12.3.2021

Miltä kirja näyttää – asiaa kirjan taitosta

Käytän tässä bloggauksessa kuvapankin kuvituskuvia, jotten luokittele kenenkään kirjoja mukamas paremmiksi tai huonommiksi. Mikäli tarvitset esimerkkikuvia omaa kirjaprojektiasi varten, kysy niitä minulta ihan rohkeasti. Lupaan, etten pure! 😄

Olen noin vuoden verran keskittynyt lukemaan entistä enemmän omakustannekirjoja. 💜
Koska itsekin olen omakustannekirjailija, tiedän, minkälaista on tehdä oma kirjansa alusta loppuun. Mitä kaikkea se vaatii ja kuinka paljon se maksaa. Tiedän myös, kuinka vaikeaa valmiille omakustannekirjalle on saada näkyvyyttä, lukijoita. Ja minkälaiset kakkulat päässä omakustannekirjoja luetaan. Omakustanteilta vaaditaan täydellisempää ulkoasua ja oikeinkirjoitusta kuin täyskustanteilta – tämä on karu totuus.


Kun tartun omakustanteeseen, asetan samalla nenälleni armolliset kakkulat. 👓 Virheet ovat aina vahinkoja, kukaan ei tee niitä tarkoituksella lukijaa kiusatakseen. Ne ovat kirjailijan kannalta vain harmittavia kömmähdyksiä. En tartu kirjoitusvirheisiin, sillä niitä löytyy myös täyskustanteista. En tartu pieniin kauneusvirheisiin taitossa ja kansissa, sillä niitä löytyy myös täyskustanteista. Keskityn tarinaan!

Omakustantaja tekee kaiken itse tai ostaa palvelut omalla rahallaan. Oikoluku, kustannustoimitus, taittopalvelu, kansisuunnittelu jne. Mitkään näistä eivät ole alkuunkaan edullisia palveluja ostaa. Joten ainakin osa näistä on oikeastaan pakko tehdä itse.
Onkin hyvin surullista, että osa lukijoista odottaa omakustantajilta jopa lähemmäs 10.000 euron panostusta kirjan julkaisuun, kun kirjan tuotot omakustannekirjailijalla pyörivät pääsääntöisesti enintään sadoissa euroissa – jos niissäkään.

Ihan vain esimerkkinä: Zequera Kätketyn julkaisu tuli maksamaan minulle lähemmäs tuhat euroa, jota en ole tienannut kirjamyynneilläni takaisin – enkä tule koskaan tienaamaankaan. Myyn kirjojani tarvepainatuksena, joten tämä säästi minut painokuluilta ennen julkaisua, mutta tällä menetelmällä tililleni kilahtaa vain pari euroa per myyty kirja. Painotalo vie siis suuren siivun.
Missään nimessä ajatukseni ei olekaan tienata kirjoillani, vaan saattaa tarinani lukijoiden ulottuville ilman, että tämä aiheuttaisi itselleni kohtuuttomia kuluja. Olen tehnyt kirjojeni taitot itse ja turvautunut ostopalveluiden kautta kässäreiden oikolukuihin sekä kansien kuvituksiin.

Omakustannekirjailija kattaa kulujaan lantti kerrallaan.

Aivan kuten huomaan omissa kirjoissani parannettavaa, huomaan myös kollegoideni kirjoihin mahdollisesti jääneitä kauneusvirheitä. Vaikkei ne minua lukijana häiritsekään, omakustannekirjailijana silmieni eteen paljastuvat kauneusvirheet kirpaisevat sydäntäni. Tiedän, että jokainen pienikin kömmähdys on jotain sellaista, mihin tiukat lukijat voivat halutessaan tarttua...

Kaikkein eniten harmittaa sellaiset kauneusvirheet, jotka kirjailijan olisi ollut suhteellisen helppoa välttää. Tällaiset seikat kun keräävät lukijoilta tavallaan ihan turhaan sitä negatiivista palautetta, jota omakustanteet saavat herkästi muutenkin, syystä tai toisesta – tai jopa täysin syyttä.
Tietenkin hienotunteisesti ja aiheesta annettu kriittinen palaute on paikallaan. Sellainen myös auttaa kirjailijaa jatkossa! Mutta harvoin tiukat kritiikit ovat hienotunteisia, vaan omakustantajia ikään kuin tahdotaan rangaista siitä, että he ovat ihan kiusallaan kirjojansa julkaisseet.

Eksyin nyt pääaiheesta ja puhuin osin toisten puolesta, sillä minua ei ole (vielä) kritiikillä verille ruoskittu. Olen kuitenkin luonteeltani tavattoman myötätuntoinen örkki, joten pahoitan mieleni toisten puolesta jopa herkemmin kuin omasta puolestani.


Kirjoitusvirheitä tulee kaikille, mutta kirjan saattamisessa kansiin on paljon sellaistakin, mikä on kohtalaisen helppoa saada kohdilleen ja huomata itse omin silmin – toisin kuin ne omat kirjoitusvirheet. Jos olet julkaisemassa omakustannekirjaa, lue seuraava lista huolella. Tästä voi nimittäin olla sinulle paljonkin hyötyä. Sinun on täysin mahdollista välttää nämä muutamat yleisimmät kauneusvirheet kirjan taitossa, kunhan ennalta tiedostat ne.


Huomioi kirjan taitossa:

  • Tasaa tekstin molemmat reunat
    Usein tekstinkäsittelyohjelmissa oletuksena on pelkkä vasemman reunan tasaus, jolloin oikea reuna jää tasaamatta. Tasaus hoituu yleensä kuntoon yhdellä klikkauksella!

  • Tavutus
    Aseta automaattinen tekstintavutus päälle, jolloin sanojen väliin ei muodostu liian pitkiä tyhjiä välejä. Muista oikolukea tavutettu teksti, koska tekstinkäsittelyohjelmat eivät ole 100 prosenttisen varmoja tavuttamaan kaikkia sanoja oikein. Tavutuksen saat päälle parilla klikkauksella.

  • Riittävät marginaalit
    Ylös, alas, oikealle ja vasemmalle. Huomioi, että kirjan aukeaman keskeltä sivut eivät tietenkään aukea kokonaisuudessaan esille. On varsin kurjaa repiä kirjan selkä "poikki" nähdäkseen, mitä vasemman sivun oikeassa reunassa ja oikean sivun vasemmassa reunassa lukee.

  • Riittävä riviväli
    Kirjaa on huomattavasti helpompi ja miellyttävämpi lukea, kun rivit eivät ole kiinni toisissaan. Varsin sopiva ja yleinen riviväli on 1,5. Tämä hoituu kuntoon parilla klikkauksella.

  • Sivunumerot
    Jos et ole varma, kumpaan alakulmaan sivunumerot ovat päätymässä, sijoita ne keskitetysti alamarginaaliin. Jos käytät keskitettyjä ylätunnisteita, tällöin myös keskitetty sivunumero tuo yhtenäistä linjaa sivun ulkoasuun.
    Muista, että kirjan tyhjät sivut ovat tyhjiä, niille ei tule sivunumeroita.

  • Orpo- ja leskirivit
    Mistä tässä on kyse, siihen löytyy selkeä kuvaus Wikipediasta.  
    En välttämättä suosittele käyttämään tässä tekstinkäsittelyohjelman automaattista estoa, koska se voi muuttaa rivivälejä ja tehdä mm. näkyviä heittoja sivujen alamarginaaleihin.

  • Käytä mallia
    Kustantamoiden kirjoja tutkimalla löydät helposti erilaisia malleja kirjan taittoon. Valitse itsellesi mieluinen "mallikirja" ja lähde toteuttamaan omaa taittoasi kyseisen kirjan taittoa mukaillen. Vertaa lopuksi paperitulosteelta, näyttääkö oma aukeamasi samanlaiselta kuin "mallikirjassa".

Lukijasi käyttävät taatusti suurennuslasia, joten käytä sinäkin sitä jo kirjaasi tehdessä. 😉

Kirjan taitto on vain yksi pieni osa koko valtavaa kirjaprojektia, mutta jo yksin siinä on tavattoman paljon huomioitavaa. Yllä olevat seikat ovat vain ripaus taittoa, mutta näiden kanssa olen nähnyt eniten tapahtuneen niitä harmillisia kömmähdyksiä.
Tahdon olla teidän kollegoideni ystävä. En vihollinen, en kilpailija, enkä mielen pilaaja. Tahdon auttaa ja antaa vinkkejä. Samalla tahdon kertoa, ettei kaikki mene aina putkeen itsellänikään. Siksi tilaan kirjoistani ensin aina pelkän koevedoksen. Olen viimeisen päälle huolella pyrkinyt näin korjaamaan virheeni ennen kirjojeni julkaisua – eikä vatsahaavani ole parantunut vieläkään.

Olen tullut siihen tulokseen, että jokaisessa omakustannekirjailijassa asuu väkisinkin pieni masokisti. 😅


Teitä kunnioittavasti tsempaten,


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti