perjantai 3. tammikuuta 2020

Hyvä, paha… Tolkien

Joulukuussa Hyvä, paha kustantamo -blogipostaukseni herätti mm. Twitterissä ilahduttavan paljon mielenkiintoista keskustelua. Kiitos kaikille keskusteluissa mukana olleille – jokainen kommentti oli mielenkiintoinen, ja twiittien myötä myös avautui mukavasti eri kirjailijoiden omia näkemyksiä ja kokemuksia kyseisen postaukseni aiheista. Niinpä luvan kanssa jaankin teille nyt joitain Twitterissä esille nousseita aiheita, sillä keskustelujen myötä olen itsekin saanut uutta näkökulmaa suomalaisen fantasiakirjallisuuden "kustannuspolitiikkaan". Samalla toki vanhat käsitykseni ovat nekin vahvistuneet, jonka myötä olen entistäkin kiitollisempi BoD:n tarjoamiin mahdollisuuksiin saattaa tarinat kaikkien lukijoiden ulottuville.

Vasta nyt alan ymmärtää minkälainen ns. punainen vaate jo olemassa olevat fantasiarodut ovat suomalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Kustantamoiden palautteista tuli selväksi, että Örkeistä on turha yrittää kirjoittaa – ellei kirjoita heistä "salaa". Tämä on herättänyt ihmetystä, mutta myös ymmärrystä.
"Se oli kyllä hyvä vinkki jonka sait, että muutat vain örkkien nimen joksikin muuksi. Voit jatkaa silti kirjoittamista örkeistä, vaikka kukaan muu ei tietäisikään että ”hiitolaiset” tms. ovat täsmälleen sama asia kuin sinun örkkisi", kirjailija Erika Vik tuumi aiheesta twiitissään osuvasti.

Mikäli tosiaan olisin lähtenyt taistelemaan saadakseni jalkani edes jonkun kustantamon oven väliin, olisi Örkkien uudelleennimeäminen "Zequera Kätketty" -käsikirjoituksessa ollut se ensimmäinen askel. Käytännössä se olisi ollut jopa suhteellisen helppoa toteuttaa… mutta entä se tunnepohja? En ryhtynyt harkitsemaan kyseistä vaihtoehtoa sen enempää, koska Örkeistä luopuminen olisi ollut liian kova hinta maksettavaksi. Örkit ovat minulle syvin intohimo. Syy, jonka vuoksi kirjoitan.
Tokihan tämä uppiniskaisuuteni asian suhteen on herättänyt myös ihmetystä – ei tosin niinkään enää tässä vaiheessa, vaan silloin kun esikoisteokseni oli vielä työn alla. Jopa mieheni kehotti jossain vaiheessa minua vaihtamaan Örkki nimen tilalle Mötky, jotta voisin löytää kirjalleni kustantajan – ja mieheni sentään tuntee minut ja tietää, kuinka tärkeästä aiheesta tässä on kyse. 😄

Örkkejä vai Mötkyjä? :D

Totaalinen yllätys minulle on kuitenkin ollut nyt se, että tämä "kirjallinen roturasismi" ei kohdistu ainoastaan örkkeihin, vaan toisinaan myös muihin rotuihin. Vaikka oman käsikirjoitukseni kohdalla kustantamot takertuivatkin ainoastaan Örkkeihin – niin mikäli olisin ollut niistä valmis luopumaan, olisiko minua seuraavaksi vaadittu luopumaan muistakin "tutun nimisistä" roduista? (Se ei sentään olisi ollut minulle ongelma, vaan siihen olisin voinut suostuakin…)
Kirjailija Katri Alatalo kertoi Twitterissä, että hänen ensimmäisestä kirjastaan poistettiin loppumetreillä haltiat ja kääpiöt, eli nämä rodut esimerkiksi muutettiin muun nimisiksi.
"Vastustin sitä, mutta oli oikea valinta!!" Katri toteaa Twiitissään ja jatkaa: "Mutta siis, tärkeintähän on just tiedostaa, mitkä on niitä sydämenasioita joista pitää kiinni, ja milloin kannattaa luottaa lukijan/kust.toim sanaan."

Olen jäänyt yhä miettimään, että kun roduilla kuitenkin on jo olemassa valmiit nimet, niin miksi suomalaisessa kirjallisuudessa niille täytyy silti keksiä uudet nimet? Tämä minua ihmetyttää suuresti, ja aihe nousi esille myös blogiini tulleessa kirjabloggaaja Reta Anna Marian kirjoittamassa kommentissa:
"Välillä ärsyttää, että miksei vain käytetä sanaa, joka on jo olemassa. Toisaalta miksei voisi olla joku toinen sana, joka kertoo enemmän sen fantasiamaailman kulttuurista?"
Niinpä – todennäköisesti tässä on molempi parempi! 😏

Oma päätelmäni siitä, mitä rotujen uudelleennimeämisellä haetaan, on että sillä pyritään tuomaan tarinaan lisää omaleimaisuutta ja kustantamoiden kaipaamaa suomalaisuutta. Sain käsikirjoitukseeni mm. WSOY:ltä palautetta siitä, kuinka tärkeää suomalaisuus on kotimaisten fantasiakirjailijoiden teoksissa. No itsehän taas luen (ja kirjoitan) siksi, että pääsisin hetkeksi pois täältä suomalaisuuden keskeltä! Joten… 😉 Noh, selvää kuitenkin on, että monessa tilanteessa tämä rotujen nimeäminen uudelleen varmasti toimii, etenkin siitä kustantamoiden näkökulmasta katsottuna.

Mutta – entä jos kirjailijan ideana onkin lähteä laajentamaan lukijoiden mielikuvia sellaisten rotujen kohdalla, jotka ovat entuudestaan heille jo jotakin kautta / jollakin tavalla tuttuja? Tällaiselle ajatukselle (haasteelle) taitaa vain harvalla kustantamolla olla sijaa – vaikka itse näen tässä vain ja ainoastaan upean mahdollisuuden!
Kirjan kohtalo: kissa raateli, Skessa murjoi, örkit lainasivat…
Ainakin itse olen innostunut mm. siitä, että olen törmännyt kirjallisuudessa ja pelimaailmoissa todella moniin erilaisiin haltiakansoihin. En pidä Tolkienin haltioista, mutta sen sijaan joidenkin muiden maailmojen haltioista pidän. Mikäli kukaan ei olisi saanut Tolkienin jälkeen enää kirjoittaa haltioista, olisi omat (ja varmasti monen muunkin) kokemukset jääneet haltioista varsin valjuiksi ja yksipuolisiksi. Eri kirjailijoiden ja pelisuunnittelijoiden näkemykset ovat rikastuttaneet valtavasti tätä ja useaa muutakin rotua, joista Tolkien kehitteli ainoastaan vain sen oman versionsa – aivan kuten jokainen kirjailija tekee kirjoittaessaan omista maailmoistaan ja siellä asuvista roduista, rotujen nimistä riippumatta.
Uskaltaisinko nyt tähän väliin heittää vielä tällaisen pommin, että Tolkienin kirjallisuuden tunnetuimmista roduista Tolkien rehellisesti loi itse ainoastaan hobitit!? Joten hobiteista en lähtisi herkästi itse kirjoittamaan, koska minusta tuntuu että ne tavallaan "kuuluvat Tolkienille". Ne ovat hänen ikioma rotunsa.

Kirjailija Magdalena Hai jakoi blogipostauksestani nousseen mielenkiintoisen keskustelun Twitterissä eteenpäin, ja siinä yhteydessä hän nosti erityisesti örkit mietinnän aiheeksi. Suureksi ilokseni kommenteissa tuli esille se, kuinka yllättävän moni fantasian ystävä yhdistääkin örkit suoraan eri pelimaailmoihin (mm. Warcraft ja Warhammer mainittiin). Magdalena itse pohti kommenteissaan mm. seuraavaa:
"Mulle örkit on edelleen ehkä vähän sellainen olentolaji, joka kuuluu tiettyyn fantasianicheen, mutta eivät ole vielä murtautuneet mainstreamiin. Eli kun nichessä kertyy tarpeeksi lorea, ehkä örkeistä voi tulla yleisempiäkin fantasiaolentoja.
Eli en ajattele niiden olevan nytkään pelkästään tolkienilaisia olentoja, mutta en ehkä itse osaisi sijoittaa niitä omaan proosaan ilman liian voimakasta Tolkien/WoW-fiilistä. Ne tuntuisivat mulle tekijänä liikaa pastissilta. (Mutta en siis tässä tuomitse muiden valintoja!)" 
Tässä yhteydessä nousi esille monia ilahduttavalla tavalla mielenkiintoisia kommentteja, joita en valitettavasti pysty kaikkia tuomaan tässä nyt esille ilman, että tämä postaus venyisi järjettömän pitkäksi. Mutta tuo Magdalenan mainitsema Tolkien/WoW-fiilis oli minusta jo yksinään tavattoman ihana ilmaisu, koska ensinnäkin siinä oli mainittu WoW. 😊 Ja toiseksi: minulla on osaltaan juurikin se WoW-fiilis, kun kirjoitan Qyamiaan sijoittuvia tarinoitani. Tai tarkennan vielä, että TES/WoW-fiilis, koska nämä pelimaailmat ovat muusani. Ne innostavat minua kirjoittamaan. 💖 (Aiheesta tulossa myöhemmin toivepostaus!)

Oma ahdinkoni kustantamoiden örkkiepätietoisuuden suhteen – ja ylipäänsä fantasiakirjallisuudelle korotettu julkaisukynnys – sai useamman kirjailijan toteamaan, ettei kustannuskentän tietoisuus fantasiasta ylipäänsä ole itsestäänselvyys. Esille nousikin, etteivät kaikki kustantamot edes tunnista fantasiaa ja scifiä – eikä heillä välttämättä ole minkäänlaisia intressejä lähteä näihin spefi-kirjallisuuden alalajeihin tutustumaan. Joten näin ollen, kuinka fantasian (ja sen eri rotujen) historia voisikaan olla kaikille kustantamoille tuttua…
Onko fantasiakirjallisuus yhtä kuin Tolkien? Onko fantasian historia yhtä kuin Tolkien? No siinä tapauksessa myös Kalevala on yhtä kuin Tolkien! 😤

Twitter keskusteluissa tuotiin toki täysin aiheesta esille Tolkienin jalansija fantasiakirjallisuudessa – sitä ei käy kiistäminen! Tolkien pitää varmasti yhä tänäkin päivänä tiukasti paikkansa fantasia-genren tunnetuimpana kirjailijana. Hän teki aikanaan valtavan hienon työn fantasian tunnettavuuden lisäämiseksi, ja hänen työnsä on kantanut hedelmää pitkälle hänen kuolemansa jälkeenkin. Mutta siitä huolimatta emme voi tietää, kuinka tunnettua fantasia olisi tänä päivänä ilman Tolkienia – joten en lähtisi kuitenkaan käyttämään velka sanaa, ilmaistessani sitä kiitollisuutta, jota fantasiakirjailijoiden tulisi Tolkienia kohtaan tuntea. Jos olemme jollekulle jotakin velkaa, olemme sitä tänä päivänä jo hyvin monelle!

Kirjailija Sini Helminen toi näiden keskustelujen yhteydessä esille erittäin mielenkiintoisen (ja hauskankin) ajatuksen, viitaten kirjoittamiseen ennen julkaistuja teoksia, jolloin kuka tahansa tulee helposti lainanneeksi vahvastikin jotain kirjallisuudessa jo olemassa olevaa:
"Minusta Taru sormusten herrasta pitää jollain tavalla saada kirjoittaa itsestään ulos (matkivimmassa muodossa), ennen kuin pystyy jatkamaan fantasiaa. (Mikään elementti yksin ei tietty ole kielletty)."
Tähän tuli useampia kommentteja, joissa kirjailijat jakoivat omakohtaisia kokemuksiaan aiemmista kirjoitusprojekteistaan, joista eräs kirjailija käytti osuvasti nimitystä "julkaisematon esikoinen". Kommenttien mukaan näissä kirjailijoiden julkaisemattomissa tarinoissa vilisi mm. haltioita ja velhoja. 😃 Näitä twiittejä lukiessa kasvoilleni levisi väkisinkin hymy, sillä olenhan itse joskus kirjoittanut Keski-Maahan sijoittuvia fanfiction tarinoita… Silloin, kun kirjoitin itsestäni ulos rakkauttani Keski-Maahan sijoittuvia elokuvia kohtaan – ja tuskaani, joka aiheutui halveksivasta syrjinnästä, jota sain osakseni tuon elokuvarakkauden vuoksi.
(En ole koskaan ollut ns. Tolkien-fani, vaan sen sijaan pahamaineiset PJ:n TSH-elokuvat onnistuivat avaamaan sydämeni Keski-Maalle. Sormusten herraan tartuin ensimmäisen kerran kylläkin jo 90-luvulla ollessani 16-vuotias, mutta kovin montaa sivua en jaksanut teosta tuolloin tahkota eteenpäin. Tähän ikään mennessä olen lukenut kyseisen järkäleen sentään kahdesti – täysin elokuvien innoittamana. Ja vauhtiin päästyäni olen onnistunut nielemään niin Hobitin kuin Silmarillioninkin.)

Tietynlaisena yhteenvetona näiden Twitter keskustelujen ja aiempien kommenttien myötä minulle on tullut entistä selvemmäksi se osuvin kohderyhmä, jolle itse tarinoitani kirjoitan ja julkaisen.

Esikoisteokseni "Zequera Kätketty".
Tämä kohderyhmäni on fantasiaroolipelejä pelaavien iloisen kirjava joukko: PC-/konsolipelaajat ja live-/pöytäroolipelaajat. Heillä todennäköisesti on useimmin se sama ymmärrys fantasiamaailmoista kuin mitä itsellänikin on, jolloin tarinoideni sisin varmasti avautuu helpommin. Toki ihan perinteisiä fantasiakirjallisuuden ystäviäkin lukijoideni joukkoon mahtuu, joten lämmin kiitos teille avarakatseisuudesta ja mielenkiinnosta! 😊
Onkin ollut todella ilahduttavaa kuulla, että kirjastani on pidetty monissa erilaisissa piireissä, ja että se on päässyt yllättämään positiivisella tavalla. Sitä mukaa kun itse opin lisää fantasiasta, lukijoista, kirjoittajista sekä eri ajatusmalleista ja odotuksista – niin sitä paremmin opin myös arvostamaan ja hyödyntämään kaikkea annettua palautetta. Mielestäni kenenkään ei kuitenkaan kannata vältellä teostani, ei etenkään siksi, että se kertoo muun muassa Örkeistä.

Nämä pelimaailmoista ammentavat tarinat ovat aivan oma lokeronsa fantasia-genressä – ja tämän olen oppinut vasta esikoisteokseni julkaisun myötä.

Suoraan sydämestäni teille kirjoittaen, 





2 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että itse en koe kirjoittaneeni Keski-Maata tai Tolkienia itsestäni koskaan ulos, sillä en ole koskaan ollut innostunut TSH:sta. Kirjat olen lukenut ja leffat katsonut, mutta... no, ne eivät vain ole minun juttuni. Siitä huolimatta koen olevani fantasiakirjailija (vaikka jokunen on kyllä minulle sanonut, ettei voi väittää tykkäävänsä fantasiasta, jos ei perusta Tolkienista).

    Mitä tulee tähän kustantamoiden rotupolitiikkaan, olen ihan iloinen, etten edes kokeillut kustantajakierrosta Kristallin lapsien kanssa. Tosin syyni oli enemmänkin se, että olen ammentanut japanilaisten roolipelien puolelta inspiraatiota ja sille ratkaisulle ei ole ymmärrystä herunut hirveästi muilta kuin Japani-harrastajilta. :D (Olen mm. saanut kuulla, että kirjasarjani on silkkaa fanifiktiota ja tämä palaute annettiin vielä lukematta riviäkään, että joo...) En tullut edes ajatelleeksi, että haltiani saattaisivat olla myös ongelma kustantajille, mutta varmaanhan ne olisivat olleet.

    Mitä tulee örkkeihin, minulla ne yhdistyvät tosiaan ensimmäisenä Warcraftiin. Haltioista taisin kiinnostua Forgotten Realmsin mustahaltioiden kautta (vai mikä se Drizztin rotu nyt olikaan?) ja nykyisin tuntuu, että haltioihin törmää tuolla animen puolella enemmän kuin tosiaan suomalaisessa viihteessä. Ehkäpä juuri siksi, että täällä sitten vältellään Tolkien-leimaa, joka taas ei japanilaisia varmaan hätkäytä pätkääkään. Muistelisin, että örkkejäkin on fantasia-/isekai-animeissa ollut, vaikkei nyt tule sellaista teosta mieleen, jossa örkit olisivat olleet pääosassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Anna! :)
      Oli ilo lukea ajatuksiasi, jotka poikkeavat niin paljon siitä valtavirrasta johon olen itse törmännyt ~ ja sitten uida räpiköinyt vastavirtaan. Erityisen mielenkiintoista oli kuulla näistä japanilaisten roolipelien haltioista ja örkeistä. Oikein mieltä lämmittää, kun saa kuulla itselle uusista maailmoista, joissa tällaiset "tutut" fantasiarodut ovat edustettuina.

      Sen olen itsekin aikoinaan joutunut huomaamaan, että ihmisillä on kovin jyrkkiä mielipiteitä ~ ja toisille heistä Tolkien on yhtä kuin jumala… Se on hyvä, että ihmisillä on intohimoja! Mutta jos oma intohimo ei ole jonkun toisen intohimo, niin kyllä sekin täytyy vain hyväksyä. Eikä sellaista fantasiakirjailijaa varmasti olekaan, jota kaikki teokset syvästi miellyttäisivät. Ja myös Tolkien on kuitenkin vain yksi fantasiakirjailija muiden joukossa ~ vaikka toki hyvin arvostettu sellainen.

      Fanfiktiossa ei ole siinäkään mitään vikaa ~ mutta kenenkään teosta ei tosiaan sellaiseksi saisi lukematta leimata! Jokaisella meillä on omat muusamme, joten tarinoissa on ihan varmasti sitä kautta mukana myös tuttuja elementtejä. Se ei silti tee tarinasta fanfiktiota. :)

      Totesit, ettei japanilaisia hätkäytä pätkääkään kirjoittaa ja julkaista mm. haltioista, joiden vuoksi Suomessa saa Tolkien-leiman ~ niin olen itse ajatellut ihan samaa ulkomaalaisen fantasiakirjallisuuden suhteen. Siellä on kirjoissa todella rikasta kerrontaa örkeistä, haltioista ja muista leimaavista roduista, eikä näiden tarinoiden yllä ole minkäänlaista synkkää varjoa. Itse olen huono lukemaan englanniksi, mutta pakko on ollut yrittää niinkin tehdä, jotta on päässyt seikkailemaan mieluisiin maailmoihin ~ örkkien rinnalle. (Toki sentään jotain on käännetty myös suomeksi.)

      Ps. Drizzt on minullekin tuttu. :D

      Poista