30.3.2021

Kun oma hahmo kuolee…

Heti alkuun spoilerivaroitus! 
Bloggaus sisältää lieviä juonipaljastuksia Qyamian kirjoista yleisesti ja yksityiskohtaisempia juonipaljastuksia Qyamian kirjojen toisesta osasta, Falqure Kahlittu. Bloggauksen pääpaino on kuitenkin tavoissani kirjoittaa ja käsitellä tarinoiden synnyttämää painolastia sydämessäni.

Olen Instagramissa tuonut viime aikoina esille muutamia asioita, jotka tekevät Qyamian kirjojen kirjoittamisesta "vaikeaa". Pääsääntöisestihän toitotan aina sitä, kuinka helppoa kirjoittaminen minulle on, kun tarinat syntyvät kuin itsestään. Ja se on ihan totta. En ole vieläkään joutunut tilanteeseen, etten tietäisi mitä tarinassa tapahtuu seuraavaksi. En toki aina tiedä kaikkia juonenkäänteitä ja yksityiskohtia etukäteen, mutta kertaakaan kirjoittaminen ei ole tyssännyt siihen, että tarina olisi ollut jumissa.

Oman hahmon kuolema voi viedä
pohjan kaikelta!
Tänä vuonna sanat Qyamiassa ovat kuitenkin olleet jumissa. Kun olen avannut kirjasarjan kolmannen osan kässärin, olen tiennyt, mitä tapahtumia minun tulisi seuraavaksi kirjoittaa. Mutten ole löytänyt oikeita sanoja. Näen vain pelkkiä kuvia – en sanoja. Twitterissä kerran twiittailinkin, että kirjoitettuani kokonaisen päivän, sanoja kertyi vain 333.

Alusta asti minulle on ollut selvää, mistä tämä jumi johtuu. Olen kuitenkin taistellut sitä vastaan ja tolkuttanut itselleni, että kyllä se kirjoittaminen lähtee taas sujumaan, kunhan en vain anna periksi. Silti takaraivossani on kolkutellut tietoisuus siitä, että mikäli kirjoitan väkipakolla, se todennäköisesti välittyy tarinasta lukijalle. Olin jo hyväksynyt ajatuksen, että Qyamian kirjojen kolmannesta osasta (Valeqora Kuolematon) tulee edeltäjiään paljon lyhyempi, yksinkertaisempi ja huonompi. Mutta hei – älkää vielä pettykö! Tilanne on nimittäin muuttunut jo paljon paremmaksi. 😌 

Viime kesänä istuin päivät pitkät rannalla läppäri sylissäni ja kipuilin päästää irti Falqure Kahlitusta. Monet varmasti muistavat lukuisat itkuni aiheesta somessa ja täällä blogissakin. En tuolloin kuitenkaan voinut suoraan sanoa, mistä se kenkä varsinaisesti puristi… Koska en tohtinut spoilata teitä lukijoitani.
No nyt spoilaan! Eli minun oli vaikeaa hyvästellä Gregon. Tarinasta ja kirjasta irti päästäminen on aina kauheaa. On aina järkyttävää hyvästellä omat hahmonsa. Qyamian kirjat eivät ole "hyvän mielen kirjoja", niissä kuolee monia hahmoja, joista useat ovat minulle hyvin, hyvin rakkaita.

Mutta Gregon – hän on kaikkein rakkain. Ja hän kuolee Falqure Kahlitussa. 💔

Gregonilla on esikuva kirjoittamissani Tamriel -fanficeissä. Olen ennenkin maininnut, että noin puolet Falqure Kahlitusta perustuu löyhästi erääseen kirjoittamaani ficciin, joka toimi innoittajana koko Qyamian luomiselle. Loppujen lopuksi kyseinen ficci on sekin varsin originaali tarina, sillä se juontaa inspiraationsa vain noin 20 minuutin pituiseen pelitrailereiden koosteeseen.

Wanha piirustus Gregonin esikuvasta,
jonka ristin ficeissäni Bedoreksi. Ja Ilzkaal.
Gregonin esikuva suoraan sanottuna muutti elämäni viime vuosikymmenen alkupuolella. Hän liioittelematta pelasti minut helvetistä ja johdatti pois, turvaan. Kuljin hänen rinnallaan pitkän matkan, joka viimein johti Qyamiaan. Gregonin esikuva on antanut minulle enemmän kuin kukaan toinen ikinä – jos omaa miestäni (IRL) ei lasketa mukaan. Enkä nyt vitsaile, vaan tämä on ihan totta. (Ja hyvänä kolmosena tuleekin örkkityttö Ilzkaal.)
Tässä vaiheessa kaikille varmasti alkaakin selvitä, miksi Gregonista on tullut minulle niin tärkeä. Liian tärkeä. Näen hänessä hyvin vahvasti hänen esikuvansa, vaikka hän onkin kehittynyt omanlaisekseen. Mutta jollain tavalla Gregon on ottanut esikuvansa paikan elämässäni.

Mitä tulee Falqure Kahlitun tarinaan, siinä Gregonille kehittyy jonkin asteinen suhde Lohikäärmesyntyisen miehen, Oqyrin, kanssa. Oqyr ja Gregon ovat molemmat Epäkuolleita, joilla normaali tunne-elämä on yleensä kutakuinkin "kuollutta"… Vaan ei Oqyrilla, joka Lohikäärmesyntyisenä omistaa kaksi sydäntä, joista toinen on Meren kirouksilta vapaa. Niinpä Oqyr rakastuu Ihmissyntyiseen Gregoniin, muttei saa tunteilleen kovinkaan kummoista vastakaikua.

Pientä sutinaa miehillä kirjassa kuitenkin on. Mutta minulle oli koko ajan selvää, että heillä oli myös varsinainen hetkensä. En sitä Falqure Kahlittuun silti kirjoittanut, koska pelkkä "tapahtui ohimennen" tuntui liian ylimalkaiselta ja yksityiskohtaisempi kerronta olisi poikennut kirjasarjan tyylistä liikaa. (Onhan siellä seksiä, mutta... Oqyrin ja Gregonin juttu ei vain mahtunut kirjasarjan tarinalliseen muottiin.) Niinpä tuo hetki oli ja eli vain minun pääni sisällä.
Gregonin kuoltua Oqyr jää tietenkin kaipaamaan häntä tavattoman paljon – ja Valeqora Kuolemattoman tarinaan siirrytään osin Oqyrin matkassa.

Joten – kuinka voisin jatkaa matkaa Oqyrin kanssa Gregonia ikävöiden, kun osa heidän tarinastaan on yhä kertomatta!? Se kummittelee koko ajan mielessäni... Eikä sovi tyyliltään sen paremmin kolmanteen kirjaan kuin toisinkoiseenkaan. Mikä ihme siis avuksi? No tietenkin – novelli!

Oqyr

Päätin jo kesällä, että mikäli en pääse Gregonin kuolemasta yli... Jos hänen ja Oqyrin kuviot jäävät piinaamaan mieltäni. Jos en kerta kaikkiaan pysty päästämään irti, niin kirjoitan siitä novellin Qyamian kirjojen kolmannen osan jälkeen. Vaan tähän suunnitelmaan tuli muutos sen myötä, kun sanat jäivät lopullisesti jumiin.
Olen ryhtynyt kirjoittamaan kyseistä novellia jo kirjasarjan kolmannen osan rinnalla ja arvatkaapa mitä? Kaikki lukot ja padot aukesivat saman tien. Vietettyäni muutaman päivän novellin parissa, syntyi niin ikään myös Valeqora Kuolemattomaan yhdeltä istumalta (parissa tunnissa) yli 1700 sanaa. Ja se on minulle PALJON! En nimittäin ole mikään pikakirjoittaja.

Joku ehkä jäi nyt miettimään, että miksi Gregon kuoli tarinassa, vaikka hän on minulle niin tärkeä. Syy on niinkin yksinkertainen, että tarinan vain kuului mennä niin. En keksimällä keksi Qyamian tarinoita, vaan ne syntyvät itsestään. Minä vain kirjoitan ne ylös. Jonkin asian "väkisin" muuttaminen tuntuisi väärältä, joten en voi muuttaa hahmojeni kohtaloita siitä, kuinka niiden kuuluu mennä. Tästä hyvänä esimerkkinä jo tämä Oqyrin ja Gregonin suhde. Kun en kirjoittanut sitä kunnolla kirjaan mukaan, se ei jätä minua rauhaan. Se on tarkoitettu kerrottavaksi.

Rannasta, jolla kesällä istuin editoimassa, muodostui minulle aivan erityinen paikka. Se on aina ollut upea ja tärkeä paikka sekä täynnä muistoja, mutta nyt kaiken muun lisäksi siitä tuli ikään kuin portti Qyamiaan. Tuosta järvestä tuli minun Mereni. Tuosta rannasta tuli hiekkaiset, autiot maat Meren äärellä.


Kun Falqure Kahlittu tuli painosta, kiikutin sen ensitöikseni tälle rannalle. Halusin nähdä sen valmiina kirjana siellä, missä olin vaikeimmat hetket tarinan parissa kokenut. Vaikka kirja oli valmis, jatkoin yhä rannalla käymistä. Kun viimeisetkin lehdet putosivat puista... Kun järvi jäätyi, peittyi lumeen. Samaisella rannalla otin myös "jäähyväiskuvan" jättäessäni Indieklubin puuhat pois elämästäni.
Kuten Falqure Kahlitussakin sanotaan: Nämä rannat olivat niin hiljaiset ja autiot, että tämän paikan olisi voinut kuvitella olevan pyhä. Sitä tuo ranta minulle nykyisin todellakin on.

Viime lauantaina lenkillä ollessani silmäni täyttyivät yllättäen kyynelistä, kun tajusin, että hyvin todennäköisesti istun taas ensi kesänä tällä rannalla. Minulla on läppäri sylissäni… ja olen jälleen Gregonin ja Oqyrin kanssa! Tuo ajatus on äärettömän mahtava ja lohdullinen – aivan kuin saisin kuolleen ystäväni takaisin. 💜

Vaikka jotain voi jättää taakseen, kaikkea ei sentään voi...

Novelli on tarkoitus julkaista myöhemmin tänä vuonna, kesän tai syksyn aikana, e-kirjana ja painettuna pehmeäkantisena kirjana. Kyseessä on eroottinen tarina, ja se on nimetty Falqure Kahlitusta jo tutuksi tulleen repliikin mukaan: "Koko Lohikäärmesydämestäni".


Koko Örkkisydämestäni,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti