sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Viisi faktaa Qyamiasta

Olin helmikuun lopussa reilun viikon lomalla, joten blogissani oli hetken hiljaista – minun suunnaltani. Tilastoista kuitenkin sain ilokseni huomata, että lukijoita oli käynyt lomanikin aikana ahkerasti paikalla. Siitä teille suuri kiitos! Jokainen klikkaus blogiini tai kotisivuilleni merkitsee minulle todella paljon ja lämmittää mieltä.
Toivottavasti uuden postauksen odottelu ei sentään ehtinyt aiheuttaa kenellekään turhautumista Mutta tässähän tämä nyt viimeinkin tulee, ja tällä kertaa ajattelin kertoa teille jotain uutta Qyamiasta ja sen luomisesta.

Tiedättekin jo, että ilman The Elder Scrolls ja World of Warcraft pelimaailmoja ei olisi Qyamiaa, tätä Örkkien maailmaa  joten tällä kertaa en keskity näihin teemoihin, vaan hypätään nyt ihan muihin aiheisiin. Noh, Örkkejä en sentään voi tässäkään postauksessa aivan täysin ohittaa, sillä ovathan he hyvin vahva osa Qyamiaa.

Kuva: © 2020 Adobe / Sergey Nivens

Mutta nyt mennään, pidelkää hatuistanne kiinni – täältä tulee viisi faktaa Qyamiasta!


Epäkuolleiden tapa tuntea miltä kukakin tuntuu, juontaa juurensa omaan elämääni.

Olen koko ikäni tuntenut. Jokaisen ihmisen ja eläimen läsnäolo tuntuu erilaiselta, omanlaiseltaan. Eikä se ole pelkkä läsnäolo, sillä pystyn tuntemaan sen tunteen myös pelkän kuvan perusteella. Tunnen myös fiktiiviset hahmot – muiden luomat, kuten myös omani. Joku voisi käyttää tästä tunteesta nimitystä aura, mutten itse koe sen olevan sitä mitä ihmisen aurasta kerrottaessa tarkoitetaan. En näe/tunne ihmisten auroja, joten se on minulle täysin vieras käsite. Minä vain tunnen.

Minulla on myös erittäin huono nimimuisti, mutten koskaan unohda tunnetta. Siihen perustuu Epäkuolleiden tapa olla käyttämättä nimiä ja yksilöidä jokainen vain pelkän tunteen kautta.


Qyamian muinainen kieli oli alkuperäisen ajatukseni mukaan Örkeille kuuluva oma kieli.

Totuus oli lopulta kuitenkin toinen. Kun jumalat loivat Qyamian kansat, he loivat myös kielen jolla kommunikoida. Örkit osaavat kommunikoida pelkän ajatuksen ja tunteen voimalla (kuten Epäkuolleetkin), ja sitä kutsutaan jumalten tavoin puhumiseksi. Mutta Ihmiset ja Haltiat eivät osaa puhua jumalten tavoin, ja Lohikäärmeilläkin tuo kyky on varsin suppea. Siksi tarvittiin ääneen puhuttu kieli, mutta tämä Qyamiaan ensimmäisenä luotu puhuttu kieli ei lopulta kuitenkaan sopinut muiden suihin kuin vain Örkkien ja Lohikäärmeiden. Niinpä Ihmiset ja Haltiat loivat oman kielensä – josta tuli sittemmin Qyamian yleiskieli. Sille en ole sentään kehittänyt omaa sanastoa, vaan se vastaa suomen kieltä.

Qyamian muinaista kieltä…
Loin muinaisen kielen siis alun perin Örkkejä ajatellen. Halusin, että se osaltaan muistuttaa muiden fantasiamaailmoiden örkkien kieliä, jolloin se tuntuisi yhtenäiseltä – mutta halusin myös sotkea siihen vivahteita eri fantasiamaailmoiden kauniina pidetyistä kuvitteellisista kielistä, sillä Qyamian Örkit ovat veren perinnöltään jalompia kuin mitä edes yhdenkään maailman jaloimmat haltiat.

Minulla on olemassa jo jonkinlainen muinaisen kielen sanasto ja periaatteessa kieli on kieliopiltaan varsin yksinkertainen – pelkistetty. En ole itse millään tavoin kielinero, joten vieraat kielet ovat aina olleet minulle vaikeita. On kuitenkin ollut todella mielenkiintoista lähteä suunnittelemaan kokonaan omaa kieltä, ja parasta tässä on ollut se, kuinka kieli on alkanut lähes huomaamatta löytää tietynlaisen oman kaavan. Olisikin hienoa, jos voisin kehittää tämän kielen jonain päivänä niin pitkälle, että sitä käyttäen pystyisi arkisessa elämässä keskustelemaan – edes jollain tavoin. Eli tämän hetkisen sanaston pohjalta kahvipöydän keskustelu ei etenisi vielä kovinkaan pitkälle.


En yhä vieläkään tiedä, miksi halusin Qyamiaan Lohikäärmeitä.

Minulle oli heti selvää, että Qyamiassa on neljä kuuta ja neljä jumalten luomaa kansaa. Örkit, Haltiat ja Ihmiset olivat minulle täysin selvä valinta. Epäkuolleet taas ovat rotu, joilla ei ole omaa kuuta – omaa jumalaa. Joten neljäs kansa uupui ja jostain mieleeni sitten pälkähtivät Lohikäärmeet. Se oli sinänsä erikoista, sillä en ole koskaan erityisemmin fanittanut minkään maailman lohikäärmeitä paitsi lapsena rakastin Pikku Kakkosessa seikkailevaa vaha-animaatiosarjan Justus nimistä loharia.

Qyamian Lohikäärmeet ovat kentaurimaisia, eli heillä on yhdistynyt suht perinteinen lohikäärmeen vartalo ihmisvartaloon. Heillä on opaalin värinen iho ja hopeisen valkeat suomut. Heidän hiuksensa ovat yleensä valkoiset, silmät violetin sävyiset ja pään ylle kaartuvat paksut sarvet. Tämä mielikuva syntyi minulle Qyamian Lohikäärmeistä heti, kun ymmärsin että heitä tässä maailmassa tulisi olemaan. Vasta sen jälkeen olen tutustunut muiden maailmoiden hieman vastaavan tyyppisiin kentaurilohikäärmeisiin, ja tämä laji onkin varsin mielenkiintoinen.
Kaikesta mystisestä mukaan tulostaan huolimatta Lohikäärmeet ovat minusta aina tuntuneet tärkeältä osalta Qyamiaa. Vaikkei heitä tavata vielä Qyamian kirjojen ensimmäisessä osassa, niin myöhemmissä osissa heidän roolinsa kuitenkin kasvaa ja on lopulta hyvinkin merkittävä.


Qyamia on kokonainen maailma täynnä Haltioita – joita voin kiduttaa. 😉

Noin totesin muutama vuosi sitten eräälle ystävälleni, kun hän toivoi minun tutustuvat paremmin eri fantasiamaailmoiden haltioihin Ja että tekisin roolipelihahmokseni haltian  jolloin tosiaan tuumin, että minullahan on jo yksi maailmallinen Haltioita.
Tuohon aikaan siis vihasin haltioita, mutta Qyamian myötä olen oppinut pitämään myös heistä. Eikä vihani haltioita kohtaan ole koskaan lähtenyt haltioista itsestään, vaan heidän faneistaan. (Tuota aihetta olen sivunnut jo monessa aiemmassa postauksessani, ja tämän linkin takaa moista avautumista löytyy ehkä eniten.)

Kuva: © 2020 Adobe / Anastassiya
Siinä missä loin Qyamian maailmaksi, jossa voin rakastaa Örkkejä – loin sen tosiaan myös maailmaksi, jossa voin vihata Haltioita. Aikani tarinoituani tulin kuitenkin siihen tulokseen, etten voi vihata mitään sellaista, mitä olen itse luonut. Sillä kaikki jotka olen Qyamiaan luonut, ovat kuin omia lapsiani!
Cylna, Qyamian Salohaltioiden Sydänhaltia, onkin vahvasti suorittanut oman osuutensa tässä siedätyksessä. Hän on auttanut minua löytämään yleisestikin haltioita kohtaan sen saman myötätunnon ja armollisuuden, jota olen aina tuntenut örkkejä kohtaan. Väistämättä Qyamian Haltiat ovat kuitenkin syntyneet altavastaajien rooliin, Qyamian itsekeskeisiksi diivoiksi, joilta jumalat lopulta veivät kyvyn lisääntyä. Tätä edes minä en voi muuksi muuttaa – enkä tahtoisikaan. Haltiat on luotu elämään ahdingossa, joka ajaa heidät epätoivoisiin tekoihin ja tekee heistä ainutlaatuisen rodun.


Mistä tuli mukaan ns. sateenkaariteema?

Se ei ollut ennalta suunniteltua, se vain tuli. Tarinat syntyvät itsestään, ja minä pyrin kiltisti kirjoittamaan sen, mitä näen. Mutta en aina niin kiltisti Itse asiassa yritin nimittäin välttää "omasta mielestäni ylimääräisten suhteiden syntymistä" sillä, että omapäisesti asetin rooleihin samaa sukupuolta olevia hahmoja ja kuinkas sitten kävikään!? Eli mitä on tapahtuakseen, se tapahtuu – vaikka kuinka yrittäisin hämmentää soppaa kauhoineni ja lusikoineni.

Sittemmin olen antanut teeman jatkua Qyamian kirjojen kaikissa osissa, edes jossain määrin. Mutta sanomani tässä ei ole koskaan ollut millään tavoin sukupuoliin kohdistuva, vaan sanomani kohdistuu rotuun. Siihen, että kuuluitpa mihin kansaan tahansa, niin siitä huolimatta rakkaus menee lopulta kaiken yli. Sillä rakkaus on ainoa, joka viimeisenäänkin yhä merkitsee. Se on kaikkein suurinta ja se menee kaiken muun yli – aina! Niinpä rajojen täytyy antaa rikkoutua ihan kaikin puolin, jotta tarinan sisin voisi avautua lukijalle – jopa vihattujen Örkkien kautta.


Rajattomalla rakkaudella,




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti