keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Top viisi – plus kolme

Tänä keväänä muilla tuntuu olevan ruhtinaallisesti aikaa, minulla ei. Poikkeusolot eivät ole juurikaan vaikuttaneet omaan arkeeni, vaikka joitain työtunteja jäikin pois… Mutta se ei juurikaan tuonut helpotusta siihen, minkä verran vuorokaudessa on tunteja. Lisäksi jokakeväinen kevätväsymys tekee minusta muutoinkin diesel-vetoisen tähän aikaan vuodesta… niin ei – tunnit ei vain riitä!



No juu, tuossa yhtenäkin päivänä vietin neljä tuntia metsässä… Mutta alkuperäinen tarkoitukseni se ei ollut. Eksyin, lähdin väärään suuntaan ja kaaduin ojaan. En kuitenkaan harmitellut "menetettyjä tunteja", sillä ne tulivat tarpeeseen. Sain nollata mieltä ja ajatuksia mitä parhaimmassa kevätsäässä. Olen pyrkinyt tekemään päivittäin vähintään tunnin lenkin, juosten metsäteillä tai kävellen umpimetsässä. Juostessa kuuntelen äänikirjaa, kävellessä lintujen lauluja…

Minulla on muutamia uusia meheviä aiheita jemmassa blogipostauksia varten, mutta nyt en ole ehtinyt ryhtyä pukemaan niitä sanoiksi, joten heitän ideat suosiolla tuonne toukokuun puolelle.
Sen sijaan ajattelin muistuttaa teitä nyt vanhoista postauksistani, sillä sieltä löytyy varmasti monia sellaisia julkaisuja, joita kaikki eivät ole vielä löytäneet ja lukeneet. Listaan tähän blogini "Top 5" -postaukset ja lisäksi kolme sellaista, jotka omasta mielestäni ovat tärkeitä, mutta eivät ole vielä saavuttaneet ihan niin suurta yleisöä. Uskon, että moni löytää tältä listalta jotain kiinnostavaa. Ja olisihan se todella harmillista, jos vanhat postaukset vain vaipuisivat unholaan. 


Top viisi blogipostaukseni:

Hyvä, paha kustantamo kertoo siitä, kuinka otin turpiini eri kustantamoilta tarjotessani Zequera Kätketty käsikirjoitustani heille. 

Hyvä, paha… Tolkien postaukseni syntyi kaikkien niiden somekeskustelujen pohjalta, joita tuo ensimmäisenä mainittu luetuin postaukseni herätti. Ja tämä oli nimenomaan positiivinen juttu, eli keskustelut olivat hyvin mielenkiintoisia. Olen niitä kaiholla kaivannut, mutta yksikään toinen postaukseni ei ole onnistunut kirvoittamaan yhtä moninaisia keskusteluja kuin mitä "Hyvä, paha kustantamo".

Örkkien historiaa on toivepostaus, mutta olisin kirjoittanut aiheesta varmasti muutenkin. Tämä on lyhyt kooste ihan yleisesti örkkien synnystä ja heidän juuristaan, jotka juontuvat aina 700-luvulle asti. 

Miten kirjoitan kertoo siitä, kuinka tarinani syntyvät ja muuttuvat käsikirjoituksiksi. 

Omakustanne – hyödyt ja haasteet kertoo omakohtaisia kokemuksiani aiheesta.


Plus kolme:

Miksi Örkit? ei ole varsinainen blogipostaus, vaan kotisivujeni puolelta tänne blogiini siirtynyt oma sivunsa, jolla kerron miksi kirjoitan Örkeistä.

Mistä kaikki alkoi? postaukseni sivuaa myös Örkkejä, mutta kertoo vähän laajemmin siitä kuinka päädyin kirjoittamaan Qyamian kirjoja – ja kuinka Qyamia syntyi. 

Ihan ite tein – vai teinkö? on jälleen postaus omakustanteista, eli mitä kaikkea omakustanteen julkaisu BoD:n kautta vaatii.



Toivottavasti näistä postauksistani löytyi sinulle jotain uutta luettavaa. Mutta jos olit ehtinyt lukea jo kaikki, niin lukaiseppa uudestaan tuo "Örkkien historiaa". Historia on aina hyödyksi – ja kertaus on opintojen äiti. 😉

Palataan asiaan toukokuussa. Ja mikäli ehdit ikävöidä örkikkäitä juttujani jo sitä ennen, niin vanhojen postausteni lukemisen lisäksi voit kuunnella YouTube-kanavallani, kun luen sinulle kirjaani Zequera Kätketty.


Kevätterveisin,







lauantai 11. huhtikuuta 2020

Ihan ite tein – vai teinkö?

Viime vuoden lopulla BoD teki omakustantajatutkimuksen, johon muistelen itsekin osallistuneeni vastaajan roolissa. Menneellä viikolla BoD julkaisikin Instagramissa mielenkiintoisia tuloksia, joita kyselyn perusteella oli selvinnyt – ja itse yllätyin siitä, että tulosten perusteella 54% BoD:n kirjailijoista ei käytä kirjan toteutuksessa ulkopuolista apua.
Mutta tokihan se, että sentään edes melkein puolet omakustannekirjailijoista turvautuu ulkopuoliseen apuun, on jo ihan hyvä alku. Lapsenkengissähän tämä omakustantaminen Suomessa vielä on, ja sitä mukaa kun suosio kasvaa (niin kirjailijoiden kuin lukijoidenkin keskuudessa) – kasvaa sen myötä toivottavasti myös muukin. Eli omakustanteiden laatu ja lukijoiden antama arvostus.

Kuva: © 2020 Pixabay

Sellaista "Mie ite!" -tekemistähän tämä pitkälti kuitenkin on, koska mahdollisimman paljon on vain pakko tehdä itse, tai muuten kirjan kustannuksen nousevat järjettömän suuriksi. Siksi toivoisin myös lukijoilta tietynlaista armoa omakustannekirjallisuutta kohtaan – ymmärrystä siitä, että omakustannekirjailija maksaa kaikki kulut itse. Kustantamoiden julkaisemissa kirjoissa näkyy tämän tästä kirjoitusvirheitä ja kömmähdyksiä taitossa, eivätkä lukijat näistä juurikaan mitään virka. Mutta annas olla, jos omakustanteesta löytyy virhe tai pari… Miksi meiltä edellytetään täydellisyyttä, kun sitä ei vaadita kustantamoiden julkaisuiltakaan?

Kuva: © 2020 Pixabay
Laatuun vaikuttavat monet tekijät. Ensisilmäyksellä tietysti kirjan kansi ja taitto antavat yleisvaikutelman laadusta. Pääroolissa on kuitenkin se varsinainen teksti – mistä se kertoo ja miten. Pelkillä hienoilla ja mielenkiintoisilla kansilla kirjan voi toki onnistua jo myymään, mutta se ei riitä. Loppujen lopuksi kirjassa tärkeintä on sen sisältö.
Netissä vilisee monenlaisia kommentteja omakustanteista ihan noin yleensä, ja turhankin monesti mielipiteet ovat negatiivisia. Toistuvasti näkee huomautuksia siitä, kuinka omakustannekirjat kaipaisivat kustannustoimitusta. No, jokainenhan voi itse googlata mitä sellainen huvi maksaa… Harvalla omakustannekirjailijalla on varaa ammattilaisen tarjoamaan kustannustoimitukseen, mutta toki heitäkin löytyy! Totuus on kuitenkin se, että omakustanne nielee rutkasti rahaa jo monen muunkin työvaiheen osalta, joten kirjailijan on pakko valita minkälaisia palveluja hän avukseen ostaa.

Uskaltaako kirjaa sitten edes julkaista, mikäli kustannustoimittajan taksat ovat omalle budjetille liikaa? Kyllä, ehdottomasti uskaltaa. Mutta sentään suoraan omien silmien alta tekstiä ei ehkä kannata kansien väliin pakata. Eikä ulkopuolisen avun tarvitse sentään olla sitä kalleinta mitä rahalla saa. Mietitäänpä hetki, sillä muunlaistakin apua on tarjolla.

Esilukijoiden tarjoama apu on edullinen (jopa ilmainen) – ja silti jo korvaamattoman suuri apu!
Jos omasta tuttavapiiristä ei löydy sopivia esilukijoita, niin somen kautta heitä löytyy ihan varmasti. Esilukijoiden mielipiteiden pohjalta tekstiä pääsee hiomaan jo kummasti, sillä ulkopuolinen lukija näkee tarinan aina eri valossa kuin mitä kirjoittaja itse. Tarinan mahdollisille epäkohdille, kuten myös omille kirjoitusvirheilleen, on helposti sokea. Näiden suhteen esilukijat ovat vallan mainioita bongareita.

Kuva: © 2020 Pixabay
Vaikka nykyisin löytyy hyviä oikolukuohjelmia, eivät nekään kaikkea huomaa. Yksi puuttuva/ylimääräinen kirjain kun voi muuttaa sanan tarkoituksen jopa täysin toiseksi, mutta mikäli sana kuitenkin tarkoittaa edes jotain, ei oikolukuohjelma tulkitse sitä virheeksi. Esimerkiksi itse olin esikoisteokseni käsikirjoitukseen kirjoittanut "paalaamaan", vaikka tarkoitin "palaamaan". Word ei tietenkään asiasta minulle huomauttanut, mutta käsikirjoitukseni korjauslukija moisen virheen sieltä aikailematta haaviinsa nappasi.

Vaan palataan tästä vielä pari vaihetta taaksepäin. Itse nimittäin ihan ensimmäiseksi tilasin käsikirjoitukselleni arvostelupalvelun lausunnon Kriittisestä Korkeakoulusta. Tämän hetkisen hinnaston mukaan lausunto romaanimittaiselle käsikirjoitukselle maksaisi yhä reilusti alle kahdensadan euron, joten se ei todellakaan ole paha hinta ammattilaisen antamasta usean sivun mittaisesta palautteesta. Itse ainakin sain varsin kattavan lausunnon siitä, mikä käsikirjoituksessani oli hyvää ja mikä ei niin hyvää. Sain vinkkejä mitä kannattaa muuttaa, jättää pois tai jopa lisätä. Suosittelen tätä palvelua erityisesti kaikille esikoiskirjaansa suunnitteleville, genrestä toiseen siirtyville ja kaikille, jotka yhtään ovat epävarmoja tarinansa tyylin ja "kantavuuden" suhteen. (Arvostelupalvelun lausuntoja voi lisäksi tiedustella esimerkiksi myös kustannustoimittajilta ja Nuoren Voiman Liitolta.)

Seuraavaksi arvokkain palvelu on kielenhuolto/oikoluku. Siihen minulla ei olisi ollut varaa muutoin, mutta tekstien parissa työskentelevä terminologiystäväni uhrautui käymään käsikirjoitukseni läpi. Kiitos vielä tuhannennen kerran hänelle!
Maksua hän ei olisi minulta edes ottanut, mutta ostin hänelle kiitokseksi lahjakortin – ja toki lahjoitin hänelle lopulta myös valmiin kirjani. Tilasin häneltä käsikirjoitukseeni lähinnä sellaisen "pilkkujen siistimisen", koska pilkut ovat minulle se suurin ongelma. Kaupan päälle hän kuitenkin korjasi / teki korjausehdotuksia monesta muustakin asiasta – ja vasta siinä vaiheessa ymmärsin, kuinka paljon tekstissäni kuhisi virheitä. Kauhistutti todellakin jo pelkkä ajatuskin siitä, että mitä jos olisin julkaisut tarinani kirjaksi ilman ystäväni apua!

Kuva: © 2020 Pixabay
Lopulta valmis teksti täytyy taittaa. Niin ikään taiton voi tilata ulkopuoliselta taholta – tai tehdä itse. Minä tein itse, vaikkei minulla ole siitä mitään aiempaa kokemusta.
BoD:lta sain sähköpostitse taittoon muutamia kallisarvoisia vinkkejä, ja lisäksi heidän kotisivuiltaan löytyy mukavan selkeät ohjeet taiton tekemiseen vaihe vaiheelta.
Se oli hyvin mielenkiintoinen projekti, joskin siinä samalla saatoin onnistua ujuttamaan sekaan joitakin uusia pilkkuvirheitä, koska taittoa tehdessä tekstiinkin joutui vielä kajoamaan… Koska eihän se teksti ihan tuosta noin vain A4 -liuskoilta sinne kirjan sivuille asetu.

Ja sitten ne kannet!
BoD tarjoaa valmiita kansivaihtoehtoja, joten välttämättä kansien suhteen ei tarvitse liiemmin hermoilla. Netistä löytyy myös sivustoja, joilta voi ladata kuvia kaupalliseen käyttöön, joten kirjalle on täysin mahdollista saada hienot kannet jopa ilmaiseksi!
Itse halusin kirjalleni persoonalliset kannet, jotka ovat takuuvarmasti uniikit. Niinpä tilasin kansikuvan spraytaiteilija Tero Kivelältä. Hän maalasi sellaisen kuvan kuin mitä toivoin: Nane Meren äärellä ja taivaalla yksi tai useampi Qyamian kuu. (Alunperin haaveilin, että suuri kuu Meren yllä olisi musta kuu… Mutta tiedostan kuinka vaikeaa musta kuu on toteuttaa, joten annoin Teron itse päättää mitä kuita / minkä kuun hän kanteen maalaa. No hän maalasi kaikki. Kuista musta ja valkoinen löytyvät takakannesta, ja etukannesta punainen ja sininen.)


Kansikuvien asettelut ja tekstitykset väänsin kohdilleen jälleen itse, ja tämä oli vaikeampaa kuin kirjan sisuksen taitto, sillä minulla ei ollut tähän kunnollista ohjelmaa. Mutta silkalla sisulla siitäkin lopulta selvisin ja sain mieleiseni kannet!
Toki myös BoD:n valmiisiin kansimalleihin voi niin ikään ladata omiakin kuvia, mutta tällöin käytössä on hyvin rajallinen fonttivalikoima ja kuvan/kuvien/tekstien suhteen joutuu noudattamaan valmispohjien asettelua. Helppoa, mutta rajallista. Näinhän se luonnollisestikin menee.

Voit siis kirjoittaa kirjan käsikirjoituksen, taittaa sen BoD:n sivuilta löytyvien ohjeiden mukaan, ladata sen myBoD-tilillesi ja tämän jälkeen valita kirjallesi kannet BoD:n valmiista kansivaihtoehdoista – ja julkaista kirjasi täysin ilman ulkopuolista apua. Suosittelen tätä tietä kuitenkin vain siinä tapauksessa, jos olet julkaisemassa kirjaasi lähinnä vain omaan käyttöösi, etkä kirjakauppamyyntiin.
Sikäli mikäli kirjasi on lähdössä valloittamaan maailmaa, tee tällöin kuten me 46% BoD:n kirjailijoista teemme – ja käytä kirjasi toteutuksessa ulkopuolista apua. Se kannattaa!

Onnea matkaan kaikille omakustannekirjailijoille! 💗

Lujasti teitä tsempaten,



perjantai 3. huhtikuuta 2020

Pelit, jotka muuttivat elämäni

Olen pelannut lapsesta asti – tietokoneilla ja konsoleilla. Commodore 64, Amiga 500, Nintendo, PlayStation, Sega, Jaguar… mitä näitä nyt kaikkia on ollutkaan. Omaa tietokonetta/konsolia minulla kuitenkaan ei lapsena tai vielä teininäkään ollut, mutta minulla oli ajoittain käytettävissäni lähes "kaikki mahdollinen" isäni silloisen työn puolesta. Kasvoin pelaajaksi – ja sillä tiellä olen yhä tänä päivänäkin, kymmeniä vuosia myöhemmin. Joten ei mikään ihme, että pelit ovat minulle se suurin innoittaja.

Nyt puolestaan Twitter oli (jo toistamiseen) se innoittaja, joka antoi aiheen tälle postaukselleni. Nimittäin Twitterissä jokin aika sitten Anna K. (eli @Afeni84) haastoi minut mukaan pelihaasteeseen, jossa tuli nimetä neljä omaan elämään vaikuttanutta peliä. Tämä oli tosi kiva haaste, joten kiitos tästä! 😀

Pelihaaste, johon minut tägättiin mukaan. 😊
Btw ~ tervetuloa seuraani myös Twitterissä!
Minun oli super helppoa nimetä kolme peliä! Ne ovat sellaisia, joita ei listalta yksinkertaisesti vain voinut jättää pois. Skyrim, ESO ja WoW. Näiden sijaan neljättä peliä jouduin ihan tosissani miettimään, sillä tärkeitä pelejä on niiiin tavattoman paljon – vanhoja, uusia ja jotain siltä väliltä. Mietin kuumeisesti, että minkä niistä valitsisin, koska monet pelit ovat vaikuttaneet ja koskettaneet omalla tavallaan.

Halusin kuitenkin pitää listallani yllä "örkkiteemaa". Sillä niinhän se on, että örkkipelejähän minä kaikkein mieluiten pelaan. Silti jouduin hetken miettimään, että millä perusteella valitsen niistä jäljellä olevista peleistä jonkun... Olisiko se Of Orcs and Men, Shadow of Mordor, Shadow of War vai ehkä sittenkin… Lopulta valitsin neljänneksi peliksi listalleni mukaan The Lord of the Rings: The Battle for Middle-earth.
Vaikka minulla on hyllyssäni ja koneellani paljon uudempiakin tärkeitä pelejä, ansaitsee tuo ehdottomasti paikkansa tällä listalla. BFME on nimittäin ensimmäinen peli, jota olen koskaan saanut pelata asettumalla siinä örkkien puolelle. Eli tämä jo paljastaa, etten ole pelaajana TES:in ja Warcraftin veteraaneja. Mainituista etenkin jälkimmäinen kun olisi avannut tieni örkkien puolelle jo paljon ennen kuin BFME edes ilmestyi. Vuosituhannen vaihteessa räpläsin kaikkein kiivaimmin PS1:sen kanssa, ja sille olisi löytynyt vaikkapa Warcraft II: Tides of Darkness – mutta tuolloin minulle riitti Crash Bandicoot. 😉 (Nykyisin pelaan itse rakentamallani PC:llä, Tiikerillä.)

Vaan mitä minulle sitten todella merkitsi se, että pääsin viimein pelaamaan örkkien puolelle BFME:n parissa? No olihan se suorastaan mullistavaa.
Olin jo ehtinyt oppia olemaan elämässäni "se jollain tapaa häiriintynyt", koska örkit kiinnostivat minua. Joten BFME antoi minulle ikään kuin luvan olla örkkien puolella! Pelasin pelin moneen kertaan läpi (kuten myös jatko-osat), ja pelasin vain ja ainoastaan yhden kerran niin, että olin örkkejä vastaan. Kaikki muut kerrat vedin Middle-earthit maan tasalle. 😉 
(Ja nyt kun sitä pelaamisen fiilistä tässä oikein mietin ja muistelen, niin ehkä psyykkeelleni tekisikin taas ihan hyvää palata tuon pelin pariin ja näyttää mistä örkit on tehty! 😈 He-he.)

Of Orcs and Men
TES:in Skyrim oli sekin hämmentävä kokemus. Se oli ensimmäinen pelaamani peli, jossa örkit elivät sovussa ihmisten kanssa. Joten taas elämässäni tapahtui mullistus!
Skyrimin jälkeen tuntuikin oudolta siirtyä jälleen uuteen maailmaan, jossa ihmiset eivät hyväksyneet örkkejä – eli Of Orcs and Men, jossa pääsin pelailemaan Arkail örkin seurassa. Vauhtiin päästyäni koukutuin tietenkin myös tähän maailmaan siinä määrin, että palasin sinne pelin myöhemmissä osissa Styx peikon matkassa: Styx: Master of Shadows ja Styx: Shards of Darkness. (Niinpä niin, luomani Qyamia – eiväthän sielläkään Örkit tule toimeen Ihmisten kanssa, joten en tietenkään vieroksu ajatusta pelimaailmoissakaan.)

TES V: Skyrim
Mutta palataan Skyrimiin, joka suorastaan nosti minut ylös jostain pimeästä suosta ja palautti minulle elämäniloni – ihan oikeasti, IRL. Ymmärsin, että olin vain pyörinyt väärissä piireissä ja etsinyt "juttuseuraa" ajatusten vaihtoon ihan väärän mutkan takaa! Vaikka olin pelannut koko elämäni, kesti kuitenkin aikansa ymmärtää, että juuri pelien kautta löytäisin myös ne kivat "juttukaverit". Vaan kun enhän minä arvannut, että tytötkin pelaa… ja vielä aikuisenakin. Ja örkeillä!

Onneksi sittemmin online-pelit ovat tuoneet pelaajia entistäkin lähemmäs ja olen lopultakin huomannut, etten todellakaan ole yksin. Eli etenkin listalleni päätyneet The Elder Scrolls Online (joka sijoittuu samaan maailmaan kuin Skyrim) ja World of Warcraft ovat olleet oivia teleportteja enemmän kaltaisteni ihmisten luokse. Mutta olen toki monia muitakin online-pelejä pelannut, eli mm. Mortal Online, LotRO ja SSO (joka on lapsille suunnattu hevospeli 🙈)…

The Elder Scrolls Online
Tietenkin online-peleissä on myös omat haittapuolensa, sillä kaikki pelaajat eivät aina ole ihan niin kivoja – eivätkä he välttämättä pelaa ystävystyäkseen muiden pelaajien kanssa. Heidät on parempi jättää vain omaan arvoonsa, vaikka tietenkin se kirpaisee, jos saa kuraa päälleen… Vaan näinhän se on todellisessa elämässäkin, kaikkia ei voi miellyttää. Joten kyllä ne ikävät kokemukset jäävät tyystin varjoon siinä vaiheessa, kun sieltä online maailmoista löytää niin ikään myös ne kivat kanssapelaajat. Siitä syntyvällä tunteella on paljon suurempi voima! Etenkin ESO:ssa olen päässyt kokemaan, että siellä saan liikkua todella samanhenkisissä porukoissa.
Ja kun haluan olla yksin, riittää kun siirryn offlineen. 😅

Päädyinkin tässä jo listaamaan monia suosikkipelejäni. Joukosta jäi oikeastaan uupumaan enää vain muutama suosikeistani, joten mainitsen nekin tässä nyt saman tien! Dragon Age: Inquisition, jota pelaan tietenkin qunareilla. The Witcher 3: Wild Hunt, joka on tällä hetkellä minulla pelattavana online-pelien rinnalla. Hellblade: Senua's Sacrifice – peli, joka todellakin menee ihon alle ja grafiikat on huikeat.

Hellblade: Senua's Sacrifice

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Commodorelle ja Amigalle julkaistu tietokonepeli, joka teki minuun lähtemättömän jäljen lapsuudessani: Frost Byte. Pidin siitä todella paljon. Vaikka myöhemmin pelit kehittyivät ja niitä ilmestyi suosikki elokuvieni ja tv-sarjojeni teemoilla – niin silti yksikään peli ei ollut kuten Frost Byte oli. (Isäni hankki kyseisen pelin minulle jopa omaksi, vaikkei minulla ollut omaa pelikonetta. Mutta aina kun sain sopivan koneen käyttööni, niin sittenhän sitä pääsin taas pelailemaan muiden pelien ohessa... *muistot*)

Vaan ajatelkaapa jos tulisikin peli, joka sijoittuisi Qyamiaan!


Pelaillaan ja palaillaan,