torstai 23. tammikuuta 2020

Miten kirjoitan

Nyt olisi blogini toisen toivepostauksen aika.

Valitsin aiheeksi miten kirjoitan – vai kirjoittaako tarina itse itsensä? Kysyjää kiinnosti myös, teenkö paljon taustatyötä. Nämä ovat hyviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä.

Aika pitkältihän se menee juuri niin, että tarina kirjoittaa itse itsensä. Ainut ongelma siinä on se, ettei tarina osaa kirjoittaa itseään suoraan julkaisukelpoiseksi. 😅

Juonellisesti tarinat siis syntyvät lähes itsestään. Toisinaan teen suunnitelmia kuinka tarina etenee, mutta olen huomannut näiden suunnitelmien olevan turhia. Kun istun näppäimistön äärelle, alkavat tarinat vain tulla. Siinä ei tarvitse muuta kuin yrittää ehtiä kirjoittaa riittävän nopeasti, sillä mieli tuottaa tarinaa nopeammin kuin mitä osaan kirjoittaa. Sen vuoksi ensimmäinen raakaversio on täynnä kirjoitusvirheitä. Siinä on paljon korjattavaa niin lauserakenteiden kuin sanamuotojenkin suhteen. Tekstin editointikierroksia on monia, ja myös ammattilaisen apu on tarpeen. Pilkkua viilataan kuukausitolkulla – mutta tässä vaiheessa itse tarina ei enää muutu.

Näin kaaoksen vallassa oli "työpisteeni" noin vuosi sitten.
Minulla ei ollut vielä läppäriä, joten tein kaiken pöytäkoneella…
Lisäksi olin joutunut työpöydän äärestä remonttia pakoon tuvan puolelle.
Noh, tässä kuitenkin sain väännettyä esikoiseni viimein kirjankansiin! 😄

Eli tarinan vankka päärunko syntyy ensin, ja juonen suhteen kertaheitolla lähes muuttumattomaan muotoonsa. Tämä tarinan pääjuoni tuntuu aina tärkeimmältä saada kirjoitettua mahdollisimman nopeasti alusta loppuun, mutta väliin jää sivuhaaroja, jotka kirjoitan vasta sen jälkeen, kun ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis.
Tällä hetkellä editoin Qyamian kirjat II käsikirjoitusta, ja sieltä löytyy yhä niin ikään tyhjiä kohtia, joista minulla on melko valmiit mielikuvat mitä niissä tapahtuu – mutta en ole aiemmin niitä vielä kirjoittanut, vaan keskittynyt siihen läpi tarinan kantavaan runkoon.

Monesti minulla on jopa loppu ennen alkua. Ennen kuin ainuttakaan Qyamian kirjojen käsikirjoitusta oli kirjoitettu, tiesin jo kuinka koko tarina tulee viimeisessä osassa päättymään. Tällaisiin vuosia sitten syntyneisiin mielikuviin tulee toki pieniä muutoksia siinä kirjoitusprosessin aikana, mutta se tarinan pääjuoni, pääajatus, idea – se säilyy.
Käytin tuossa jo pariinkin kertaan sanaa "mielikuva". No juuri niin minä kirjoitan, mielikuvien kautta. Mieleni sisällä pyörii ikään kuin elokuva, joka minun vain tarvitsee kirjoittaa ylös. Olen siis nähnyt sen kaiken, josta olen kirjoittanut.

Toisinaan pelottaa, että entä jos nauha ei lähdekään pyörimään… Entä jos näen pelkkää tyhjää, kun täytyisi kirjoittaa jokin puuttuva osa tarinaan. Mutta näin ei ole ainakaan vielä onneksi käynyt. Minun tarvitsee vain asettaa mieleni siihen tilaan, että keskityn näkemään tarinani hahmon siinä ympäristössä, jossa hän sillä hetkellä on – ja sitten vain päästän hänet liikkeelle. Hän kyllä itse tietää mitä tekee.

Olen toki yrittänyt ohjailla tarinoitani ja hahmojani oman mieleni mukaan, mutta olen lopulta huomannut, että turha minun on "laittaa lusikkaa valmiiseen soppaan" – se mitä tarinassa on tapahtuakseen, se tapahtuu. Enkä minä mahda sille mitään!
Eikä se ole ollut kerta eikä kaksi, kun tarinani ovat päässeet yllättämään jopa kirjoittajansakin – eli minut. Esimerkiksi Zequera Kätketty kirjan tarinassa Nanen molemmat suhteet tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Siinä vaiheessa olin kuin ylisuojeleva äiti.
”Vou, vou, voouh… Rauhoituhan nyt Nane… ja mieti! Tätäkö sinä todella haluat? Ihanko oikeasti?”
Mutta Nane oli minun tyttöni. Hän ei tehnyt koskaan mitään hetken mielijohteesta, vaan hän kuunteli sydämensä ääntä – aina.

~ ”Kerro minulle Örkeistä, Nane pyysi yllättäen hyvin hiljaisella äänellä. ~

On myös ollut yllättävää ja mukavaa kuulla lukijoiden ajatuksia/kysymyksiä Qyamian kirjojen jatkon suhteen. Qyamian kirjat II käsikirjoitukseen olenkin tehnyt yhden muutoksen lukijapalautteen pohjalta. Eli tahdon kuunnella ja huomioida lukijoiden mieltymyksiä ja toiveita, sen verran täytyy sentään pystyä valmistakin soppaa hämmentelemään. Mutta tämä muutos on ollut vain lisä tarinaan, ei mitään siitä pois.
Eli se tarinoiden päärunko, joka tulee ikään kuin itsestään, se on ja pysyy. Sen ympärille voi sitten miettiä, mitä sinne tahtoo vielä lisätä.

Taustatyötä teen myös jossain määrin.
Onneksi Qyamian suhteen kyseessä on kuitenkin fantasiamaailma, jossa periaatteessa mikä tahansa on mahdollista. Mutta pyrin silti pysymään uskottavuuden rajoissa. Qyamian auringot, kuut ja Meri aiheuttavat minulle toisinaan päänvaivaa – ja vaikkei lukija näihin kiinnittäisikään huomiota, niin joudun miettimään ja tutkimaan niiden mahdollista käytöstä. Kuinka tämä maailma voisi edes toimia niin, että se olisi jollain tavalla mahdollinen. Onneksi avaruus ja maailmankaikkeus kiinnostavat minua muutenkin.

Sitten on pienempää nippelitietoa. Kuinka vuodat työstetään – minulla ei ole siitä kokemusta, joten googlasin aihetta paljon, vaikka kirjassani aihe esiintyy vain ohimennen. Entä kuinka tehdään käsin kynttilöitä, mistä niitä edes tehdään… Miekan osat, erilaiset puukot, haarniskan osat… Missä lämpötilassa rauta sulaa? Kuinka kauan kestää kävellä jokin tietty matka? Sitä ei uskoisikaan, mitä kaikkea joutuu/pääsee pohtimaan ja selvittelemään kirjoja kirjoittaessaan. 😄

Qyamian Örkit ovat suuria, joten mittasuhteita joudun myös miettimään usein, etenkin jos Örkit ovat tekemisissä eri rotujen/kansojen kanssa, jotka ovat kooltaan heitä pienempiä. Mikä silloin toimii, mikä ei…
Puhumattakaan Lohikäärmeistä, jotka puolestaan ovat Örkkejäkin paljon suurempia, ja Qyamiassa he ovat vieläpä kentaurimaisia. Kahdet keuhkot, kaksi sydäntä – kuinka ne toimivat… Kuinka Lohikäärme hengittää, lentää, nukkuu… Mihin kaikkeen se pystyy sellaisen kehon kanssa ja mihin se ei millään pysty… Paljon mielenkiintoisia aiheita, joihin olen netin syövereistä etsinyt ratkaisuja mm. ihmisen ja eläinten anatomiaa hyödyntäen.

Fantasiamaailmassa mahdotonkin voi olla mahdollista – mutta silti täytyy aina selvittää, että kuinka se mahdoton sitten lopulta onkin mahdollista.

Teille kirjoitellen,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti