ajattelin, että niiden jälkeen olen riittävän vahva julkaisemaan itse oman kirjani ja ottamaan kaiken palautteen vastaan. Mutta hirvittihän se silti! Entä jos kirjastani ei pidetäkään…
Kaikki kirjani saama palaute on kuitenkin ollut todella kannustavaa ja olen pystynyt poimimaan sieltä jopa vinkkejä seuraavia kirjojani varten. Lähinnä siis olen aistinut toiveita, että jotakin rotua tai asiaa avattaisiin vielä enemmän, joten näihin toiveisiin pyrin "vastaamaan" Qyamian kirjojen tulevissa osissa.
On kuitenkin ollut ihanaa huomata, että lukijani tuntuvat ymmärtävän sen, ettei valmista kirjaa pysty enää jälkeenpäin muuttamaan. Zequera Kätketty on arvosteltu kerta toisensa jälkeen siitä näkökulmasta, minkälainen tämä kirja on. Ei siitä näkökulmasta, minkälainen se olisi voinut olla. Joten lämmin kiitos teidän antamistanne mahtavista palautteista ja siitä, että olette pysyneet armollisina tällaista esikoiskirjailijaa kohtaan! 💚

"Rakkaus örkkeihin ajoi kirjailijaksi" LS 26.8.2019
Palautteen saaminen on ollut tavattoman hienoa ja vaikka on uskomatonta pidellä omaa kirjaa omissa käsissään – niin vielä uskomattomampaa ja upeampaa on nähdä jonkun muun pitelevän sitä! Etukäteen en osannut odottaa muuta kuin että näkisin työni tuloksen ihan oikeana kirjana, että saisi pidellä sitä käsissäni, lukea tarinaani kirjansivuilta… Enkä osannut kuvitellakaan, että jotain paljon parempaa olisi vielä luvassa. 😊
Lukijoiden somessa julkaisemia kuvia on ollut suorastaan häkellyttävää katsoa, joten – kiitos niistä! 💚

Eikä tässä suinkaan ollut vielä kaikki, mikä on onnistunut yllättämään minut.
Kirjani saamissa arvioissa on nimittäin tullut esille vielä yksi seikka, jota en jostain syystä niin ikään osannut etukäteen ollenkaan odottaa. Vaikka se tulikin ensimmäisen kerran minua vastaan jo arvostelupalvelun lausunnossa, niin silti se oli ehkä jollain tapaa sellainen "liian hyvää ollakseen totta" -asia, jota en vain yksinkertaisesti uskonut tarinani "saavuttavan"… Nimittäin lukijoiden lempihahmot! 
Se on ollut kirja-arvioissa ja muissa palautteissa ehdottomasti yksi parhaista ja jännittävimmistä asioista, kun olen saanut kuulla keitä ovat lukijoiden lempihahmot. Mahtavaa, että olette löytäneet Qyamiasta sellaisia! Minullakin toki on omat lempihahmoni ja yksi omista vahvoista suosikeistani on Shamaani. Häntä kukaan lukijoista ei ole kuitenkaan vielä lempparikseen nimennyt.

Ylivoimaisessa johdossa on Zagra! No voi kyllä, minäkin rakastan häntä. En silti olisi arvannut, kuinka suuren fanijoukon Zagra itselleen haalii. Ja ette arvaakaan, kuinka paljon sydäntäni lämmittää se, että Zequera Kätketyn suosituin hahmo on juurikin Örkki.
Muutama lukija on jopa todennut Zagran olevan hyvin kirjoitettu hahmo. Minusta on ihanalla tapaa jännä törmätä tuohon ilmaisuun "hyvin kirjoitettu hahmo", koska Zagra oli kaikista helpoin hahmo kirjoittaa. Zagra syntyi aivan itsestään – minun ei tarvinnut muuta kuin vain kirjoittaa.

Peräti kolme lukijaa ovat yllättäneet minut ihan perin pohjin nimeämällä suosikkihahmokseen Meren. Jos olisinkin osannut odottaa lukijoiden löytävän tarinastani suosikkihahmoja – en silti olisi osannut kuvitella, että Meri nousisi näiden joukkoon.
Itse koen Meren vähän jopa kaksijakoisena hahmona, joten minulla on Merta kohtaan sellainen "viha-rakkaus-suhde". Mutta koska Meri herättää tunteita, niin on selvää että kyseessä on vahva hahmo, jolloin siitä nähtävästi myös pidetään. Tämä onkin ollut hyvin innostava yllätys!


Nimeän tässä vielä yhden lukijoiden suosikkeihin nousseen hahmon, joka niin ikään on ollut minulle "yllätys". Eli hän on Quendra. Arvostelupalvelun lausunnossa minua kehotettiin jättämään Quendra tarinasta kokonaan pois, mutten voinut tehdä niin, koska hänellä on omasta mielestäni hyvin tärkeä (vaikkakin pieni) rooli tarinassa. Ja koska hänestä lopulta pidettiin, olen päättänyt vielä kertoa tulevaisuudessa hänestä jotain lisää… Missä tai miten, se jääköön vielä yllätykseksi. 😉

Monilla kirjasivustoilla kirjoille voi antaa arvosanaksi tähtiä, yleensä 1–5 tähteä. Zequera Kätketty on saanut kolmea ja neljää tähteä viidestä. Keskiarvo on lähempänä neljää. ⭐⭐⭐⭐
Tuntuu tavattoman ihanalta, että lukijat ovat tämänkin perusteella pitäneet matkastaan Qyamiassa. Tähdet tekevät minut onnelliseksi etenkin lukijoiden puolesta. Tähdet ovat tarinalle – eivät minulle, mutta kiitän niistä silti. Kiitos, että olen saanut tarjota teille nautinnollisen lukuelämyksen.

Olen julkaissut joitakin lyhyitä palautteita / pätkiä palautteista kotisivuillani. Joten jos tahdot käydä lukemassa jokusen sanan lukijoideni ajatuksia Zequera Kätketystä, niin vieraile ihmeessä täällä.


Lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia!
Jään nyt pienelle kesälomalle tämän blogini ja YouTube -kanavani ääreltä. Somesta ja s-postitse minut kyllä tavoittaa suht entiseen tapaan koko kesän. Ja hei – mikäli ikävä ehtii iskeä, niin käykäähän katsomassa uusin (ja hyvin kesäinen) "Skessa höpöttää" -videoni, joka löytyy täältä. 🌞

Ihanaa kesää teille kaikille! 

Toivottaa,





lauantai 23. toukokuuta 2020

Fanficit kotimatkani varrelta

Saitte äänestää Instassa seuraavasta blogipostaukseni aiheesta, mutta äänet jakautuivat tasan puoliksi. Vaihtoehdothan olivat joko kirjani saamat arvostelut tai kirjoittamani fanficit. Äänestys oli koko ajan tasaista, kumpikaan aihe ei noussut missään vaiheessa selvään johtoon, vaikka ääniä tuli päälle toistakymmentä. Kiitos kaikille äänestäneille! Tuloksen perusteella toteutankin siis molemmat aiheet, joista ensimmäiseksi päätin ottaa käsittelyyn kirjoittamani fanficit.

Kun suunnittelin (jo ennen äänestystä) minkälainen tämä postaus edes voisi olla, tuumin että voisin kirjoittaa jotakin The Elder Scrolls -ficeistäni. Niiden lisäksi olen kirjoittanut myös Keski-Maahan sijoittuvia ficcejä Peter Jacksonin elokuvien innoittamana, mutta The Elder Scrolls -ficcini ovat uudempia. Kirjoitin niitä vuoteen 2016 asti ja niiden rinnalla siirryin kirjoittamaan niin ikään myös Qyamian kirjoja. Nyt työn alla olevan Qyamian kirjojen toisen osan alkupuolisko pohjautuukin erääseen muinoin kirjoittamaani TES Online -ficciin. Se oli tarina, joka karkasi lopulta käsistäni ja jopa niin kauas Tamrielista, että siitä muodostui kokonaan oma maailmansa – Qyamia.

Kyseisen TES Online -ficin nimi on Vapaiden kansojen kahlitut. Se kertoo Bedoreksi nimeämästäni epäkuolleesta necromancerista, joka kohtaa vähemmän ystävällisissä merkeissä erään Tamrielin suurhaltianaisen. Tyylistäni poiketen tässä ficissä ei juurikaan kohdata örkkejä. Tai ne harvat, joita kohdataan, ovat lähinnä aivottomia hölmöjä… 😌
Vapaiden kansojen kahlitut -tarinaa kirjoittaessani Bedore oli minulle tavallaan jo tuttu hahmo, nimittäin aiemmasta TES -ficistäni, jossa hän sai vielä elellä suht tavallisen ihmismiehen elämää.

Piirtämäni vanha kuva Ilzusta ja Bedoresta.
Tuo aivan ensimmäinen ficcini Bedoresta on nimeltään Kotimatka. Siinä Bedore asuu Wayrest nimisessä kaupungissa Tamrielissa ja toimii kuninkaansa palveluksessa. Eräällä matkallaan hän kohtaa täysin odottamatta örkkinaisen nimeltä Ilzkaal – ja monet teistä jo tietävätkin, että kyseessä on TES-pelihahmoni ja paras ystäväni, Ilzu. 😊
Ilzkaal menettää ficin alussa veljensä, jota myös Bedore yrittää ensin auttaa. Mutta kun Ilzun veli menehtyy, lähtee Bedore örkkinaisen mukaan auttaakseen tätä palaamaan takaisin kotiinsa. Myös Ilzkaal on haavoittunut, joten matka taittuu hitaasti… Niinpä heillä jää hyvin aikaa tutustua toisiinsa – ja rakastua.

Kollegoideni kanssa oli jokin aika sitten jutun juurta siitä, mikä on yleisesti fanficcien luonne. Ne ovat monesti varsin rohkeita eikä seksikohtauksia kainostella. Sellainen on myös Kotimatka. Ensin touhutaan vähän maltillisemmin, mutta parin mutkan kautta Ilzkaal ja Bedore löytävät itsensä varsin ronskeissa merkeissä Wayrestin kuninkaan olutsalin pöydältä. Mitä mahtaakaan heitä tirkistelevä hovineito ajatella?

Bedoren esikuvana on toiminut The Elder Scrolls Online pelin Cinematic trailereiden bretonmies. Ja kuten "alkuperäisellä" trailerilla, myös ficeissäni hän lopulta kuolee…
Tämä trailereiden bretonmies merkitsee minulle hurjan paljon, mutten lähde aihetta tässä vielä sen enempää avaamaan. Vaan voitte ehkä kuitenkin kuvitella, että kun samainen "breton hero" muutama vuosi myöhemmin ilmaantui uudella TES:in trailerilla eteeni – yhä elossa – oli tunne sanoin kuvaamaton! Ajattelin, että minun täytyy heti kertoa tästä Ilzulle! Hänen miehensä selvisi sittenkin elossa! Mutta sitten – en kertonutkaan. Ilzu oli oppinut jo elämään ilman Bedorea…

Kuvakaappaus Skyrim pelistä.
Mietin tuon uutisen myötä niitä ficcejä, joita olin Kotimatkan jälkeen kirjoittanut. Yksi niistä on Kuolematon rakkaus. Siinä Ilzu yhä ikävöi Bedorea, jonka siis olettaa kuolleen jo hyvin kauan aikaa sitten, mutta nyt Ilzulla on uusi puoliso, Borgakh.
Borgakh tuli ficcikuvioihini mukaan Skyrim -pelin myötä, kun pelin tiimellyksessä hänestä tulikin Ilzun vaimo. Kuolematon rakkaus on vähän jopa sellainen kolmiodraama, sillä mukana on myös örkkimies Lob, joka on rakastunut Ilzuun.
Ilzkaal ja Borgakh asuvat Skyrimissa, mutta Ilzu kaipaa Wayrestiin, jossa hän Bedoren kanssa aikoinaan asui. Lopulta nämä örkkinaiset päätyvätkin jättämään Skyrimin taakseen ja matkaavat kohti Wayrestiä.

TES -ficcejä on ollut todella antoisaa kirjoittaa! Minusta on ollut myös hurjan häkellyttävää törmätä myöhemmin pelaillessani sellaisiin asioihin, joista olen ficeissäni jo aiemmin kirjoittanut täysin tietämättä, että ne todella voisivat olla Tamrielissa ihan "oikeastikin" totta.
Esimerkiksi Kuolematon rakkaus ficissä Ilzu ja Borgakh päätyvät saunaan. (Tämä olisi kirjallisuudessa varmaankin sitä kustantamoiden kaipaamaa suomalaisuutta… he-he.) Noh, muutama vuosi tuon kirjoitettuani ostin TES Online -peliin Orsinium lisäosan. (Kyseessä on örkeille kuuluva kaupunki Tamrielissa.) Ja arvatkaapa mitä Orsiniumista löytyi? No SAUNA tietenkin! 😄

Vanha piirustukseni, jossa ovat Ilzkaal ja Borgakh.

Se ei tosiaan ole ollut pelkästään kerran tai kaksi, kun mieheni on saanut kuunnella yli-innostunutta huutoani minun löydettyäni TES:in peleistä jotain ficeistäni tuttua. Tällaiset tahattomat yhtäläisyydet selittyvät mielestäni sillä, että oma mielikuvitus kulkee samoja polkuja jonkun toisen mielikuvituksen kanssa. Pyörä voidaan keksiä moneen kertaan ilman, että yksikään sen keksineistä olisi aiemmin kuullut moisesta. Sama pätee myös kirjallisuudessa ja silloin se on vähän ikävämpi juttu, koska sillä saralla helposti luokitellaan jäljittelijäksi. Ficcien parissa ei tarvitse todistella keksineensä jotakin itse, vaan voi nauttia siitä tunteesta, että oli ikään kuin oikeassa. Samoilla jäljillä alkuperäisen tarinan luojien kanssa. "Mie tiesin! Örkit käyvät saunassa!"

Vaan entäpä se kerta, se innostuneen huutoni määrä, kun pääsin ensimmäistä kertaa Wayrestiin "ihan oikeasti"! Olin kirjoittanut tuosta kaupungista ficeissäni jo niiiin paljon, mutten ollut koskaan käynyt siellä… Minua jännitti aivan tavattoman paljon, kun Wayrestin muurit ilmestyivät eteeni. Löytäisinkö sieltä talon, joka voisi olla Bedoren koti – tai muita kuvittelemiani paikkoja. Hahmoista puhumattakaan! Ja niin viimein koitti sekin hetki, kun tapasin itse Wayrestin kuninkaan. Uskokaa tai älkää, mutta hän näytti juuri sellaiselta kuin miksi hänet olin kuvitellutkin. Se ei tuntunut ensikohtaamiselta – vaan jälleennäkemiseltä.

Kuvakaappaus TES Online pelistä. Ilzkaal ja Wayrest.

Minua harmittaa TES:in peleissä ainoastaan yksi asia. Se, ettei "Bedore" ole sellainen hahmo, jonka voisin koskaan oikeasti siellä peleissä kohdata… Tahtoisin nimittäin todella, todella kovasti tavata hänetkin – etenkin hänet! Mutta se on mahdotonta. "Bedore" nimittäin esiintyy trailereilla siinä asemassa, jota oma pelihahmo pelissä edustaa. Eli Ilzkaal edustaa "Bedorea" (ja muutamaa muutakin trailereiden hahmoa), kun viiletän hänen kanssaan pitkin Tamrielia TES Onlinen parissa.

Ilman Bedorea ei olisi Qyamiaa. Joten olen hänelle ikuisesti kiitollinen tästä kaikesta, mitä hän minulle antoi. Yhdessä Ilzun kanssa hän kuljetti minut fanfictionin parissa Tamrielin läpi Qyamiaan – ja se oli minun kotimatkani. Meidän kaikkien yhteinen Kotimatka. 💜

Kirjoittelemisiin,






torstai 14. toukokuuta 2020

Omakustanne on rikkaus!

Olen jonkin verran somessa seurannut, mitä fantasianystävät lukevat ja minkälaiset fantasiakirjat ovat valtaosan mieleen. Se saa minut kerta toisensa jälkeen hämmästelemään, miksei toivottua kirjallisuutta juurikaan kustannetta Suomessa muutoin kuin käännöskirjallisuutena? 
Puoliksi leikilläni ja puoliksi tosissani heitinkin taannoin kollegoilleni sellaisen toteamuksen, että täyskustanteiden puolella kotimainen fantasiakirjallisuus on ihan oma genrensä. Siinä haetaan tiettyä omaleimaisuutta, joka kuitenkin on niin rajoittunutta, että se sotii jo itseään vastaan. Kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen haetaan kustantamoiden toimesta tiettyjä raameja – ja silti (vai juuri siksi) sitä käännöskirjallisuutta luetaan kaikkein eniten. Suomalainen kustannustoiminta tekee muutenkin hidasta kuolemaa… Enkä tiedä, onko se enää edes kovin hidasta. Joten nyt tarttis tehrä jotain!

Valitettavasti en ole kirjallisuuden supersankari, joten en tiedä mitä sitten oikein pitäisi tehdä. 🙈 
En osaa kirjoittaa sellaista kirjaa, joka miellyttäisi samalla kertaa tämän hetken kustantamoita kuin myös lukijoitakin. Sen sijaan olen kirjoittanut ja julkaissut kirjani omin voimin, ja sille on löytynyt oma lukijakuntansa muuta kautta. Toivonkin koko sydämestäni, että tämä joukko viihtyy matkassa mukana koko kirjasarjani ajan – ja että joukkoon eksyy vielä lisää lukijoita tässä matkan varrella.

Vaan kenen murhe se lopulta on, jos kustantamot hakkaavat kirvestä omaan nilkkaansa? Antaa isojen puiden kaatua, niin pienet saavat valoa… Eikös se näin juuri mene, tämä elämän raadollisuus? Kunhan ei vain jouduta siihen oravanpyörään, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Noh, tässä hommassa taitaa lopulta kuitenkin raha olla se, joka ratkaisee. Ja niin kauan kuin tätä hommaa ei tee rahasta, niin pitkään kaikki ainakin on hyvin. Toivottavasti! 😅

Kirjoitan itseäni varten, mutta julkaisen lukijoita varten – näinhän se menee. Joku voi miettiä, että raaskiiko hän ostaa kirjaani… Onko hän valmis maksamaan juuri minun kirjoittamastani kirjasta? Kannattaako siitä maksaa? Jos fantasiatarinat kiinnostavat, niin miksei kannattaisi? (Huomasitteko… Minähän olin kuin Shamaani ja vastasin kysymykseen kysymyksellä. 😉)

Edellisiin kysymyksiin vielä viitaten, itse en juurikaan miettinyt, raaskinko julkaista kirjaani. Mietin toki kustannuksia ja laskin tietyllä budjetilla minkä verran olen valmis laittamaan rahaa mihinkin työvaiheeseen. Mutta koko ajan oli selvää, että maksan siitä – ja maksan siitä paljon. (Juuri näinä aikoina olen tehnyt näitä laskelmia seuraavan kirjani osalta.) Voin ihan suoraan sanoa, että kirjamyynnit eivät tule koskaan kattamaan kirjani julkaisun vaatimia kuluja kokonaisuudessaan. Jokainen takaisinpäin kilahtava euro on toki ihana avustus tähän hommaan ja olen niistä kiitollinen. Mutta täysin tietoisesti olen itse maksanut siitä, että muut saavat lukea kirjoittamani tarinat kirjoina. Ja maksoin siitä hyvillä mielin! Koska tiedän, ettei fantasiakirjallisuuden kysyntä ja tarjonta kohtaa täällä koto-Suomessa riittävän hyvin.

Indiefantasiaa ison meren takaa… 😏 Amalia Dillin – Orc Saga, osa 2

Omat suosikkikirjani ovat kaikki ulkomaalaista alkuperää. Kaikkia ei ole edes käännetty suomeksi, eivätkä ne todellakaan ole mitään suuren yleisön kirjoja – mutta ne ovat minun suosikkejani. Mikäli vastaavaa kirjallisuutta löytyisi ihan kotimaisena, lukisin sitä ahmien. Ostaisin joka ikisen kirjan omaan hyllyyni! 

Tokihan Suomesta löytyy paljon hyvääkin kotimaista fantasiakirjallisuutta, mutta näin ei olisi ilman omakustanteita ja pienkustantamoita. Ja vielä näistä huolimattakin jää yhä paljon uupumaan.

Olen nähnyt lukijoiden harmittelevan mm. somessa, kuinka he eivät löydä tietyntyyppisiä kirjoja. Samaan aikaan haukutaan omakustanteet lyttyyn, eikä edes yritetä etsiä omakustanteiden joukosta niitä kaivattuja kirjoja.
Itse olen tarttunut omakustanteisiin alun perin juurikin siitä syystä, että en kerta kaikkiaan vain löytänyt muuta kautta sellaisia kirjoja, joita todella tahdon lukea. Ja täytyy sanoa, että onneksi tartuin! Olen myös katsonut monia indie / pienen budjetin -leffoja ja pelannut indiepelejä, koska ne lisäävät tarjontaa suunnattomasti. Tietenkin niissä näkyy se, että ne eivät ole tulleet minkään ison talon kautta! Mutta mitä se haittaa? 

💚 Kuvakaappaus indiepelistä: Salting the Earth 💚

Minulle tärkeintä on tarina! Ja lisäksi arvostan sitä todella paljon, että joku on omalla rahallaan ja suurella työllä vääntänyt minua varten kirjan/leffan/pelin! Maksan siitä itse pyydetyn kympin tai pari, mutta tekijä on maksanut sen tekemisestä jopa tuhansia euroja – ja hän saa siitä minun parista kympistäni sitten juoksevien kulujen jälkeen itselleen muutaman euron, joilla hän voi ostaa jotain pientä kivaa vaivanpalkaksi siitä, että hän toimii indiealalla. Oli kyse sitten pelistä, leffasta tai kirjasta…

Joten ensi kerralla kun mietit, miksei mistään oikein tahdo löytyä omaan makuusi sopivia fantasiatarinoita, niin tsekkaa omakustannekirjat. Tsekkaa pienen budjetin leffat. Tsekkaa indiepelit. Ne kaikki rikkovat rajoja, isojen talojen asettamia raameja – ja ne kaikki on tehty valtavalla intohimolla ja sydämenpalolla juuri sinua varten!


Rakkaudella väkertäen,


sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Totuus löytyy äänikirjoista

Olen ollut aina hidas lukemaan. Nuorempana lukunopeuteni oli "normaalin hidas", mutta nykyisin huomaan omien käsikirjoitusteni intensiivisen editoinnin hidastavan lukunopeuttani entisestään. Editoidessa luen tekstejäni todella hitaasti ja myös ääneen, enkä enää osaa lukea muidenkaan kirjoja juurikaan sen nopeammin. Olen aina kyllä tykännytkin lukea hitaasti, katsella maisemia ja tutustua hahmoihin kaikessa rauhassa. Antaa tarinoiden piirtyä mieleeni viivyttelevinä kuvina, jolloin ehdin nähdä kaiken.
Luin nuorena tosi, tosi paljon. Nykyisin enää vähemmän, koska juurikin hidas lukunopeuteni haittaa harrastusta. Aika ei vain riitä, ja paksujen teosten kohdalla loppuu myös pitkäjänteisyys. Viisisataa sivuisen teoksen kanssa tuntuu, etten saa luettua sitä ikinä loppuun. Enkä pysty lukemaan sitä samalla, kun teen jotain muuta – mutta äänikirjaapa pystyn! Tällöin ei haittaa kuinka paljon kirjan kanssa kuluu aikaa, koska voin käyttää sitä aikaa samalla myös muuhunkin.

Äänikirjoihin ja niiden kuunteluun liittyy pienen mutkan kautta myös oma esikoisteokseni ja vähän suoremman tien kautta omakustanteet, joten siksi innostuin aiheesta nyt kirjoittamaan tänne blogiini.


Kun esikoiseni käsikirjoitus sai muinoin palautetta arvostelupalvelulta ja eri kustantamoilta, vilisi näissä palautteissa nimeltä eri teoksia, joita minun oletettiin jäljitelleen. Yllättävintä siinä oli se, että kaikista niistä mainituista teoksista olin lukenut ainoastaan vain yhden. Joten tietenkin minulla heräsi mielenkiinto lukea edes joku niistä muistakin – että ihan todellako sieltä löytyy jotain samaa kuin minun Qyamiasta.

Lukujonossani on kuitenkin paaaljon kirjoja, enkä ehdi mitenkään lukea niitä kaikkia. Siksi päädyin alkuvuodesta kokeilemaan äänikirjoja ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni. (Kerroinkin tästä helmikuun postauksessani: Kuun pimeä puoli.) Hyppäsin tuolloin Noitureiden (Andrzej Sapkowski) matkaan, mutta varsin nopeasti huomasin tarvitsevani niiden parista hengähdystaukoja.
Viime talven kuunteluja… 
Niinpä innostuin kokeilemaan Maameren tarinoita (Ursula K. Le Guin), joita olen WSOY:n mukaan jäljitellyt. (En siis ole näitä koskaan ennen lukenut.) Mielenkiintoni kuitenkin lopahti jo ensimmäisen osan jälkeen. Enkä niin ikään löytänyt siitä mitään muuta yhteistä oman esikoisteokseni kanssa kuin Maameri vs. Maavesi (Qyamia tarkoittaa Maavettä) ja sen, että Qyamia sijaitsee Meressä. Eli mielestäni aika kaukaa haettu vertaus jäljittelyyn. Luonnollisesti nimeän kirjani omien tarinoideni perusteella, en jäljitelläkseni muita. Ja siis kyllä, minusta olisi ihan aidosti mielenkiintoista lukea sellainen kirja, joka muistuttaisi omaani! 😀
Ehkäpä äänikirjat vielä pääsevätkin kertomaan minulle totuuden siitä, löytyykö sellaista kirjaa. Vai ovatko esikoisteokseni käsikirjoitukseen muinoin kustantamoissa tutustuneet sittenkään lukeneet sitä ajatuksella läpi – ovatko he peräti kokeneet voivansa arvostella minua (käsikseni sijaan) luettuaan siitä vain muutaman rivin sieltä täältä. Se olisi kyllä perin ikävästi tehty…

Äänikirjat tosiaan tarjoavat minulle nyt mahdollisuuden "lukea" enemmän. Ne myös saavat toimia kirjallisuuden oppainani, ja etenkin Noituri -sarja on ollut tähän mennessä tavattoman silmiä avaava kokemus – niin hyvässä kuin myös pahassa. (Sitä kuunnellessa toisinaan jopa ihmettelen, että miksei kukaan väittänyt minun jäljitelleen Noituri -sarjaa!? Siellähän kun on melkein saman niminen myllärin vaimokin kuin esikoisessani. 😉)

Olen oppinut näiltä muutamilta kuuntelemiltani äänikirjoilta jo hyvin paljon – ja ehdottomasti paras opetus on ollut tämä: 
Ole kirjailijana rohkeasti oma itsesi, sillä teitpä lopulta miten tahansa, kaikkia et voi kuitenkaan miellyttää. Kaikista pahin virhe onkin se, jos muita miellyttääksesi teet jotain sellaista, mitä myöhemmin kadut! 

Moni kirjailija varmasti toivoo, että oma kirja julkaistaisiin mahdollisimman monissa eri muodoissa (painettu kirja kova- ja pehmeäkantisena, e-kirja, äänikirja), jolloin tarinoiden on mahdollista tavoittaa kaikentyyppiset lukijat. Äänikirjojen tuottaminen on kuitenkin kallista lystiä, joten omakustanteista harvoin löytyy äänikirjaversioita, eivätkä edes kustantamotkaan niitä kaikista painetuista kirjoistaan tuota.
Mikäli ylimääräistä rahaa löytyy, Elive Books tarjoaa mahdollisuuden omakustanneäänikirjan tuottamiseen. Valitettavasti tuollaisesta äänikirjaprojektista minulla ei kuitenkaan ole kertoa nyt mitään kokemuksia, sillä en tunne ketään omakustanneäänikirjaa tuottanutta kirjailijaa. Sen sijaan minulla on kyllä kertoa eräänlainen tuhkimotarina äänikirjoihin liittyen.

Kollegani Katri Siskon teos 30 ennen 30 löytyy nimittäin ihka oikeana äänikirjana!

Hengähdystauko Noitureista… 30 ennen 30
Katri Sisko on julkaissut BoD:n kautta (painettuina kirjoina ja e-kirjana) kaksi chick lit romaania, joista ensimmäinen tosiaan löytyy myös äänikirjana. BoD:n kautta äänikirjoja ei kuitenkaan pysty tuottamaan, joten kysyin Katrilta hänen äänikirjastaan, että kuinka se syntyi. Katri kertoikin äänikirjan kustantajan ottaneen yllättäen itse häneen yhteyttä, jonka myötä sopimus syntyi. Sen jälkeen kustantaja luonnollisestikin hoiti äänikirjan tuottamisen.
Tämä on todella upea esimerkki siitä, kuinka toisinaan omakustannekirjat voivat yltää samaan kuin täyskustanteet. Tai nousta jopa niiden ohi! Totuus löytyy siis tässäkin äänikirjoista. On hurjan ihanaa ja kannustavaa kuulla, että kustantamot antavat arvoa omakustannekirjoille. Joten mikseivät lukijatkin antaisi!? Katri Siskon teos on hieno edelläkävijä ja suunnan näyttäjä sille, mihin omakustannekirjat voivat tulevaisuudessa yltää jopa täällä Suomessa – kuten ne nyt jo yltävät tuolla muualla maailmassa.

Mutta niin – olisihan se hienoa, jos omista kirjoistanikin tuotettaisiin vielä joskus äänikirjoja. Itse en niitä lähde kuitenkaan tuottamaan, ainakaan vielä, sillä tämä "kirjabisnes" vie jo muutenkin kaikki rahani. Vaan koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joten ihmeitä odotellessa esikoisteostani voi halutessaan käydä kuuntelemassa YouTube-kanavallani. Siellä luen teille Zequera Kätkettyä kotikutoisilla kännykkälaatuun kompastelevilla videoillani, jotka nekin ovat toki tyhjää parempi vaihtoehto – sekä kaiken lisäksi kuuntelijoille täysin ilmaista huvia.

Lukemisiin ja kuuntelemisiin,





keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Top viisi – plus kolme

Tänä keväänä muilla tuntuu olevan ruhtinaallisesti aikaa, minulla ei. Poikkeusolot eivät ole juurikaan vaikuttaneet omaan arkeeni, vaikka joitain työtunteja jäikin pois… Mutta se ei juurikaan tuonut helpotusta siihen, minkä verran vuorokaudessa on tunteja. Lisäksi jokakeväinen kevätväsymys tekee minusta muutoinkin diesel-vetoisen tähän aikaan vuodesta… niin ei – tunnit ei vain riitä!



No juu, tuossa yhtenäkin päivänä vietin neljä tuntia metsässä… Mutta alkuperäinen tarkoitukseni se ei ollut. Eksyin, lähdin väärään suuntaan ja kaaduin ojaan. En kuitenkaan harmitellut "menetettyjä tunteja", sillä ne tulivat tarpeeseen. Sain nollata mieltä ja ajatuksia mitä parhaimmassa kevätsäässä. Olen pyrkinyt tekemään päivittäin vähintään tunnin lenkin, juosten metsäteillä tai kävellen umpimetsässä. Juostessa kuuntelen äänikirjaa, kävellessä lintujen lauluja…

Minulla on muutamia uusia meheviä aiheita jemmassa blogipostauksia varten, mutta nyt en ole ehtinyt ryhtyä pukemaan niitä sanoiksi, joten heitän ideat suosiolla tuonne toukokuun puolelle.
Sen sijaan ajattelin muistuttaa teitä nyt vanhoista postauksistani, sillä sieltä löytyy varmasti monia sellaisia julkaisuja, joita kaikki eivät ole vielä löytäneet ja lukeneet. Listaan tähän blogini "Top 5" -postaukset ja lisäksi kolme sellaista, jotka omasta mielestäni ovat tärkeitä, mutta eivät ole vielä saavuttaneet ihan niin suurta yleisöä. Uskon, että moni löytää tältä listalta jotain kiinnostavaa. Ja olisihan se todella harmillista, jos vanhat postaukset vain vaipuisivat unholaan. 


Top viisi blogipostaukseni:

Hyvä, paha kustantamo kertoo siitä, kuinka otin turpiini eri kustantamoilta tarjotessani Zequera Kätketty käsikirjoitustani heille. 

Hyvä, paha… Tolkien postaukseni syntyi kaikkien niiden somekeskustelujen pohjalta, joita tuo ensimmäisenä mainittu luetuin postaukseni herätti. Ja tämä oli nimenomaan positiivinen juttu, eli keskustelut olivat hyvin mielenkiintoisia. Olen niitä kaiholla kaivannut, mutta yksikään toinen postaukseni ei ole onnistunut kirvoittamaan yhtä moninaisia keskusteluja kuin mitä "Hyvä, paha kustantamo".

Örkkien historiaa on toivepostaus, mutta olisin kirjoittanut aiheesta varmasti muutenkin. Tämä on lyhyt kooste ihan yleisesti örkkien synnystä ja heidän juuristaan, jotka juontuvat aina 700-luvulle asti. 

Miten kirjoitan kertoo siitä, kuinka tarinani syntyvät ja muuttuvat käsikirjoituksiksi. 

Omakustanne – hyödyt ja haasteet kertoo omakohtaisia kokemuksiani aiheesta.


Plus kolme:

Miksi Örkit? ei ole varsinainen blogipostaus, vaan kotisivujeni puolelta tänne blogiini siirtynyt oma sivunsa, jolla kerron miksi kirjoitan Örkeistä.

Mistä kaikki alkoi? postaukseni sivuaa myös Örkkejä, mutta kertoo vähän laajemmin siitä kuinka päädyin kirjoittamaan Qyamian kirjoja – ja kuinka Qyamia syntyi. 

Ihan ite tein – vai teinkö? on jälleen postaus omakustanteista, eli mitä kaikkea omakustanteen julkaisu BoD:n kautta vaatii.



Toivottavasti näistä postauksistani löytyi sinulle jotain uutta luettavaa. Mutta jos olit ehtinyt lukea jo kaikki, niin lukaiseppa uudestaan tuo "Örkkien historiaa". Historia on aina hyödyksi – ja kertaus on opintojen äiti. 😉

Palataan asiaan toukokuussa. Ja mikäli ehdit ikävöidä örkikkäitä juttujani jo sitä ennen, niin vanhojen postausteni lukemisen lisäksi voit kuunnella YouTube-kanavallani, kun luen sinulle kirjaani Zequera Kätketty.


Kevätterveisin,







lauantai 11. huhtikuuta 2020

Ihan ite tein – vai teinkö?

Viime vuoden lopulla BoD teki omakustantajatutkimuksen, johon muistelen itsekin osallistuneeni vastaajan roolissa. Menneellä viikolla BoD julkaisikin Instagramissa mielenkiintoisia tuloksia, joita kyselyn perusteella oli selvinnyt – ja itse yllätyin siitä, että tulosten perusteella 54% BoD:n kirjailijoista ei käytä kirjan toteutuksessa ulkopuolista apua.
Mutta tokihan se, että sentään edes melkein puolet omakustannekirjailijoista turvautuu ulkopuoliseen apuun, on jo ihan hyvä alku. Lapsenkengissähän tämä omakustantaminen Suomessa vielä on, ja sitä mukaa kun suosio kasvaa (niin kirjailijoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa) – kasvaa sen myötä toivottavasti myös muukin. Eli omakustanteiden laatu ja lukijoiden antama arvostus.

Kuva: © 2020 Pixabay

Sellaista "Mie ite!" -tekemistähän tämä pitkälti kuitenkin on, koska mahdollisimman paljon on vain pakko tehdä itse, tai muuten kirjan kustannuksen nousevat järjettömän suuriksi. Siksi toivoisin myös lukijoilta tietynlaista armoa omakustannekirjallisuutta kohtaan – ymmärrystä siitä, että omakustannekirjailija maksaa kaikki kulut itse. Kustantamoiden julkaisemissa kirjoissa näkyy tämän tästä kirjoitusvirheitä ja kömmähdyksiä taitossa, eivätkä lukijat näistä juurikaan mitään virka. Mutta annas olla, jos omakustanteesta löytyy virhe tai pari… Miksi meiltä edellytetään täydellisyyttä, kun sitä ei vaadita kustantamoiden julkaisuiltakaan?

Kuva: © 2020 Pixabay
Laatuun vaikuttavat monet tekijät. Ensisilmäyksellä tietysti kirjan kansi ja taitto antavat yleisvaikutelman laadusta. Pääroolissa on kuitenkin se varsinainen teksti – mistä se kertoo ja miten. Pelkillä hienoilla ja mielenkiintoisilla kansilla kirjan voi toki onnistua jo myymään, mutta se ei riitä. Loppujen lopuksi kirjassa tärkeintä on sen sisältö.
Netissä vilisee monenlaisia kommentteja omakustanteista ihan noin yleensä, ja turhankin monesti mielipiteet ovat negatiivisia. Toistuvasti näkee huomautuksia siitä, kuinka omakustannekirjat kaipaisivat kustannustoimitusta. No, jokainenhan voi itse googlata mitä sellainen huvi maksaa… Harvalla omakustannekirjailijalla on varaa ammattilaisen tarjoamaan kustannustoimitukseen, mutta toki heitäkin löytyy! Totuus on kuitenkin se, että omakustanne nielee rutkasti rahaa jo monen muunkin työvaiheen osalta, joten kirjailijan on pakko valita minkälaisia palveluja hän avukseen ostaa.

Uskaltaako kirjaa sitten edes julkaista, mikäli kustannustoimittajan taksat ovat omalle budjetille liikaa? Kyllä, ehdottomasti uskaltaa. Mutta sentään suoraan omien silmien alta tekstiä ei ehkä kannata kansien väliin pakata. Eikä ulkopuolisen avun tarvitse sentään olla sitä kalleinta mitä rahalla saa. Mietitäänpä hetki, sillä muunlaistakin apua on tarjolla.

Esilukijoiden tarjoama apu on edullinen (jopa ilmainen) – ja silti jo korvaamattoman suuri apu!
Jos omasta tuttavapiiristä ei löydy sopivia esilukijoita, niin somen kautta heitä löytyy ihan varmasti. Esilukijoiden mielipiteiden pohjalta tekstiä pääsee hiomaan jo kummasti, sillä ulkopuolinen lukija näkee tarinan aina eri valossa kuin mitä kirjoittaja itse. Tarinan mahdollisille epäkohdille, kuten myös omille kirjoitusvirheilleen, on helposti sokea. Näiden suhteen esilukijat ovat vallan mainioita bongareita.

Kuva: © 2020 Pixabay
Vaikka nykyisin löytyy hyviä oikolukuohjelmia, eivät nekään kaikkea huomaa. Yksi puuttuva/ylimääräinen kirjain kun voi muuttaa sanan tarkoituksen jopa täysin toiseksi, mutta mikäli sana kuitenkin tarkoittaa edes jotain, ei oikolukuohjelma tulkitse sitä virheeksi. Esimerkiksi itse olin esikoisteokseni käsikirjoitukseen kirjoittanut "paalaamaan", vaikka tarkoitin "palaamaan". Word ei tietenkään asiasta minulle huomauttanut, mutta käsikirjoitukseni korjauslukija moisen virheen sieltä aikailematta haaviinsa nappasi.

Vaan palataan tästä vielä pari vaihetta taaksepäin. Itse nimittäin ihan ensimmäiseksi tilasin käsikirjoitukselleni arvostelupalvelun lausunnon Kriittisestä Korkeakoulusta. Tämän hetkisen hinnaston mukaan lausunto romaanimittaiselle käsikirjoitukselle maksaisi yhä reilusti alle kahdensadan euron, joten se ei todellakaan ole paha hinta ammattilaisen antamasta usean sivun mittaisesta palautteesta. Itse ainakin sain varsin kattavan lausunnon siitä, mikä käsikirjoituksessani oli hyvää ja mikä ei niin hyvää. Sain vinkkejä mitä kannattaa muuttaa, jättää pois tai jopa lisätä. Suosittelen tätä palvelua erityisesti kaikille esikoiskirjaansa suunnitteleville, genrestä toiseen siirtyville ja kaikille, jotka yhtään ovat epävarmoja tarinansa tyylin ja "kantavuuden" suhteen. (Arvostelupalvelun lausuntoja voi lisäksi tiedustella esimerkiksi myös kustannustoimittajilta ja Nuoren Voiman Liitolta.)

Seuraavaksi arvokkain palvelu on kielenhuolto/oikoluku. Siihen minulla ei olisi ollut varaa muutoin, mutta tekstien parissa työskentelevä terminologiystäväni uhrautui käymään käsikirjoitukseni läpi. Kiitos vielä tuhannennen kerran hänelle!
Maksua hän ei olisi minulta edes ottanut, mutta ostin hänelle kiitokseksi lahjakortin – ja toki lahjoitin hänelle lopulta myös valmiin kirjani. Tilasin häneltä käsikirjoitukseeni lähinnä sellaisen "pilkkujen siistimisen", koska pilkut ovat minulle se suurin ongelma. Kaupan päälle hän kuitenkin korjasi / teki korjausehdotuksia monesta muustakin asiasta – ja vasta siinä vaiheessa ymmärsin, kuinka paljon tekstissäni kuhisi virheitä. Kauhistutti todellakin jo pelkkä ajatuskin siitä, että mitä jos olisin julkaisut tarinani kirjaksi ilman ystäväni apua!

Kuva: © 2020 Pixabay
Lopulta valmis teksti täytyy taittaa. Niin ikään taiton voi tilata ulkopuoliselta taholta – tai tehdä itse. Minä tein itse, vaikkei minulla ole siitä mitään aiempaa kokemusta.
BoD:lta sain sähköpostitse taittoon muutamia kallisarvoisia vinkkejä, ja lisäksi heidän kotisivuiltaan löytyy mukavan selkeät ohjeet taiton tekemiseen vaihe vaiheelta.
Se oli hyvin mielenkiintoinen projekti, joskin siinä samalla saatoin onnistua ujuttamaan sekaan joitakin uusia pilkkuvirheitä, koska taittoa tehdessä tekstiinkin joutui vielä kajoamaan… Koska eihän se teksti ihan tuosta noin vain A4 -liuskoilta sinne kirjan sivuille asetu.

Ja sitten ne kannet!
BoD tarjoaa valmiita kansivaihtoehtoja, joten välttämättä kansien suhteen ei tarvitse liiemmin hermoilla. Netistä löytyy myös sivustoja, joilta voi ladata kuvia kaupalliseen käyttöön, joten kirjalle on täysin mahdollista saada hienot kannet jopa ilmaiseksi!
Itse halusin kirjalleni persoonalliset kannet, jotka ovat takuuvarmasti uniikit. Niinpä tilasin kansikuvan spraytaiteilija Tero Kivelältä. Hän maalasi sellaisen kuvan kuin mitä toivoin: Nane Meren äärellä ja taivaalla yksi tai useampi Qyamian kuu. (Alunperin haaveilin, että suuri kuu Meren yllä olisi musta kuu… Mutta tiedostan kuinka vaikeaa musta kuu on toteuttaa, joten annoin Teron itse päättää mitä kuita / minkä kuun hän kanteen maalaa. No hän maalasi kaikki. Kuista musta ja valkoinen löytyvät takakannesta, ja etukannesta punainen ja sininen.)


Kansikuvien asettelut ja tekstitykset väänsin kohdilleen jälleen itse, ja tämä oli vaikeampaa kuin kirjan sisuksen taitto, sillä minulla ei ollut tähän kunnollista ohjelmaa. Mutta silkalla sisulla siitäkin lopulta selvisin ja sain mieleiseni kannet!
Toki myös BoD:n valmiisiin kansimalleihin voi niin ikään ladata omiakin kuvia, mutta tällöin käytössä on hyvin rajallinen fonttivalikoima ja kuvan/kuvien/tekstien suhteen joutuu noudattamaan valmispohjien asettelua. Helppoa, mutta rajallista. Näinhän se luonnollisestikin menee.

Voit siis kirjoittaa kirjan käsikirjoituksen, taittaa sen BoD:n sivuilta löytyvien ohjeiden mukaan, ladata sen myBoD-tilillesi ja tämän jälkeen valita kirjallesi kannet BoD:n valmiista kansivaihtoehdoista – ja julkaista kirjasi täysin ilman ulkopuolista apua. Suosittelen tätä tietä kuitenkin vain siinä tapauksessa, jos olet julkaisemassa kirjaasi lähinnä vain omaan käyttöösi, etkä kirjakauppamyyntiin.
Sikäli mikäli kirjasi on lähdössä valloittamaan maailmaa, tee tällöin kuten me 46% BoD:n kirjailijoista teemme – ja käytä kirjasi toteutuksessa ulkopuolista apua. Se kannattaa!

Onnea matkaan kaikille omakustannekirjailijoille! 💗

Lujasti teitä tsempaten,